Rakenneultrassa käyty ja sen pohjalta päädytty pariin höpöteesiin Nyytin persoonasta;

1. Aika v-ttumainen tyyppi, joka tietää, kuinka ärsyttää tahallaan. 

2. Käsittämättömän hyvät unenlahjat.

45 minuuttia, nelkytviis-vitun-minuuttia kätilötäti tökki, veivasi, tursotti geeliä, tökki, tökki alakautta (!), tuhisi ja huokaili syvään, mutta eipä Nyytiä kiinnostanut olla yhteistyössä, ehei. Jäbä (tässä kohtaa sukupuolineutraalina ilmaisuna, huom!) piti molempia käsiä pään ympärille kiedottuna ja veteli sikeitä pimeimmässä nurkassa, jonne ahtaassa yksiössään oli mahdollista mennä. Saatiin lopulta pala palalta tsekattua, että kaiken pitäisi olla kunnossa. Huulihalkion mahdollista olemassaoloa ei päästy tsekkaamaan, mutta eivätpä nuo suoraan sanottuna juuri kiinnostakaan. 

Tässä vaiheessa jo lienee selvää, että myös Nyytin sukupuoli (eli nyyttejä vaiko ei) jäi mysteeriksi. Tämä on ollut lähinnä helpotus. Kun emme itsekään tiedä, ei tarvitse ahdistua siitä, kertoako tiedosta myös muille. Eikä myöskään tarvitse selitellä että ei kiitos, emme halua rekkalastillista vaaleansinisiä tai -punaisia vaatteita. 

*

Ekat liikkeet tuntuivat 18.6. 
Nyt pientä möyrintää tuntuu jo päivittäin ja niin, että siihen oikein havahtuu. Perhosen siivet ja mitkä lie sardiinin pyrstöevän pyyhkäisyt, joita mammaesitteissä mainostettiin, ovat ainakin mun kohdalla aivan paskapuhetta. Ei tunnu siltä kuin kupla puhkeaisi tai höyhen hipaisisi. Tiesin heti ekasta kerrasta, että tätä ei voi kuvailla. Yrittänyt olen, mutten osaa. Tuntuu siltä, kuin sisälläni oleva vauva liikkuisi. Huitaisee kädellään, potkaisee jalallaan tai kääntää kylkeä. Mulle itselleni tuo pogoaminen on jo arkipäivää (ja luvalla sanoen aika ärsyttävääkin välillä), mutta kärsimättömänä odottelen sitä, että liikkeet muuttuvat sellaiseksi, että myös Isi voisi niitä tuntea.