Suvaitsevaisuudesta (Leijonasydän)

Käytiin Isin kanssa ehkä viimeisillä leffatreffeillä vähään aikaan. Isi halusi katsoa Leijonasydämen, koska sitä oli kehuttu paljon. Myöhemmin tosin selvisi, että leffa valikoitui myös sopivan esitysajan vuoksi, jolloin Isin onnistui juonitella mut pois kotoa yllärijuhlia varten…
Mutta viis siitä, leffa oli oikein hyvä. Niin hyvä, että se mm. Reindeerspottingin tapaan tulisi näyttää opetusvideona koululaisille. En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä ”kaikki kotimaiset leffat on paskaa”- mussutusta. Okei, näyttelijäkaarti on yllättävän usein lähes sama, mutta onneksi virkistäviä poikkeuksiakin löytyy. Leijonasydämen osalta nostan kyllä giganttista hattua herra Franzénille, joka ansaitsisi kyllä jo isomman maailmanvalloituksen kuin itäblokkiruumiin esittämisen CSI:ssä. Oman sombreronkohotuksensa ansaitsee myös Jasper Pääkkönen, joka suorituksellaan pyyhkäisi kimittävän ja pottatukkaisen salkkari-Sakun mielestä miltei kokonaan. Enkä nyt puhu vain eräästä kohukohtauksesta, vaan koko roolista, joka oli täydellisen kauhea. 

*

Taitavasti tehtyä leffaa katsoessa tunteet heittelivät ääripäästä toiseen. Ihmeekseni kamalimmat kohdat sujuivat hormonivalaalta ilman pelättyä huutoitkua räkä valuen. Tirautin pari kyyneltä yhdessä onnellisessa kohdassa. Tunneskaalan vaihteluista huolimatta yksi ajatus jyskytti päässä läpi leffan; millaiseen maailmaan olen synnyttämässä lapsen? 

Leijonasydämen kuvaamia ääripääressukoita ei toivottavasti ole paljoa. Rasismi on kuitenkin todella moniulotteinen asia. Hiljaista hyväksyntää, väheksyviä kommentteja ja täydellistä ignoraamista näkee valitettavan paljon. Lukitaan korvat ja käännetään katse muualle, jos maahanmuuttajaa kohdellaan kaltoin. Todetaan leikkimielisesti kahvipöydässä thaimaalaisten marjanpoimijoiden olevan apinoita. Ei moikata tummahipiäistä bussikuskia. 

Haluan, että lapseni oppii näkemään ihmisiä, ei ihonvärejä tai kasvonpiirteitä. Haluan hänen ymmärtävän, ettei erilaisuus ole uhka. Toivon, että hänestä kasvaa utelias ja kaikkea elämää kunnioittava yksilö, jonka ei edes tarvitse ajatella, mitä ”suvaitsevaisuus” tarkoittaa.

*

Niskassa vihlaisi huoli. Tässä takapajuisessa maassa, jossa politiikassakin on jo näennäisesti ok viljellä eugeniikkaan viittaavia kannanottoja, ei oikeasti tulisi olla huolissaan maahanmuutosta, vaan kansan sivistyksestä. Miten suojelisin lastani ahdasmielisyydeltä? Mieleeni tuli yksi mainio biisi.

//www.youtube.com/embed/r2kGDaVniwo

Täällä halla rehottaa
vaan ei saa luovuttaa

Vaikka leijona paraateja piti jo
 vielä kerran nousee pelastava aurinko

saa kaikki sydämet ja halla-ahot sulamaan
niin valo valtaa maan 
ja pimeys on polvillaan

päivä päivältä tasa-arvo lähenee
ja kun se viimein täällä on niin viha vähenee
saa kaikki sydämet ja halla-ahot sulamaan

vaikket uskoisikaan,
minä uskoa saan. 

(Jarkko Martikainen: Halla-ahot, albumilta Usko (2011)

 

Kiitos (jälleen kerran) Martikaisen sedän, olo oli tämän jälkeen paljon parempi. Sydän. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *