Hän joka menee sieltä missä aita on matalin

Hupsis, miten se kaksi kuukautta menikin näin nopeasti. Harmittaa niin vietävästi miten tässä näin kävi, mutta sisäinen saamattomuus ja laiskuus selittää kaiken. Muistan  ala-asteen liikunta tunnilta vielä kun liikunnan ”numero”  annettiin rastia ruutuun arvioinnilla ja sain rastin kohtaan missä luki että menee sieltä missä aita on matalin. Olin silloin todella närkästänyt ja vihainen, koska en halunnut olla huono tai laiska. Olen ollut koko ikäni hieman pyöreä ja tuollainen arviointi todella kohotti juuri sitä liikunnan intoa. No tällä hetkellä tajuan ettei opettaja niin väärässä ollutkaan. 

Ilmoitettuani itseni helmikuussa puoli maratonille, niin laskin koko ajan siihen että onhan tässä vielä aikaa ja ehtii vielä juoksemaan vaikka maailman ympäri. Hei kuinka kävikään!  Kaksi viikkoa ennen tätä suurta tapahtumaa, mitä olin odottanut puoli vuotta iski aivan järkyttävä flunssa. Makasin sängyssä kaikki vapaa-aikani, puhettakaan mistään urheilusta. Mietin että juoksemani lenkit voin laskea melkein kahden käden sormilla ja viikon päästä pitäisi juosta yli 20km ja pystyn juuri juuri hengittämään. 

En tiedä mitä kävi vai oliko minulla vain hyvä tuuri, mutta lauantaina  5.5  juoksin helsinki city runin aikaan 2 ja 25 minuuttia. Maali viivan ylittäessa joka paikkaan sattui, mutta tunne oli aivan mieletön. Olin juossut juuri puoli maratonin ja hengissä selvinnyt maaliin. Kävely askelía tuli alle 20:ntä eli ei mitään. 

Hävettäää silti oma saamattomuuteni treenamisen suhteen, mutta en voi olla muuta  kun onnellinen.  Olen todella tyytyväinen vaikka olen laiska treenaamaan. Minä joka ala-asteella en sietänyt juoksemista.

 images?q=tbn:ANd9GcRtzkqaMFiIjKN_FC1A5k0tZzcC4iYZoHZPeTgurhApvv-Y7pAQog

kuva napattu internetistä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *