Menimme naimisiin maistraatissa 22.2.2022 ja viime lauantaina saimme juhlistaa rakkauttamme sekä Philip- poikamme ristiäisiä läheistemme kanssa.

Päivämme alkoi jo ennen auringonnousua, sillä juhla-aamuna herätyskello pirahti kello 4.45. Klo 5.30 istuimme jo kampaamossa silmät ristissä. Onneksi saimme heti kupit kahvia! Jonas herää aina arkena tuohon aikaan, mutta minulle noin aikainen herätys tuntui aika armottomalta.

En tiedä, olenko täällä aiemmin paljastanut, mutta sekä minä että mieheni olemme maailman huonoimpia suunnittelemaan tulevaa. Kaikki jää meillä aina viime tippaan ja vaikka kuinka inhoamme tuota piirrettä itsessämme, emme ole kyenneet muuttumaan. Olemme ehkä muuten lähes täydellinen match, mutta organisoinnin suhteen olemme täysin kaaottinen yhtälö.

Noin kuukautta ennen hääjuhlaamme, lähetin kampaajalleni viestin ja kysyin, olisiko hänellä aikaa laittaa minut juhlakuntoon. Kampaajani päivä oli jo täysin buukattu, mutta hän tarjosi meille hyvin varhaista aikaa. Tartuimme tarjoukseen. Koska miehelläni on pitkä tukka, myös hänet stailattiin juhlaa varten – viikinkityyliin tietenkin! Kampaajani oli innoissaan, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän teki kampausta miehelle. Olimme tosi tyytyväisiä lopputuloksiin. Camilla on taitava!

Kampaamon jälkeen Jonas ajeli juhlapaikalle asettelemaan nimikortit paikoilleen. Onneksi meidän ei tarvinnut tehdä juhlapaikalla mitään muuta, sillä koristelu, tarjoilu ja loppusiivous kuuluivat hintaan. Kahden pienen lapsen vanhempina tämä oli meille täydellinen ratkaisu, sillä minulla ei olisi ollut energiaa tai edes innokkuutta suunnitella juhlatilamme koristelua. Sillä aikaa, kun Jonas järjesteli asioita juhlapaikalla, minä ja ystäväni kävimme pikaisesti ostoksilla lastenvaateliikkeessä. Olin unohtanut ostaa tyttärellemme uudet sukkahousut, joten lähdimme metsästämään niitä. Mitä sanoinkaan siitä, että asioilla on tapana jäädä viime tippaan…

Kun viime hetken askareet olivat hoidettu, laittauduimme ja nautiskelimme ystäviemme kanssa rauhassa lasit kuoharia. Otimme ehkä liiankin rennosti, sillä yhtäkkiä huomasimme, että pian on kiire. Lopulta olimme kirkolla 10 minuuttia ennen kirkon kellojen soimista. Huh, ehdittiin!

Oli ihanaa kävellä pitkin kirkon käytävää ja nähdä hymyilevät läheisemme. Saimme astella isäni kanssa ihan rauhassa alttarille, sillä ”kukkaistytöllämme” Estherillä ei ollut kiire. Hän näytti niin kauniilta pientä kukkakimppuaan kantaessaan.

Juhlapaikkamme oli lähellä kirkkoa sijaitseva Birkegårdens Haver. Onneksi sää oli lämmin ja aurinkoinen, joten  pääsimme nauttimaan alueen kauniista puutarhoista. Juhlapaikalla oli myös kivaa tekemistä lapsille, sillä sieltä löytyi useampi leikkipuisto ja kotieläinpiha. Emme nähneet tytärtämme oikeastaan koko iltana, sillä hän leikki kavereidensa kanssa yömyöhään asti. Uskomatonta, miten lapset jaksavat!

Hymypoikaamme ei erityisemmin hymyillyttänyt juhlapäivänä. Hän oli kiukkuinen sekä kirkossa että juhlapaikalla, mutta onneksi Annika-täti tarjoutui auttamaan. Loppuillasta Philip simahti ja nukkui vaunuissa siihen asti, että oli kotiinlähdön aika. Seuraavana aamuna hän oli taas oma itsensä, kun pääsi tuttuun ja turvalliseen kotiin, tuttujen kasvojen ympäröimäksi.

Meidän päivämme oli ikimuistoinen. Oli ihanaa, miten moni oli matkustanut Suomesta asti juhlistamaan meidän erityistä päiväämme. Oli haikeaa sanoa taas heipat, mutta toivottavasti pian nähdään taas.

Olen niin kiitollinen kaikesta hyvästä, mitä olen elämääni saanut. Onneksi haluttiin molemmat löytää Tinderin kautta norjalaiset kumppanit ja löydettiinkin toisemme. Rakastan sinua, jeg elsker dig.

Karavaanari on kaikkien kaveri; teiden tukko!

Tänä kesänä saimme lainaan Jonaksen enon asuntovaunun ja lähdimme perheemme ensimmäiselle karavaanarireissulle Ruotsiin. Jonas on lapsuudessaan matkustanut asuntovaunulla useamman kerran sekä Ruotsissa että Norjassa, mutta minä olin aivan ensikertalainen. Täytyy myöntää, että minulla oli aluksi muutamia ennakkoluuloja, mutta ai että, nautin meidän matkastamme! Viimeistä aamukahvia Vänernin rannalla siemaillessani mietin, että tämä ei todellakaan jää viimeiseksi kerraksi. Jopa tyttäremme totesi: ”I don´t want to go home, I want to stay on cation (vacation)!” Saimme hänet houkuteltua autoon kertomalla, että kotona on pakastimessa jätskiä…

Vänernin rannalla sijaitseva Ursand on viihtyisä, rauhallinen leirintäalue. Alueella on hiekkaranta, useampi leikkipuisto, kotieläinpiha, minigolf-rata, pelihalli, pieni vesipuisto sekä muutama ravintola. Vaikka leirintäalueella oli paljon erilaista viihdykettä ja vietimmekin siellä paljon aikaa, ajelimme monena päivänä myös lähialueelle retkille.

Niin kivoja kuin leikkipuistot tyttärellemme ovatkin, yritimme keksiä tekemistä, joka olisi mielenkiintoista meille kaikille.  ”Slussarna i Trollhättan” oli kohde, jonka halusimme nähdä. Luonto oli kaunis, mutta kello kolmelta virtaava ”vesiputous” jäi näkemättä, sillä minä sain jonkinasteisen paniikin korkealla kalliolla kiemurtelevissa hatarissa portaissa. Tämän jälkeen tyttäreni lohdutti minua aina pieniäkin portaita nähdessään: ”Don´t cry mama, they are not scary”. 😀 Koska loppuhuipentuma jäi minun arkuuteni takia kokematta, ajelimme myöhemmin ihastelemaan veden virtausta. Olihan se hieno näky!

Hirviä pääsimme bongaamaan Annerödin hirvipuistossa. Infosta saimme mukaan pussillisen omenaviipaleita, joita saimme syöttää hirville. Jälleen kerran minä olin porukan arkajalka, mutta Jonas ja tyttäremme uskaltautuivat ruokkimaan hirviä. Kierroksen jälkeen ostimme hirvi -pehmolelun matkamuistoksi sekä lättyannokset kaikille. Lätyt ovat yksi suurimmista herkuistani, joten olin innoissani, kun lähes joka ravintolassa/kahvilassa, jossa kävimme, oli lettuja jälkkärilistalla. Toinen suuri herkku oli metsästä poimitut mustikat. Tanskassa mustikkaa ei juurikaan ole, joten Ruotsin ja Suomen reissut mustikka-aikaan ovat meille paratiisi.

Leirintäalue-elämä oli leppoisaa ja sitä jäi ikävä. Aluksi jännitin että asuntovaunu on liian pieni meidän perheellemme ja jossain vaiheessa viikkoa seinät kaatuvat päälle.Näin ei kuitenkaan käynyt. Hermot kyllä menivät välillä, mutta muista syistä. 😀 Meillä oli myös iso teltta, jonka viritimme asuntovaunumme eteen ja näin saimme lisää oleskelutilaa. Istuskelimme siellä mieheni kanssa iltaisin lasten mentyä nukkumaan.

Ursandissa oli paljon lapsiperheitä sekä vanhempia pariskuntia. Osa asui asuntovaunussaan koko kauden ja olivatkin tehneet olonsa viihtyisämmäksi rakentamalla vaunun yhteyteen terassin kukka-asetuksineen.

Ajomatkat vaunun kanssa sujuivat hitaasti, mutta hyvin ja turvallisesti. Meiltä kotoa Ursandiin oli reilu 5 tunnin ajomatka, mutta matka kesti pitempään, koska ajoimme rajoituksia hitaammin. Lapsemme onneksi viihtyvät hyvin autossa. Vauva nukkui lähes koko ajan (ruokataukoja lukuunottamatta) ja Esther pärjäsi pienillä viihdykkeillä. Ajelemme paljon mös Tanskassa, joten erityisesti tyttäremme on tottunut autossa istumiseen.

Paluumatkalla pysähdyimme muutamaksi tunniksi ihastelemaan Bohusin linnoitusta. Alueella olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta halusimme olla kotona alku-iltaan mennessä, joten kiersimme linnoitusalueen melko nopeasti läpi. Lapsille oli järjestetty kierroksen varrelle erilaisia pisteitä, mm. keppihevosella esteiden yli ratsastamista ritarihengessä sekä tarkkuusheittoja.

Kotiuduimme karavaanarireissultamme perjantai-iltana ja maanantaina Jonas palasi töihin ja tyttäremme päiväkotiin. Uusi arki on nyt alkanut, kun jäin pienen poikamme kanssa kahdestaan kotiin. Hän täyttää ensi maanantaina jo 2 kuukautta. Toistaiseksi meillä on hyvin tyytyväinen ja leppoisa vauva. Pieni hurmuri, joka on alkanut hymyilemään ja jokeltelemaan.

Nyt hän viimein nukkuu, vaikka virnuili tuossa vieressäni melko pitkään.

Vaikka lomalla oli ihanaa, oli kiva palata arkeen takaisin. Mieheni tosin on varmasti eri mieltä, mutta minä nautin tästä hiljaisuudesta. 🙂