10. syyskuuta – tuplajuhlat!
Menimme naimisiin maistraatissa 22.2.2022 ja viime lauantaina saimme juhlistaa rakkauttamme sekä Philip- poikamme ristiäisiä läheistemme kanssa.
Päivämme alkoi jo ennen auringonnousua, sillä juhla-aamuna herätyskello pirahti kello 4.45. Klo 5.30 istuimme jo kampaamossa silmät ristissä. Onneksi saimme heti kupit kahvia! Jonas herää aina arkena tuohon aikaan, mutta minulle noin aikainen herätys tuntui aika armottomalta.
En tiedä, olenko täällä aiemmin paljastanut, mutta sekä minä että mieheni olemme maailman huonoimpia suunnittelemaan tulevaa. Kaikki jää meillä aina viime tippaan ja vaikka kuinka inhoamme tuota piirrettä itsessämme, emme ole kyenneet muuttumaan. Olemme ehkä muuten lähes täydellinen match, mutta organisoinnin suhteen olemme täysin kaaottinen yhtälö.
Noin kuukautta ennen hääjuhlaamme, lähetin kampaajalleni viestin ja kysyin, olisiko hänellä aikaa laittaa minut juhlakuntoon. Kampaajani päivä oli jo täysin buukattu, mutta hän tarjosi meille hyvin varhaista aikaa. Tartuimme tarjoukseen. Koska miehelläni on pitkä tukka, myös hänet stailattiin juhlaa varten – viikinkityyliin tietenkin! Kampaajani oli innoissaan, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän teki kampausta miehelle. Olimme tosi tyytyväisiä lopputuloksiin. Camilla on taitava!
Kampaamon jälkeen Jonas ajeli juhlapaikalle asettelemaan nimikortit paikoilleen. Onneksi meidän ei tarvinnut tehdä juhlapaikalla mitään muuta, sillä koristelu, tarjoilu ja loppusiivous kuuluivat hintaan. Kahden pienen lapsen vanhempina tämä oli meille täydellinen ratkaisu, sillä minulla ei olisi ollut energiaa tai edes innokkuutta suunnitella juhlatilamme koristelua. Sillä aikaa, kun Jonas järjesteli asioita juhlapaikalla, minä ja ystäväni kävimme pikaisesti ostoksilla lastenvaateliikkeessä. Olin unohtanut ostaa tyttärellemme uudet sukkahousut, joten lähdimme metsästämään niitä. Mitä sanoinkaan siitä, että asioilla on tapana jäädä viime tippaan…
Kun viime hetken askareet olivat hoidettu, laittauduimme ja nautiskelimme ystäviemme kanssa rauhassa lasit kuoharia. Otimme ehkä liiankin rennosti, sillä yhtäkkiä huomasimme, että pian on kiire. Lopulta olimme kirkolla 10 minuuttia ennen kirkon kellojen soimista. Huh, ehdittiin!
Oli ihanaa kävellä pitkin kirkon käytävää ja nähdä hymyilevät läheisemme. Saimme astella isäni kanssa ihan rauhassa alttarille, sillä ”kukkaistytöllämme” Estherillä ei ollut kiire. Hän näytti niin kauniilta pientä kukkakimppuaan kantaessaan.
Juhlapaikkamme oli lähellä kirkkoa sijaitseva Birkegårdens Haver. Onneksi sää oli lämmin ja aurinkoinen, joten pääsimme nauttimaan alueen kauniista puutarhoista. Juhlapaikalla oli myös kivaa tekemistä lapsille, sillä sieltä löytyi useampi leikkipuisto ja kotieläinpiha. Emme nähneet tytärtämme oikeastaan koko iltana, sillä hän leikki kavereidensa kanssa yömyöhään asti. Uskomatonta, miten lapset jaksavat!
Hymypoikaamme ei erityisemmin hymyillyttänyt juhlapäivänä. Hän oli kiukkuinen sekä kirkossa että juhlapaikalla, mutta onneksi Annika-täti tarjoutui auttamaan. Loppuillasta Philip simahti ja nukkui vaunuissa siihen asti, että oli kotiinlähdön aika. Seuraavana aamuna hän oli taas oma itsensä, kun pääsi tuttuun ja turvalliseen kotiin, tuttujen kasvojen ympäröimäksi.
Meidän päivämme oli ikimuistoinen. Oli ihanaa, miten moni oli matkustanut Suomesta asti juhlistamaan meidän erityistä päiväämme. Oli haikeaa sanoa taas heipat, mutta toivottavasti pian nähdään taas.
Olen niin kiitollinen kaikesta hyvästä, mitä olen elämääni saanut. Onneksi haluttiin molemmat löytää Tinderin kautta norjalaiset kumppanit ja löydettiinkin toisemme. Rakastan sinua, jeg elsker dig.
