Meidän perheessämme puhutaan kolmea kieltä: englantia, tanskaa ja suomea. Englanti on alusta asti ollut minun ja mieheni yhteinen kieli, mutta tyttäremme syntymän jälkeen olemme käyttäneet enemmän myös omia äidinkieliämme.

Minusta on ihanaa höpötellä suomeksi joka päivä! Aiemmin puhuin suomea ainoastaan perheeni ja ystävieni kanssa eli parhaimmillaan noin muutaman kerran viikossa. Nykyään minulla on työpaikka, jossa on muutama suomalainen kollega sekä suomalaisia asiakkaita, joten saan puhua suomea sekä töissä että kotona. Mahtavaa! Mieheni sukulaiset kuuntelevat aina hämillään, kun juttelen tyttärellemme omaa salakieltäni. He eivät kuulemma ymmärrä sanaakaan. Mieheni sanavarastoon on sen sijaan tallentunut useita suomalaisia sanoja lapsemme syntymän jälkeen. Hän puhuu myös jonkin verran suomea Estherille: ”nukkumaan”, ”pesulle” ja ”ruokaa”. Voi ei, menetämmekö pian salakielemme?

Esther on pian 1,5 -vuotias. Vaikka kotona pääkielemme on englanti ja tyttäremme ymmärtää sitä, englanninkielisiä sanoja hänen sanavarastossaan ovat ainoastaan ”mama” ja ”dada” (meistä ei tullutkaan äiti ja far niin kuin oletimme). Tanskalaisia sanoja hän osaa paljon. Lisäksi hän kykenee muodostamaan tanskaksi lyhyitä lauseita, kuten kymmeniä kertoja päivässä toistuvan ”det er Esthers!/ det er min!”. Suomenkielisiä sanoja hän osaa myös melko paljon. Välillä Esther sekoittaa kielet yhteen, esimerkiksi tutti (tanskaksi sut) on aika usein nykyään sutti!

Tyttäremme on tanskankielisessä päiväkodissa, vuggestuessa. Minusta tuntuu, että nykyään melkein päivittäin hän kotiin tullessaan yllättää meidät ja sanoo jotain uutta tanskaksi. Uskon, että se on päiväkodin ansiota, sillä Jonas ei puhu paljon tanskaa kotona. Joten mange tak heille! Päiväkodin henkilökunta on kertonut meille, että Esther ymmärtää tanskaa hyvin ja on oppinut paljon uusia sanoja. He toivoivat meiltä myös listaa Estherin käyttämistä suomalaisista sanoista käännöksineen, jotta voivat tukea ja ymmärtää häntä paremmin. Tutti ja kakka ovat tulleet jo tutuiksi – päiväkodin henkilökunta ei varmasti osannut aavistaa, että oppisivat jonain päivänä suomea! Lapset tietenkin toistavat myös kuulemaansa. Kerran huikkasin Estherille päiväkodilta lähtiessäni ”moi moi, Esther” ja yksi pikku pojista huusi perääni: ”moi moi, Esthers mor!” Piti ihan kehua häntä, miten hienosti hän puhui suomea. 😉

Neuvolassa meitä varoiteltiin, että Estherin kielellinen kehitys saattaa olla hieman hitaampaa, koska hän oppii yhden kielen sijasta kolmea kieltä. Saa nähdä! Huolta meillä ei kyllä ole. 😊Suomea Esther ei tietenkään Tanskassa kuule, joten minun vastuuni on opettaa sitä hänelle. Välillä sukulaisten ympäröimänä tai päiväkodissa puhun hänelle englantia tai tanskaa, jotta muut ymmärtävät, mitä sanon. Muuten yritän puhua ainoastaan suomea. Luemme paljon myös lahjaksi saatuja kuvakirjoja ja muita suomenkielisiä lastenkirjoja. Mummu ja pappa myös soittavat videopuheluita joka viikko niin Esther kuulee suomea muiltakin kuin vain minulta.

Toivoisin, että kun Esther on vanhempi ja matkustamme Suomeen, hän pystyy juttelemaan perheeni kanssa. Olen kuullut tapauksista, joissa kaksikielinen lapsi ymmärtää suomea, mutta vastaa perheen toisella kielellä. Tanska ei ole kaikista helpoin kieli ymmärtää, joten toivotaan perheeni vuoksi, että Esther vastaa heille suomeksi tulevaisuudessa.

Toivottavasti pian pääsisimme ”kielikurssille” Suomeen. Alkaa olemaan jo koti-ikävä, kun viime vierailusta on vierähtänyt  reilu vuosi!

Viime viikonloppuna  tämä rallatus soi jälleen päässä:

”Fastelavn er mit navn,
boller vil jeg have.
Hvis jeg ingen boller får,
så laver jeg ballade.

Boller op, boller ned,
boller i min mave.
Hvis jeg ingen boller får,
så laver jeg ballade”

Juhlin Fastelavnia ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten, kun olin töissä esikoulussa Tanskassa. Minun ja kollegani tehtävänä oli järjestää juhla lapsille, ja se oli ehdottomasti yksi kivoimmista koulukokemuksistani täällä. Fastelavn -viikolla askartelimme paljon koristeita, teimme valmiiksi herkkupussit tynnyriin ja koristelimme sen yhdessä lasten kanssa, lauloimme Fastelavn -laulua (korvamato!) ja tilasimme pullat lähileipomosta. Lapset odottivat juhlaa innoissaan.

Perinteen mukaisesti lapset pukeutuvat Fastelavnina naamiaisasuun ja hakkaavat herkuilla täytettyä tynnyriä rikki. Tynnyrin rikkojat kruunataan kissojen kuningattareksi ja kuninkaaksi. Tämä ohjelmanumero järjestettiin tietenkin myös meidän koulullamme ja se oli päivän kohokohta.

Ennen vanhaan tynnyrissä oli musta kissa pahojen henkien karkottamiseksi, mutta nykyään meno ei tietenkään ole enää yhtä brutaalia. Ainoastaan kuva mustasta kissasta on osa tynnyrin koristelua. Oli yllättävän hankalaa saada tuo tynnyri rikottua! Muistan osan lapsista olleen jo niin turhautuneita, että itkuun purskahtaminen ei ollut kaukana, ja me opettajat yritimme tietenkin parhaamme mukaan auttaa. En tiedä, oliko se omaa heikkoutta vai mitä, mutta minun sorminiveliäni särki illalla tuon mätkimisen jälkeen. 😀  Juhla päättyi kuitenkin ilon hetkiin, kun pohja viimein rikkoutui ja jokainen lapsi sai oman herkkupussin.

Fastelavn -herkutteluun kuuluu myös pullat, joita saa eri täytteillä. Myös laulussa uhataan, että jollen saa pullia, teen tuhmuuksia!

Viime vuonna tyttäremme oli niin pieni, että emme juhlineet Fastelavnia ollenkaan. Tänä vuonna olin ostanut naamiaisasun jo hyvissä ajoin ja odotin innolla, että hän saa kokea tämän lasten rakastaman juhlan. Mutta mitenkäs kävi! Kaikki isommat Fastelavn -tapahtumat peruttiin koronatilanteen vuoksi eikä Estherin päiväkodissakaan juhlittu tänä vuonna. Vaikka varsinaista juhlaa ei järjestetty, oli Fastelavn teemana päiväkodissa kaksi viikkoa, joten lapset pääsivät sentään askartelemaan, leikkimään ja laulamaan.

Järjestimme kuitenkin kotona tyttärellemme pienet Fastelavnit. Mätkiminen oli pienestä Wonder Womanista hauskaa ja herkkupussi oli mieluinen yllätys! Tietenkin söimme myös pullia, jotta kenenkään ei tarvinnut olla tuhma.

Toivottavasti ensi vuonna juhlittaisiin taas isommalla porukalla!