Näillä sanoilla alkaa tanskalainen ”paljon onnea” -laulu. Huijaan nyt vähän postaukseni otsikolla, sillä oikeasti tyttäremme 2- vuotissynttärit olivat jo eilen.

Koska varsinainen syntymäpäivä osui maanantaille, järjestimme Tanskan sukulaisille juhlat sunnuntaina. Halusimme järjestää tänä vuonna lättykestit perinteisen kakkutarjoilun sijaan. Täytevaihtoehtoja oli monia, sillä ostimme paikalliselta jäätelötehtaalta useampaa eri jätskimakua. Lisäksi tarjolla oli hilloja, kermavaahtoa, suklaakastiketta ja hedelmiä. Lättykestit olivat hitti, ja Jonas sai kiitosta siitä, että oli jaksanut paistaa niin ison lättypinon ettei kukaan jäänyt nälkäiseksi. Yksikään vieraista ei kysellyt täytekakun perään, vaikka aluksi mietin, voiko juhlia edes järjestää ilman kakkua!

Tämän lisäksi synttärimenuun kuului Jonaksen siskon leipomat herkulliset porkkanasämpylät sekä muuta pientä makeaa ja suolaista.

Vaikka lätyt olivat herkullisia, tyttärellemme suurimmat ilot olivat sukulaisten näkeminen ja uudet lelut. Yksi ehdottomasti parhaista lahjoista oli Suomen mummulta ja papalta saatu polkupyörä! Esther on jo pitkään ihastellut päiväkodin/alakoulun pyöräparkkiin jätettyjä pieniä pyöriä ja ilo oli suuri, kun hän sai ihan oman synttärilahjaksi! Me osasimmekin aavistaa, että lahja on varmasti mieluinen.

Maanantaina juhlat jatkuivat, sillä päiväkodissa järjestettiin synttärit Estherille. Tanskalaiseen tyyliin Tanskan liput liehuivat päiväkodin pihalla synttärisankarin kunniaksi. Kun pääsimme sisälle, Estherin ystävät ja hoitotädit riensivat halaamaan ja onnittelemaan häntä. Minä ihan liikutuin, kun näin, kuinka Esther ilahtui ja miten ihanasti häntä oli huomioitu. Saatoin ehkä myös tirauttaa muutaman kyyneleen takaisin kotiin pyöräillessäni. Herkkis mikä herkkis! Henkilökunta lisäsi päivän aikana vuggestue -sovellukseen kuvia päivän juhlista ja voi miten hellyyttäviä ne olivat!

Tanskassa päiväkodissa juhlitaan aina, kun jollain lapsista on syntymäpäivä. Synttärisankari saa tuoda kavereilleen pieniä herkkuja – me veimme lisäksi ilmapalloja ja tämä sai lapset villiintymään täysin. Juhliin kuuluu onnittelulaulu, kynttilöiden puhaltaminen, laulu ja tanssi ja pieni lahja päiväkodilta. Viime vuonna Esther sai lahjaksi värikyniä. Tänä vuonna henkilökunta oli koonnut lasten piirroksia yhteen, joten Esther sai piirustuksen jokaiselta vuggestue- ryhmästään. Tätä lahjaa hän esitteli meille ylpeänä, kun haimme hänet hoidosta.

Vaikea uskoa, että pieni pirpanamme on jo 2-vuotias! Villi, aktiivinen, sydämellinen, hassutteleva ja tuhma tyttömme, olet meille niin rakas. Paljon onnea/ Tillykke/ Congratulations!

Muutama viikko sitten vaihdoin kuulumisia vanhan ystäväni kanssa. Emme olleet jutelleet moneen vuoteen – viimeksi taisimme nähdä noin kymmenen vuotta sitten, jolloin asuin vielä Jyväskylässä ja opiskelin luokanopettajaksi. Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen meidän kummankin elämässä! Ystäväni halusikin tietää, kuinka päädyin monen mutkan kautta Tanskaan ja ennenkaikkea, millainen on minun ja tanskalaisen mieheni rakkaustarina. Koska muisteleminen on ihanaa, innostuin kirjoittamaan tästä myös blogiini. Tässä se siis tulee, meidän rakkaustarinamme.

Oli harmaata ja ankeaa, sellaisena muistan sen syksyn. Olin päättänyt, etten aio tutustua enää yhteenkään suomalaiseen mieheen, mutta sen sijaan olin saanut päähäni ajatuksen norjalaisesta miehestä. Niinpä eräänä iltana tylsistyksissäni siirsin itseni Tinderillä Norjaan. Yksi Norjan matcheistäni oli tanskalainen mies, jonka kanssa oli oikeasti kiva kirjoitella. Monesti aamulla töihin lähtiessäni minua väsytti, koska olimme jutelleet pitkälle yöhön. Muutaman viikon viestittelyn jälkeen hän kysyi minulta, että mitä jos me tapaisimme, hän voisi lentää luokseni Helsinkiin. Toivotin hänet tervetulleeksi ja vähän myöhemmin sain kuvaviestin lentolipuista. Minä, joka olen aina kertonut aika avoimesti ihan kaikesta, tein jotain itselleni epätyypillistä: pidin koko jutun salassa. Kerroin vain muutamalle kaverilleni, että minulle tulee vieras Helsinkiin. Jonas oli kertonut tulevasta reissustaan omille kavereillensa ja veljellensä, jotka olivat kaikki sitä mieltä, että on hullu tempaus lentää toiseen maahan tuntemattoman naisen vuoksi. Mutta siitä juuri hänessä pidin;  heittäytyminen ja spontaanisuus ovat piirteitä, joita ihailen.

Ja niin me tapasimme marraskuussa 2017 Helsingissä ja vietimme kivan viikonlopun. Kävimme Löylyssä, ravintoloissa ja kahviloissa ja kävelimme pitkin Helsinkiä. Kun Jonas lähti takaisin Tanskaan,tiesin, että tuo mies tulee takaisin. Tottakai tulisi! 😀 Pidimme yhteyttä tiiviisti puhelimitse muutaman viikon ajan, kunnes Jonas kysyi joulusuunnitelmistani. Kerroin hänelle, että tänä vuonna on itseasiassa vähän erilainen joulu, sillä vanhempani halusivat lähteä joulua pakoon ulkomaille. Siskoni viettäisi joulua poikaystävänsä perheen kanssa ja minun oli tarkoitus mennä mummulaan. Jonas ehdotti, että viettäisimme joulun yhdessä Viikissä minun asunnossani. Taas hauska, spontaani idea, johon minä heittäydyin mukaan! Soitin mummulleni ja kerroin suunnitelmien muuttuneen. Hän oli ymmärtäväinen ja toivoi, että toisin joskus ”sen pojan” näytille. Mummulaan oli tulossa paljon muitakin sukulaisia, joten yksinäistä joulua mummulleni ei tämän vuoksi tullut.

Jonas lensi luokseni viettämään joulua. Kävimme hakemassa joulukuusen, koristelimme pienen asuntoni ja teimme yhdessä jouluruuat. Jonas kokkasi perinteisiä tanskalaisia jouluruokia ja minä tein apukokkina rosollin ja piparit (jotka paloivat). Vaihdoimme joululahjat ja vietimme tosi tunnelmallisen, erilaisen joulun yhdessä. Muistan miettineeni, miten tutulta Jonas tuntuu, vaikka oikeasti olimme tunteneet toisemme vasta kuukauden ajan.

Joulun jälkeen alkoi aika, jolloin rahaa paloi. Näimme yleensä kahden viikon välein, joten lentokentät ja Finnair tulivat tutuiksi. Aina, kun näimme toisiamme, söimme ulkona, kävimme elokuvissa, museoissa ja kylpylöissä ja vietimme öitä kivoissa hotelleissa. Jossain vaiheessa nostimme kissan pöydälle ja aloimme miettimään, kuinka kauan jatkaisimme tätä kallista etäsuhdetta. Sovimme, että kesällä muuttaisin Tanskaan hänen luokseen.

Kevään aikana tapasimme minun ystäviäni ja perhettäni Suomessa ja Jonaksen sukulaisia ja läheisiä Tanskassa. Pääsiäislomaa vietimme Itävallan Alpeilla, jossa Jonas oli käynyt laskettelemassa lähes joka vuosi. Tämä oli ensimmäinen yhteinen matkamme. Pitkä road trip Tanskasta Itävaltaan ja minun kiukutteluni/Jonaksen ”ole rohkeampi” -painostus hurjissa rinteissä eivät kaataneet meidän suhdettamme. 😀 Palasimme pariskuntana reissultamme kotiin.

Kun lukuvuosi päättyi, hyvästelin vanhan työpaikkani ja yläasteelle siirtyvät oppilaani, elämäni Suomessa ja muutin Tanskaan. Kesä oli ihanan lämmin ja teimme paljon kaikkea hauskaa yhdessä. Ajelimme pitkin Tanskaa ja vierailimme uusissa kaupungeissa. Myös ystäväni Minna tuli tutustumaan uuteen kotimaahani muutama kuukausi muuttoni jälkeen. Syksyllä aloitin työt lastentarhaopettajana Kööpenhaminassa ja oli jännittävää elää uutta arkea.

Nyt, vajaa neljä vuotta myöhemmin, meillä on perhe. Tyttäremme täyttää muutaman viikon päästä 2 vuotta. Asumme edelleen samalla tontilla, mutta vanhaa, meidän ensimmäistä yhteistä, kotia ei enää ole. Vuosi sitten muutimme uuteen taloon, jonka rakennutimme yhdessä.

En usko, että täydellistä suhdetta onkaan, mutta olen sitä mieltä, että Jonas on minun matchini. Onneksi olimme molemmat jossain vaiheessa etsimässä norjalaista kumppania Tinderin kautta. Minä sain tanskalaisen, hän suomalaisen, mutta tämä meni juuri niinkuin pitikin mennä. En ole koskaan tavannut ihmistä, joka saa minut nauramaan vedet silmissä päivittäin ja tuntemaan oloni näin kauniiksi ja tärkeäksi. Toki osataan myös ärsyttää toisiamme, ei meidänkään suhteessamme vain pussailla ja leperrellä! Mutta voisin sanoa, että erityisesti Jonaksen sairastumisen jälkeen, turhat riidat ja nalkuttaminen ovat vähentyneet paljon.

Näin meidän tarinamme siis sai alkunsa ja olipa kivaa kirjoittaa siitä. Hymyillen muistelin ja kirjoitin, Jonaskin tuli kiusoittelemaan useampaan osoitteeseen, miten hölmön onnelliselta näytän. 😀

It’s a match, indeed.