Back to business

Hiihoi. Hiihtoloma kohta ohitse. Blogikin ollut unohduksissa, kun viikko tuli vieteltyä Lapin talvisissa maisemissa. 

Toisaalta eipä ole Norjaan liittyvissä asioissa mitään uutta kerrottavaa. Kun laillistushakemuksen läpimenosta tuli tieto, laitoin samantien yhteyshenkilölleni sen tiedoksi mailitse ja lähetin samalla viimeisenkin hänen pyytämänsä liitteen. Sen jälkeen tulikin totaalihiljaisuus, ei vastausta.

Muutaman viikon odottelin hiljakseen, josko joku yhteydenotto tulisi. Vihdoin sitten viime viikolla sain mailin, että tämä yhteyshenkilöni ei enää työskentele ko. firmalle ja nyt asioitani hoitelee tämä yhteyttä ottanut nainen. Hän pyyteli vielä kopiota ajokortista, jota ei missään vaiheessa tähän mennessä oltu pyydetty. Lupasin skannata sen ensi viikolla, kun palailen töihin ja esitin toiveen, että saisin tietää mahdollisimman pian työtilanteestani, jotta voisin alkaa järjestellä asioita täällä Suomen päässä. Lupasi palata mahdollisimman pian asiaan, nyt ei ollut mitään hänellä vielä tarjota.

Toivon, että saisin kyseiseltä firmalta sellaisen paikan, kun olen toivonutkin. Harmittaa vähän, että hylkäsin Helsenorin, joka sanoi jo ensimmäisissä maileissaan, että Tromssa on hyvin mahdollinen. Olisiko se sittenkin ollut parempi vaihtoehto, Helsenor? Voinkohan enää vaihtaa, kun olen lupautunut Accurate Caren kautta? Olen allekirjoittanut sähköisesti heille jo vaitiolovelvollisuussopimuksenkin. Mitään työsopimusta toki en. Noh, katsellaan.

Tässä odotellessa toki on ajatuksiin hiipinyt kaikkea muutakin, kuten se, että onko tässä mitään järkeä? Miksi teen tämän? Entä jos ottaisinkin virkavapaan, mutta Norjan sijaan lähtisinkin Pohjois-Karjalaan. Kotiin. Viettäisin maalaiskesän, asuisin isäni luona, näkisin kavereita, ei tarvitsisi koiran hoidosta stressata. Hankkisin töitä jostain Liperin terveyskeskuksesta tai Joensuun keskussairaalasta. Tosin en usko, että jälkimmäiseen voin ihan heti astua sisään. Tuo tällä hetkellä niin raadollisia muistoja ja tuntemuksia viime syksyltä, kun äitiä hoitelimme. Ja hyvästelimme. Ahdistaa nähdäkin koko rakennusta.

Mutta ehkä en nyt ala vielä täysin peruutella. Ihan jo senkin vuoksi, että noloahan se olisi. Huudella ensin pitkin kyliä ja sitten vetää takaisin koko juttu. Katson nyt loppuun saakka, mitä tästä tulee ja sen mukaan mennään. Jos tulee töitä, otan ne vastaan ja lähden. Jos ei, tai ei itseäni tyydyttäviä tarjouksia, lähden silti, mutta sinne kotiseudulle. Ei sekään huono vaihtoehto ole. 

Katsoin eilen Avaraa Luontoa, jossa oli Sininen maailma II -jakso. Kuvattiin suurta sillilaumaa ja sitä kohti hyökkäileviä miekkavalaita ja ryhävalaita. Se oli kuvattu Pohjois-Norjassa. Siellä, minne olen tähtäämässä. Ehkä teen tämän valaiden vuoksi. Valaat kutsuvat.

Huomenna takaisin töihin. En tiedä, millä mielellä. Ihan perus. Tulevan viikon kohokohtana perjantain palkkapäivä. Olen totaalisen peeaa. Suomessa matkustelu on kallista. Sillä rahalla, minkä vietin Levillä, olisin viettänyt luksusloman vaikka Prahassa. Mutta oli se sen arvoista, en valita. 

Alkanut kyllä hiipiä mieleen, josko palaisi vuorotyöhön eli osastolle. Ikävä viikonloppulisiä, suoraan sanottuna.