About 12 tuntia
Tiiättekö työ mitä? Mie lähen huomenna!
Nyt se sitten olisi. Lähtö lähellä. Ihan siis niin lähellä kuin vain se voi olla. Lähtöselvitys tehty ja huomenaamulla klo 7.35 lähtee Norwegianin kone kohti Osloa, josta sitten taas klo 9.20 Norjan aikaa lähtee kohti Altaa. Siellä olen perillä klo 11.20, jos lentoaikataulut pitävät paikkansa.
Altassa taas, kuten ehkä kerroin, niin on yksi tehtävä suoritettavana ennen kuin lähden kohti uutta kotikylää. Sain tekstiviestin, että minulle on varattu klo 14.15 aika paikalliseen verotoimistoon. Eli rekrytointifirmani yhteyshenkilöni Camilla on varannut senkin! Nostan kyllä hattua, miten asiat järjestellään ja minusta pidetään huolta. Tai sitten he ovat kokeneet, että olen tavallista toivottomampi yksilö ja tarvitsen hieman enemmän holhousta kuin normaalit. Sekin voi olla, enkä sitä kiellä, mutta ihan hyvä näin. Mitä vähemmän minun tarvitsee itse selvittää, sen paremmin pystyn keskittymään itse asiaan – eli panikointiin.
Kello 16.25 paikallista aikaa lähtee sitten bussi kohti Oksfjordia. Sain tänään tietää henkilön nimen, joka on minua vastassa. Ja tarkan kohdan, jossa minun pitää bussista hypätä pois. Tämä Ingvild sitten vie minut uuteen kotiini, jossa tapaan espanjalaisen kämppikseni (ellei hän ole töissä). Maanantaina kuljen Ingvildin mukana ekan työpäivän ja tattadaa, sain tietää, että tiistain kuljen suomalaisen sairaanhoitajan mukana 😀 Suomalaisen!
Alkanut tuntua, että kyseinen hoitokoti pyörii pitkälti ulkomaalaisen rekrytyövoiman voimin. Mutta mikäs siinä, ollaanpahan samassa veneessä kaikki. Toivottavasti se vene pysyy pinnalla ja vaikka vähän keikkuisi, pysytään hengissä. Ja potilaatkin pysyisi. Onneksi itse työn ei pitäisi olla sen erikoisempaa, joten pystyn keskittymään vähän muuhunkin kuin itse työn opetteluun. Toivottavasti näistä muista ulkomaalaisista työkavereista saisi myös vapaa-ajalle seuraa.
Pelottaa kyllä ihan valtavasti. Jännitän niin kovasti, että juoksen jatkuvasti vessassa. Kiitos jännitysmaha. Olkaa hyvä tiedosta. Uskon, että helpottaa heti, kun astun koneeseen, mutta siihen asti.. Voi apua. Jotenkin ihan käsittämätön fiilis, että huomenna se päivä on koittanut. Lähtöpäivä. Tämä kaikki valmistelu ja pohtiminen ja suunnittelu ja muu, ne on nyt kaikki ohi ja nyt sitten käydään itse asiaan. Oon kyllä vakaasti päättänyt, etten jatkossa kyllä tee mitään tämmöisiä päätöksiä. Ei mitään tällasia hetken mielijohteita. Pysyn tiukasti mukavuusalueellani, pienennän sitä aluetta entisestään. Ei ihmisen psyyke tällaista kestä.
Tiistaina ajelin Pohjois-Karjalaan. Eilen sitten tein ehkä sen pahimman ja vein koiran kesäkotiinsa. Sinne se jäi, pakatun reppunsa kanssa. Juoksi heti takapihalle talon oman koiran kanssa painimaan ja sinne se jäi leikkimään, kun lähdin pois. Ei se lähtöäni nähnyt, mikä ihan hyvä. Minullekin. Syksyllä sitten nähdään taas.
Ja sitten heipat sanoin isälleni ja isovanhemmille ja huristelin tänään junalla takaisin Helsinkiin. Huomenna nään vielä veljeni, joka vie minut kentälle. Mukavaa, ettei tarvitse bussilla mennä. Tulen kyllä itkemään about ihan liikaa. Tai oksennan jännityksestä koko automatkan. Kesäasukkaalle avain aiemmin annettu, hän saapukoon tänne sitten, milloin haluaa. Sitä ennen pitää vielä imuroida ja luututa. Muuten siivoukset onkin jo tehty.
Niin, on vielä yksi tekemätön asia. PAKKAAMINEN. Tuossa ne tavarat lojuu, mutta laukkuun asti ne eivät vielä ole päätyneet. Hjälp, ingen? Kaiken lisäksi tällä hetkellä ainakin säätilat lupaa seuraavaksi reiluksi viikoksi kaikkea +18 asteesta n. +3 asteeseen ja lumisateeseen. Yhtenä päivänä on sekä aurinko, vesipisara että lumihiutale. Että mitäs laukkuun laitetaan?
Että tällasta tällä kertaa. Seuraavan kerran kirjoittelenkin sitten itse kohteesta ja kuviakin pääsee kunnolla laittelemaan, kun on maisemia, mistä laittaa! Niitä odotellessa tämän postauksen kuvitus olkoon eräs reipas lapsonen, joka pienen reppunsa ja hirvensä kanssa oli valmiina kesän seikkailuihin.
Niin olen minäkin.
