Velkommen til Øksfjord!

Vennlig hilsen från Øksfjord! 

Täällä minä nyt olen, reilusti yli napapiirin, vuonojen keskellä, jäämeren rannalla. Pikkuriikkisessä kylässä uudessa kodissani. Ikkunasta nään korkeita rinteitä, lumihuippuja ja vettä. Plus toisia taloja. 

Perjantaina herätys oli klo 4. Sain onneksi nukuttua, mutta nukkumaan kävin vasta joskus vaille 24, koska ei vaan malttanut. Plus oli pakkaamisen kanssa vähän erinäisiä vaikeuksia, kun alkoi tuntua epätoivoiselta yrittää tunkea kaikki, mitä olin suunnitellut. Moni asia jäikin sitten kotiin ja päätin, että pärjään ilmankin. Veli ajoi pihaan joskus viiden jälkeen ja voi apua sitä tunnetta, kun hänet näki. Kun näki jännityksen hänestä, ja tunsin taas jännityksen itsessäni. Ihan käsittämätön olo, että teki lähtöä pois kotoa kolmeksi kuukaudeksi. En minä tällaisia asioita tee. Ja nyt se oli ihan siinä, aivan käsillä.

Turvatarkastuksen porteille saakka minut hän saatteli, kunnes oli pakko jatkaa matkaa yksin. 

Matka meni hyvin, ei mitään ongelmia siinä. Lennot Helsingistä Osloon ja Oslosta Altaan oli kaikki ajallaan. Rinkka painoi n. 15 kg, vaikka tuntui tuhatkiloiselta. Käsimatkatavaroita ei kukaan onneksi punninnut, sillä niihin jätin viimeisen toivoni. Ei niitä ikinä punnita.

Altaan päästessäni pihalla odotti ilmainen lentokenttäbussi, joka vei Altan keskustaan bussiaseman aukiolle. Kello oli noin 12, bussi kohti Oksfjordia lähtisi samaiselta aukiolta 4,5 tunnin päästä. Raahauduin aukiolla olevaan turisti-infoon kysyäkseni, minne voisin heivata kaikki tavarani täksi ajaksi, ettei mukana tarvitse kuljettaa. Kehoitti kysymään bussiaseman toimistosta, jonne sitten seuraavaksi kipitin. Siellä setä neuvoi jättämään ne vain siihen käytävälle. Otin läppärin mukaani reppuun, muut jätin sinne. Etsin samantien lähimmän paikan, mistä saisi ruokaa, jotenkin jännästi se sattui olemaan pitsabuffet. Mutta minkäs teet, minä löydän pitsan yhtä varmasti kuin varpu veden. 

Minulle oli varattu se aika sinne verotoimistoon klo 14.15, mutta päätin kokeilla tuuriani ja yrittää tuntia aiemmin, koska ei ollut kerta kaikkiaan muutakaan tekemistä. Onneksi se kävi heille, ja asiat saatiin hoidettua. Oli kyllä niin tiukka verotoimiston täti, etten muistanut enää mitään maailman kieltä, ja aikomukseni puhua ruotsia hävis kyllä niin äkkiä, kun sisään pääsin. Englantikaan ei sujunut enää, mutta pääasia, että kaikki tarpeellinen oli mukana ja verokorttihakemus lähti eteenpäin. 

Klo 16.25 kaarsi bussi bussiaukiolle. Rinkka tavarasäilöön vain ja eikun eteenpäin. Täytyy kyllä sanoa, että loksahti suu auki useamman kerran matkan aikana, kun ympärilleen katseli. Onneks istuin niin takana, ettei kukaan enää istunut minun takanani, sillä räpsin kuvia koko matkan ajan. Auta armias, jos joku olisi nähnyt, että turisti. Jo se, että kävelin rinkka selässä Altassa, ahdisti, koska joku taatusti kiinnitti huomioita. En saanut olla nobody.

Olin jo aiemmin saanut infon, että minua vastassa on Ingvild, sairaanhoitaja samasta työpaikasta, missä huomenna aloitan. Olin tekstareilla sopinut kellonajan ja paikan ja kun bussista ulos hyppäsin, oli hän täsmällisesti paikalla. Luojan kiitos autolla, ihana oli vain viskata takapenkille tavarat, eikä tarvinnut enää yhtään kannella. Viskattiin tavarat pikaisesti uuden kotini terassille, koska ovea ei ollutkaan kämppikseni avaamassa ja hän lähti käyttämään minua vielä työpaikalla, josta yritimme kämppistämme tavoittaa, sieltä sain mukaani sitten myös työavaimet ja työvuorolistat.

Kivalta vaikutti paikka, se onkin ihan terveyskeskus! Ajattelin alkuperäisten tietojen mukaan, että joku vanhainkoti/hoitokoti, mutta kyseessä ilmeisesti terveyskeskuksen vuodeosasto. Samalla, kun Ingvild yritti tavoittaa puhelimitse kämppistäni, jotta pääsemme asuntoon sisään, jututin toista hoitajaa. Kyselin, paljon hoitajia vuorossaan ja paljon potilaita. Puhuin ruotsia. Luojan kiitos heidän murre/tapa puhua on todellakin lähellä ruotsia, ja ymmärrettävää kieltä kaiken kaikkiaan. Tottakai paljon menee vielä ohi, kun nopeasti puhuvat, mutta pääpiirteet tulivat selville. Potilaita oli ainakin sillä hetkellä n. parikymmentä, jos kaikki osastot laskettiin yhteen, joku lyhytpaikkapuolikin löytyi. Aamuvuorossa hoitajia 6 kpl, iltavuorossa 6 kpl ja yövuoroissa 3 kpl. Kuulostaa kohtuulliselta. Juuri sellaiselta kuin olin kuullut Norjan resurssien olevankin. Toki käytäntö huomenna näyttää asian oikean laidan, mutta tällä hetkellä ihan hyvä fiilis töidenkin suhteen. Kolme päivää olen perehdytyksessä, ensimmäisen päivän Ingvildin mukana. Alkuperäisen infon mukaan tiistain olisin sen suomalaisen sairaanhoitajan kanssa, katsotaan, olenko. Häntä en tuolla lyhyellä käynnillä vielä tavannut. 

Toki työvuorot olivat vähän yllätys, sillä kolmeen kuukauteen mahtuu 23 yövuoroa :D se ei sitten ollut läppä, kun sanoin lähtiessä, etten tule nukkumaan koko kesänä. Lähinnä laskematonta aurinkoa ajattelin, mutta menee se noin yövuoroinakin.  Eipä siinä, ei haittaa! Ei nuo yövuorolisät samanlaista tasoa ole kuin Suomessa, ehkä n. 25 %, kun Suomessa se on 40 %, mutta passaa. Heti parin viikon päästä häämöttäisi jo kuuden päivän vapaa, mutta tulee vähän liian äkkiä, jotta osaisin sille mitään suunnitella. Haaveissahan se Tromssa ja lofootit on, mutta en tiedä, onnistunko niitä tuohon jo toteuttamaan. 

No millanen on sitten tämä koti? Ihan loistava! Ylitti tuhat kertaa odotukset, en olisi todellakaan odottanut tällaista. Kyseessä on omakotitalo, jossa on kaksi erillistä asuntoa. Alakerrassa ilmeisesti asuu talon omistaja, jos ymmärsin kämppikseni puheista oikein, ja täällä ylhäällä sitten tämä meidän kolmio, lukollisen oven takana. Molemmilla siis omat huoneet, sen lisäksi iso, siisti kylppäri lattialämmityksineen, ja iso olohuone ja avokeittiö, jossa astianpesukone ja muut mukavuudet. Asunto on remontoitu ja kovin siisti. Kaikki toki on Ikeaa, mutta silleen hyvällä maulla. Oma huoneeni on mukava perusmakkari, sänky 120-senttinen ja maailman mukavin. Isot, pehmeät tyynyt ja paksu, lämmin peitto. Kylmä tämä talo on, mutta ei se haittaa. Hyvin säilytystilaa ja jopa pimennysverho. Wifikin löytyy, sekä Netflix telkkarista. Voisin sanoa tätä siis hyvin varustelluksi. Erittäin hyvin. Paremmin kuin hyvin. Ja maksaa minulle 0 euroa. 

Jännää asua jonkun toisen kanssa. Kämppikseni on siis espanjalainen, ja pari päivää ennen lähtöä selvisi, että hän on mies. Vähän se jänskätti aluksi, mutta heti, kun tapasimme, unohtui murheet. Hän on iloinen, naureskelevainen, pyylevä nuorimies, joka ei juuri englantia osaa, ja norjaa sen verran, mitä maassa on ollut, eli parin kuukauden kielioppi takana. Ei ihan kamalasti toisiamme ymmärretä, mutta pärjätty kyllä. Aluksi hän vietti aikaa tuolla yhteisissä tilosisa, mutta nyt on sulkeutunut huoneeseensa enemmän, kuten minäkin. Liikutaan keittiössä ym. selkeästi siten, että ei toisiimme törmätä :D tuskin tarkoituksellista, mutta huvittavaa. Kunhan tästä eteenpäin pääsee, uskoisin, että voidaan viettää aikaakin yhdessä. Olen vain niin suomalainen, ja olen vain niin minä, että helposti luikin karkuun ja ujostelen nurkassa. Tätä piirrettä itsessäni pelkään eniten, koska toisinaan se rajoittaa niin paljon, mutta pyrin siihen, etten tee sitä paljoa ja tämä koko kokemus tekee minusta vähän reippaamman kansalaisen. 

Mitäs tämän viikonlopun nyt sitten uudessa kodissani olen tehnyt? En mitään. En mitään. Eilinen meni jo väsymyspäissään ihan ohi, ja se oli ok, koska olin perjantaista niin poikki ja varmaan se kaikki jännityksenkin laukeaminen ja koko kevään odotus purkautui, päätä särki ja väsytti. Heräsinkin taas normaalin tapaani jo kuudelta (Suomen aikaan seiskalta toki), mutta aamupalan jälkeen nukahdin sitten pariksi tunniksi uudestaan. Kävin kaupassa ja vähän kävelin tuota kylän päätietä edestakaisin tutkiakseni, mitä löytyy. Eipä juuri löytynyt. Kyllähän tämä onneton kyläpahanen on, ei siitä pääse. Se yksi pubi ei näyttänyt kamalan elinvoimaiselta, en edes tiedä, mistä sinne olisi sisään menty. En toki ollut menossakaan (enpä), mutta kun ohi meni, niin.. Näin kyllä kuntosalin tapaisenkin, sekin täysin pimeä, mutta ajattelin selvittää, oisko sinne mahdollista jotain pääsyä saada. Kauppa oli ihmeellisen hyvin varusteltu, kaikkea tarpeellista sieltä saa. Kylän ainoa hotelli, johon ajattelin veljeni ja isäni majoittaa, kyllä oli melkoisen luotaantyöntävä. Sen toiminnallisuudesta en oo lainkaan varma, ehkä kämäsin kapistus, mitä oon hetkeen nähnyt. Harmi. Pitää keksiä joku ratkaisu.

Tänään lähdin sitten ihan oikealle lenkille. Siinä mulle tekemistä, jos en muuta keksi! Ja se oli suunnitelmakin, alkaa kunnolla urheilla täällä, kun oikeasti on aikaa, ei ole sitä omaa elämää tässä ohella elettävänä. Ihan huomaamatta meni reilu 8 km, kun käveli ja hölkkäsi vain eteenpäin ja hämmästeli. Meni siihen aikaa 1,5 h, kun piti vähän väliä pysähtyä ihan vain katselemaan ja ottamaan kuvia. Porojakin taas näkyi. Yritin yhtä rinnettäkin kiivetä, mutta totesin, että ehkä ei tänään. Löysin hyvän spotin kalliolta, johon aion hakeutua tarvitessani omaa rauhaa ja ihan vain hengittämistä. Semmonen meditatiivinen spotti. 

Sää kiinnostaa kaikkia aina, joten mitäs siitä. Lämpöä alle +10, instagram sanoi, että +7. Ei tunnu kuitenkaan mitenkään kylmältä, vaikka tosi lämpimästä lähtikin. Suomessa helteet vain jatkuu, mutta ei minua ole tuo ilma täällä haitannut. Aamulla satoi enemmänkin, mutta päätin silti lähteä ulos ja ei siellä sitten kuitenkaan kuin vain ripsinyt. Tuuli ei ole mikään jäätävä merituuli, vaan aika lempeä itse asiassa. Ilma raikasta kuin.. no, vuoristoilma. Voisin pullottaa ja myydä ostaville. 

Hän käveli eilen vastaan. Muutaman muun kaltaisensa kanssa. Tervehdittiin ja jatkettiin matkojamme.

Muuten olen sitten vain maannut sängyllä ja katsonut Netflixiä. Kyllä. Mutta yritän olla asiasta stressaamatta. Mitä muutakaan minä nyt vielä voisin tehdä, kun en tunne ketään, eikä täällä silleen oikeasti ole tekemistä. En voi lenkkeilläkään mitään 8 h päivässä. Joku toinen varmaan menisi tuonne kadulle ja juttelisi jokaiselle vastaantulevalle, mutta minä en ole sellainen. Kaikki odottavat jotain suuria sankaritarinoita varmaan heti alusta alkaen täältä, ja ennen kaikkea sitä, milloin löydän sen komean, rikkaan norjalaisen kalastajan ja lopetan tämän säälittävän sinkkuelämäni. Sillä sitähän minä tänne kaikkien mielestä lähdin tekemään, löytämään itselleni miehen. Koska eihän 34-vuotias sinkkunainen muuta voi tehdä, kun ulkomaille asumaan lähtee. Merta edemmäs kalaan. 

No, teille, jotka tätä siellä odottaa, niin voin kertoa, etten aio tehdä asian eteen yhtään sen enempää kuin koti-Suomessakaan. Jos joku tielle tulee, tulkoot, mutta en todellakaan Tinderöi koko kylää läpi tai mene rantaan bongailemaan komeita miehiä. Ensinnäkin kaikki, jotka olen nähnyt, ovat olleet yli 60-vuotiaita (ja kahden vuorokauden aikana olen nähnyt yhteensä ehkä 10 ihmistä, että se kertokoot tämän kylän viikonlopun hulinoista) ja toiseksi, jos kukaan minua yhtään tuntee, tietää, etten ole sellainen. Minä tykkään vain olla ja elää, ja minun elämä on ihan yhtä hyvää, olipa mukana mies tai ei. Olen silti yhtä kokonainen ihminen, enkä vain mikään puolikas. Toivoisin vain, että sinkkuuteni ei olisi yhtään sen suurempi ongelma muille kuin se on minulle itsellenikään. Ja jos se jollekin olkoot ongelma, olkoot se vain minä, ei kukaan muu. Kenenkään muun ei tarvitse huolehtia siitä, onko minulla miestä tai ei. Tai tulenko sellaista löytämään. 

Ei ehkä ollut tarkoitus tuossa tästä avautua, mutta jos totta puhutaan, on se mielen päällä hetken jo ollut. Ymmärrän, että hyvää ihmiset vain tarkoittavat ja läppä läppä ja niin edelleen, mutta jos se jollekin on eka kerta, kun sen kuulee kertoessaan sen, voin kertoa, että minä olen kuullut sen about 50 kertaa jo. Jokaiselta, JOKAISELTA. Alkaa läppä vähän vanheta. 

Ja ehkä se on sitten kuitenkin itselleni isompi asia kuin annan ymmärtää, koska näin ihon alle se menee. 

No, huomenna alkaa siis se arki, jota tänne tulin elämään. Töihin klo 7.30. Jännittää kyllä, mutta ei onneksi enää niin paljoa kuin itse lähteminen tänne. Haluan jo töihin. Haluan saada itselleni taas yhteisön, johon kuulua, tutustua työkavereihin, päästä hoitamaan potilaita ja elämään normaalia eämää. Onneksi on nyt heti vain kolme päivää ja sen jälkeen pari päivää vapaata. En stressaa kielestäkään enää niin pahasti, se tulee sujumaan varmasti koko ajan paremmin ja paremmin. Jos alussa vaikeuksia, niin niistä selvittäköön. Uskon, että kesän lopulla olen jo paljon pitemmällä. Puhun ihanaa ruotsin ja norjan sekoitusta. Ja voi että norjan kieli on ihanaa. Olen katsonut Suitsia norjankielisillä tekstityksillä ja on sen vain niin kaunista ja hassua luettunakin. 

Palaan siis taas asiaan, kun on töissä päästy alkuun.