Ajan kulukseni tässä
Siellä varmaan odotellaan kuumeisesti uutta postausta. Milloin se kirjoittaa? Mitä kaikkea jännää se on nyt tehnyt? Mitä siellä on nyt tapahtunut?
Voin kertoa: ei mitään.
Ei ole oikeastaan mitään uutta kerrottavaa. Päivät rullaa eteenpäin tasaista, hiljaista tahtiaan. Tromssan jälkeen oli neljä yövuoroa, jotka menivät jokainen omalla painollaan. Itse olin jo vähän valmiiksi yövuororytmissä, koska ennen Tromssan matkaa oli kaksi yövuoroa ja laivamatkojen painottuessa yöhön, olin jo muutamana yönä ennen yövuoroputkea siis ollut hereillä pitkään. Joten valvomisen suhteen ei ollut mitään ongelmaa. Kaiken lisäksi todennäköisesti tuo valoisuus aiheuttaa myös sen, että pysyy virkeämpänä paremmin.
Eihän tuolla yövuoroissa mitään tapahdu. Iltavuoro on laitellut mummoset ja pappaset jo nukkumaan yövuoron tullessa, joku saattaa vielä käytävillä kävellä. (Noin verrattain tuolla laitellaan vanhukset yöunille melkoisen myöhään, kun jos omaan työhön tai Suomen hoitokoteihin ehkä vertaa. Iltapala tulee vasta klo 20 maissa, ja klo 21 jälkeen aletaan kysellä, joko maistuis sänkyynmeno. Yleensä siinä vaiheessa olen tottunut jo siihen, että iltavuoro päättyy ja raporttia pitäisi yövuorolle antaa. Mutta täällä raportti koittaa vasta silloin klo 22, kun yövuoroon saavutaan.) Raportin jälkeen sairaanhoitajan olen yleensä käynyt hoitamassa lääkeasiat kuntoon, eli laittelen seuraavalle päivälle kotihoidon potilaille lääkkeet valmiiksi koriin, jonka sitten kotihoidon hoitaja ottaa aamulla mukaansa. That’s it. Jotain lääkehoitoon liittyviä rästitehtäviä ehkä, jotka iltavuorolta jääneet tekemättä, kuten tarkastan jaettuja lääkkeitä tms. Ei vakavaa.
Melko rauhallisia nukkujia nuo potilaatkin ovat. Jotkut nukkuvat jonain yönä paremmin, jonain yönä huonommin, tämä vaihtelee. Lähinnä ohjaillaan eksyneitä dementoituneita lampaita käytäviltä takaisin petiin ja vannotaan, että kaikki on hyvin, sov godt. Toisinaan joutuu erään kaikki paikat kastelevan papan vaatteet, vaipat ja lakanat vaihtamaan, kun hän tahtoo öisin vähän ohi vaippansa pissiä…. Perushommia.
Stue (olohuone)
Yövuoroissa tuli juteltua ensimmäistä kertaa enemmänkin, kun ensimmäistä kertaa samassa yövuorossa olleet työkaverini osoittivat kiinnostusta minuun ja taustaani. Ikäiseni filippiilinäinen mies ja varmaan n. 60-vuotias norjalainen mies. Miksi tulin, mistä tulin, missä olen ollut töissä. Filippiiniläinen työkaverini halusi ehdottomasti tietää suomenkielisen vastineen kirosanalle fy fan. Käänsin sen ehkä hieman väärin, hyi hitto olisi ollut varmaan osuvampi versio. Mutta loput kolme yötä hän sitten hokikin joka väliin voi vittu. Hups. Onneksi kukaan muu ei ymmärtänyt. Oli hyvä läppä.
Tuo hoitokoti on muuten siinä mielessä hyvin kummallinen paikka, että siellä on miespuolisia hoitajia pilvin pimein. Tuo tuntuu olevan joku yleinen kesätyöpaikka, mihin kylän paikalliset nuoret tulevat kesäksi töihin, kun palaavat kotiin opiskelupaikkakunniltaan. Lukemattomia parikymppisiä tyttöjä ja poikia, tekevät samaa hommaa kuin hjelpepleieritkin, mutta en usko, että monellakaan mitään hoitoalan koulutusta on? Vakituisempiakin miespuolisia on, kämppikseni mukaan lukien, ja pari filippiiniläistä. Kuinka monessa suomalaisessa vanhainkodissa on 20-30-vuotiaita nuoria miehiä töissä? Suomen hoitoalan miehet tahtovat painottua kuitenkin ensihoidon, ensiavun ja psykiatrian puolelle, omien kokemusteni mukaan.
Ja ei, en ole vielä yhtäkään parikymppistä poikaa kesäsulhokseni ottanut. Hold your horses, mates.
Noin muuten aika täällä matelee. Tämä on hyvin ajaton paikka. Ei mitään käsitystä aina, mikä viikonpäivä mahtaa olla, koska a. vuorotyö, ja b. katukuvassa ei näy mitenkään, onko viikonloppu tai arkipäivä. Kellonajastakaan ei juuri hajua aina ole, koska valonmäärästä sitä ei voi päätellä. On kuin olisi jossain totaalisen pysähtyneisyyden tilassa. Ihan kuin Langolieerit, onko kukaan katsonut? Tai toki lukenut, onhan se alunperin Stephen Kingin kirja, mutta suosittelen vahvasti minisarjaa, klassikko! Googlettaminen antaa minisarjan nimeksi näköjään Ajan valtiaat, ihan Langolieereina sen itse opin tuntemaan. Olin varmaan suhteellisen lapsi, kun se tuli katsottua, äitin kanssa, kyllä. Oi niitä aikoja.
Juhannus kuitenkin oli ja meni (ja kuten arvelin, ei paikallinen juhannus ollut mikään juttu, eikä sitä kukaan viettänyt, joskin työpaikan jääkaapista löytyi limsapulloja, liekkö osastolla ollut sittenkin joku osanotto keskikesän juhlaan), ja kohta on mennyt ensimmäinen kuukausikin. On ollut suoraan sanottuna kyllä elämäni pisin kuukausi. Saa nähdä, miltä heinäkuu näyttää. Yövuorot vähän lamaannutti siinä mielessä, etten saanut niiden jälkeen tehtyä muuta kuin maattua. Joku taika tässä sängyssäkin on, että nukun tässä superhyvin ja heräsin yövuorojen jäljiltä joskus kolmen maissa iltapäivisin, mikä on ihan maaginen aika itselle. Ensimmäisten jälkeen tuli heräiltyä vähän perinteisempään tapaan klo 12-13, mutta loppuyöt antoi hyvät unet. Ehkä tässä taas aktivoituu ja alkaa urheilla. Sää edelleen samanlainen, sataa ja sataa ja välillä paistaa, kunnes taas sataa. Kylmä ei sinänsä ole, on se reilusti yli 10 astetta. Mutta sataa. Harmaata.
Tasaista harmaata.
