Kaksi viikkoa
Siellä te Suomessa yhä kellitte niissä helteissänne. Ei kyllä sinänsä käy kateeksi, täällä oli hellettä kaksi päivää ja olin kuolla jo niihin. Ensimmäisenä päivänä olin kaiken lisäksi päättänyt lähteä käymään Altassa vähän shoppailemassa palkkapäivän kunniaksi. Bussimatkat meni, koska ilmastointi, mutta kuuma ostoskeskus ja tulikuuma ulkoilma, lämpöasteiden ollessa noin +30 tuntumassa, sai hien valumaan kyllä vähän joka paikasta. Kaiken lisäksi valitsin aamulla neuleen päälleni, joka piti pikaisesti käydä vaihtamassa t-paitaan, joka oli toki pakko ostaa, koska ei tullut muuta mukaan. En vain ole helleihminen. Ellei saa maata järvessä 24/7. Harvoin saa.
Niiden kahden hellepäivän jälkeen onkin taas ollut noin parikymmentä astetta maksimissaan, jopa kylmäkin. Tänään on tullut vettä ja paistanut aurinko. Kävin lenkillä niin sanotun hyvän sään aikana ja sen jälkeen taivas tummenikin ja on ripotellut pitkin päivää.
Tänään on tasan kaksi viikkoa lähtöpäivääni. Vihdoin koitti se maanantai, jolloin tietää, että voi sanoa, että ensi viikolla tapahtuu. No, ensi viikolla ei vielä voi sanoa lähtevänsä, mutta ensi viikon sunnuntaina alkaa viimeinen yövuoro ja viimeinen työvuoro ja maanantaiaamuna kello 8 sanon heipat.
Eilen oli myös viimeinen päivävuoroni, kun iltavuorosta lähdin kotiin. Nyt nämä viimeiset kaksi viikkoa ovat vain yövuoroja, halleluja! Perjantai ja lauantai olivat todella kiireisiä, ja on sitä välillä vähän avuton olo, kun on ainoa sairaanhoitaja vuorossaan, eikä oikein ole ketään, keneltä kysyä neuvoa. Luojan kiitos päivystävä lääkäri oli juuri se mukava nainen, jonka olisin moisissa tilanteissa toivonutkin olevan ja hän auttoi minua. Hänkään ei ole norjalainen, vaan Saksasta, joten ymmärsi lievät kielivaikeuteni myös.
Kiireisiin päiviin kuului myös ihan sairaanhoidollisia tehtäviäkin, ei pelkästään vanhusten auttamista vessaan tai ruokailun pariin. Oli suonensisäistä antibioottihoitoa ja virtsa-avannepussin vaihtamista. Oli puheluihin vastaamista ja kivunhoitoa. Juoksin paikasta toiseen ja olin vain kiitollinen muille vuorossa olleille lähihoitajille, jotka hoiti ne potilaat, jotka ei minua tarvinneet.
Täytyy muutama asia kertoa, mitkä ovat hieman erilaisia täällä, mitä olen Suomessa tottunut. Tottakai on erilaisia tapoja ja erilaisia välineitä, vaikka suurin piirtein asiat menevätkin totutulla tavalla. Esimerkiksi antibioottihoito suonensisäisesti. Olen tottunut esimerkiksi Q-syte-venttiilikorkkeihin kanyyleissa, kaksipäisiin pullosta pulloon-sekoituskanyyleihin, joilla saa antibiootin kuiva-aineen kätevästi sekoitettua liuosnesteen kanssa tai kertakäyttöisiin, valmiisiin keittosuolahuuhteluruiskuihin, jolla huuhdella suoni ennen ja jälkeen tiputuksen. Toki on kyseessä pienen kylän pieni hoitokoti, mutta Q-syteistä ei tietoakaan, vaan kanyyleihin laitetaan kolmitiehana, jonka avulla huuhdellaan ja joka on paikallaan sitten aina. Toki ei nuo venttiilikorkit välttämättä ole kaikissa Suomenkaan hoitolaitoksissa käytössä, ties vaikka hepariinilukkoja ja mandriineja käytetään edelleen! Mutta täytyy sanoa, että kätevä korkki on. Tai nuo huuhteluruiskut. Ihan normaaliin ruiskuun on keittis vedetään ja sillä huuhdellaan. Antibiootteja ei saa nopeasti sekoitettua noiden kaksipäisten kanyyleiden avulla, vaan on pelailtava neulojen, ruiskujen ja laimennosten kanssa. Yhtä päteviä keinoja kaikki, mutta kun on tottunut paljon kätevimpiin ja nopeampiin tapoihin. Tapoihin, jossa paljon vähemmän erilaisia vaiheita.
Antibiootitkin, mitä käytetään, ovat itselleni hieman outoja/uusia, ei mitään tuttuja nimiä, ja niiden kanssa minusta ehkä liioitellaan. En ole lääkäri, enkä siis tee päätöksiä, mutta aika kauan ja aika tujuja annoksia annetaan potilaalle, jolla ei ole enää mitään suurta tulehdusta, ei edes kevennetä. Toivon, että tänään, kun yövuoroon menen, ei potilas, jolla oli eilen crp 59, anneta penisilliiniä 3 g neljä kertaa vuorokaudessa sekä yhtä toista antibioottia (jonka nimeä en tähän hätään muista, ei ollut lainkaan tuttu) kerran päivässä. Jos edes toinen olisi lopetettu.
Muutenkin ehkä potilaiden hoito on aika ylihoitoa, sanoisinko. Taisin jo aiemmin kirjoittaa, että mielestäni jokainen, joka tuolla tällä hetkellä potilaana on, olisi Suomessa kyllä kotihoidon piirissä kotona. On jopa täysin itsenäisestikin pärjääviä, jotka eivät sen kummoisempia lääkkeitä saa, joita eivät voisi kotonakaan syödä. Ehkä halutaan vain pitää paikka täynnä, koska kuulemma nyt on hiljaista, ja onhan siellä. Eilen oli 13 potilasta yhteensä, joka on ehkä eniten, mitä tuolla minun aikana on ollut, kun lasketaan siis dementiaosaston viisi potilasta mukaan. Viime kesänä oli kuulemma pitkään tilanne, jolloin potilaita oli 18 ja suurin osa sänkypotilaita. Että ei tuolla aina ole hiljaista ollut, sattuipa nyt vain tämmöinen kesä. Ja minulla tuuri, haha.
Täällä ollaan myös hyvin takapuoliorientoituneita. Lämpö mitataan aina takapuolesta, rektalt. Kainalosta ei kuulemma ole luotettava, korvamittaria ei ole. Useat lääkkeet halutaan antaa suppona. Paracetamolia, Voltarenia, vatsantoimituslääkettä, rauhoittavaa (ilman mitään epileptistä kohtausta tms. tarvetta suppomuotoon). En ole varmaan tähän astisen työurani aikana koskaan aiemmin tunkenut aikuisten ihmisten takapuoleen yhtä paljon tavaraa kuin tänä kesänä.
No, se siitä. Noin muuten mitä lähemmäksi loppua tullaan, sitä paremmin olen välillä viihtynyt ja töissä on ollut hauskaakin jopa. Toki riippuu aina työkavereista, kenen kanssa töissä sattuu olemaan, toiset ovat vähän nihkeämpiä, mutta toiset taas ovat oikeasti kiinnostuneita ja jutellaan paljon. Enemmän toki synkannut niiden muista maista tulleiden kanssa, helppo jakaa kokemuksia, kun tietää, mistä toinen puhuu. Ja itse asiassa, että mitä toinen puhuu, koska norjan opettelemaan joutuneet puhuvat paljon selkeämmin, hitaammin ja artikuloivat paremmin. Eikä heillä ole murretta. Paitsi lievä espanjalainen, venäläinen, virolainen tai filippiiniläinen murre.
Sain kutsunkin lähteä yhdeltä nuoremmalta kesätyöhoitsulta lähteä katsomaan jotain kokonkaltaista eräs ilta. Olin tosin niin väsynyt ja päänsärkyinen helteisen Alta-päivän jälkeen, että täytyi jättää väliin, koska kyseinen tapahtuma olisi ollut vasta klo 23, jolloin itse asiassa sinä iltana kävin jo nukkumaankin. Mutta oli mukavaa tulla kutsutuksi. Samainen tyttö pyysi Facebook-kaveriksi ja lupautui viemään minut lähtöpäivänäni yövuoron jälkeen Altaan, koska kyytiä tosiaan olin vailla.
Oli myös hauskaa kaupassa törmätä lomalla olevaan työkaveriin ja vaihtaa kuulumiset, juuri sitä ennen oli yksi toinen työkaveri mennyt ohi ja moikannut. Sitä oli ihan tavallinen kyläläinen tavallisessa kaupassa tavallisilla ruokaostoksilla muiden tavallisten kanssa.
Täytyy vain sanoa, että näin lopussa kun ollaan, ja tietää lähtevänsä kohta, ja kesä noin muuten oli melko yksinäinen, tällä hetkellä ei oikein jaksa edes panostaa työajan ulkopuolisiin suhteisiin. Kun tietää, ettei enää ole mitään järkeäkään edes, ja haluaa vain sinne kotiin.
Tuntuu, että koska nuo päivävuorot loppuivat eilen, ja niitä stresssasi eniten, keho alkaa antaa periksi. On flunssainen olo taas, ja todella väsynyt koko ajan. Luulen, että nämä viimeiset kaksi viikkoa jos ei nyt henkisesti stressaa, niin ovat fyysisesti kovin väsyttäviä. Eikä pelkästään sen vuoksi, että ne on pelkkää yövuoroa.
Kunhan nyt näistä selviäisin kunnialla.
