Tasan viikko
Tänään on tasan viikko lähtöön. Tasan viikon päästä tällä kellonlyömällä olen itse asiassa jo siellä, uudessa kodissani. Asettunut jo vähän aloilleni ehkä, tavaroita purkanut, tavannut uuden kämppikseni.
En oo itse asiassa tainnut edes kertoa täällä blogin puolella siis varsinaisesti edes koko lähtösuunnitelmasta vielä edes. Viimeksi taisin vain toivoa, että lähtö olisi 2.6. lauantaina. No, lentoliput tulivat ja lähden 1.6. perjantaina. Helsingistä lähtee lento klo 7.35 kohti Osloa, josta puolentoista tunnin päästä seuraava lento Altaan, jonne pitäisi aikataulun puitteissa saapua klo 11.30. Siellä on pieni tehtävä annettu minulle, sillä Altassa minun on löydettävä verotoimisto, jossa käytävä rekisteröitymässä ja hakemassa verokortti. Sen jälkeen kuulemma klo 16.15 lähtee bussi kohti Oksfjordia. Bussimatka kestää n. pari tuntia, jonka jälkeen saavun määränpäähän, jossa minua on vastassa.. joku. En tiedä, kuka, mutta joku on luvattu. Tämän jonkun kanssa sitten lähden kohti kesäkämppää, jossa minulla on kämppäkaverina espanjalainen samassa hoitokodissa työskentelevä sairaanhoitaja. Jännää! Tieto kämppiksen kansallisuudesta vähän helpotti stressiä kielen suhteen, sillä hän tuskin nyt kauhean paljon paremmin ruotsia puhuu kuin minä..? Ainakin toivon niin. Toivottavasti hän on kiva! Kiva ihminen on paljon parempi vaihtoehto kuin joku kaamea. Jospa hänestä sais vähän tukea ja apua alkuun, ja kenties lenkkikaverinkin! Maanantaina 4.6. alkaa työt.
Tänään oli viimeinen työpäiväni omassa työssäni ja lähdin neljän kuukauden tauolle. Monen monet heipat ja halaukset, työkengät kassiin ja pihalle. Sain työkavereilta lahjoja, kuten kasan salmiakkia ja kaikenmoista muuta käytännöllistä tarviketta, mm. unimaskin ja ongenkohon, jotta voin sitten (niitä miehiä) kalastella. Itse jätin heille jäätelöä ja juustokakun.
Vähän tuntuu, että pidin lähdöstäni vähän liian suurta haloota ja tein siitä vähän ehkä liian suuren numeron. En kuitenkaan ole menossa mihinkään kehitysmaahan tai ole poissa vuotta tai vastaavaa. Olen poissa neljä kuukautta. Olen ihan normaalissa, lähes kotimaan veroisessa maassa. Netti toimii ja elämä jatkuu. Ja kohta tulen takaisin. Mutta toisaalta. On tämä iso juttu, minulle. Ei ehkä muille, mutta minulle. Saa kai siitä silloin huudella.
En oo juuri edistynyt edellisen postauksen to do-listan kanssa. Asunto on ihan kesken, mitään en ole pakannut tai siivonnut. Noin kolme päivää aikaa. Siihen kuuluu myös asioiden hoitelua kaupungilla ja pikaisimmat ja viimeisimmät sovitut kaverien näkemiset, joskaan en oo enää mitään tapaamisia buukannut tähän viikonloppuun, sillä aika loppuu kesken. Eilen ekan kerran sain itseni tekemään jotain ja kävin kaikki olohuoneen kaapit ja laatikot. En tiedä, oisko niitä nyt tarvinnut tyhjentää sinänsä, mutta lupasin raivata vähän rojujani kesäasukkaalle pois tieltä, jotta hän saa jotain tavaroitaan purettua tänne. On ihan kohteliastakin. Jätän kaikki käyttötavarat, mistä hänkin voi hyötyä, mutta sellasta pikkutavaraa ja omituista roinaa on monen monet laatikot täynnä ja niistä oli hyvä päästä eroon. Tiedättekö, kun avaatte jonkun mysteerilaatikon ja sieltä löytyy mm. erimaalaisia kolikoita, sykemittari, muutaman vuoden vanhoja joulupostimerkkejä, rannekello, vanhat passikuvat, ompelulankaa, golfpallo, vanhojen kännyköiden rikkinäisiä suojakoteloita ym. Just sellaisia oli koko olohuoneen lipasto täynnä.
Maanantaina tai viimeistään tiistaina lähden sitten ajelemaan kohti Pohjois-Karjalaa kyydissä koira, jonka vien keskiviikkona kesäkotiinsa hoitoon. Minun pieni rakas, tulee sitä niin ikävä. Se ei ole vain koira, se on elämäni keskipiste ja päivieni valo. Ja kohta joudutaan eroamaan. Toivon vain, että elämä kesäkodissa menee hyvin ja kaikilla on mukavaa. Auton jätän isälleni, otan pois liikennekäytöstä. Torstaina sitten hurruuttelen junalla takaisin Helsinkiin.
Se on nyt niin lähellä, etten voi uskoa. Se hullu pikkuriikkinen päähänpisto, joka iski alkuvuoden jonain kylmänä iltana. Se lähti eteenpäin kuin juna ja nyt ollaan kohta sen junan pääteasemalla. Pitää varoa jatkossa näitä päähänpistoja, vievät vaarallisiin tilanteisiin. Kuten oman mukavuusalueen reunojen ulkopuolelle. Huh, epämiellyttävää. Mutta ah niin tervettä.