Nicolas Barreau: Meillä on aina Pariisi
Hei taas pienen sairasloman jäljiltä, hyvä Lukija! Tämän piti pompsahtaa eetteriin jo viime viikon puolella, mutta Kirjastotädin Tyttären kotona on vietetty sen verran tujakkaa flunssakautta, että ei tapahtunut. Mutta parempaan päin pikkuhiljaa!
Nicolas Barreaun ”Meillä on aina Pariisi” (Paris ist immer eine gute Idee, 2014) valikoitui takakannen perusteella Helmet-listani kohtaan 19., ”kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi”.
Rosalie Laurent ei ole onnistunut täyttämään äitinsä haaveita kultatukkaisesta, kiltistä tytöstä ja kun tämä tuittupäinen haaveilija päättää isän perintörahojen avulla perustaa pienen paperikaupan, huokailee äiti ”mon Dieuta” kerran jos toisenkin. Kyllä, Kirjastotädin Tytär haaveilee pienestä paperikaupasta. Missään nimessä sijainti Pariisissakaan ei olisi miinusta! 😀 Rosalien erikoisuus on tämän taiteilemat toivekortit, joskin omat haaveet ovat jääneet täyttymättä. Kaoottinen kohtaaminen vanhan äreän kirjailijan kääntää kuitenkin uuden sivun Rosalien elämässä. Juuri kun asiat alkavat luistaa, ilmestyy jostain amerikkalaisen asianajajaperheen vesa (no niin vesa kuin aikuinen ihminen voi olla…) esittämään kerrassaan pöyristyttäviä syytöksiä! Soppa onkin tätä myötä valmis, mutta millainen bouillabaisse tästä keittyykään?
Kirja on oikein vimpan päälle hyvän tuulen chick littiä – harvemmin tulee itselläni tälläistä luettua, mutta mukavan keveää vaihtelua ja nopeasti tulikin lukaistua.Vaatisi tosin täysin toimiakseen aurinkoisen alkukesän aamun parvekkeella allekirjoittaneen siemaillessa kahvia pastellinsävyisestä posliinikupista, paukkupakkasten keskellä fiilikseen pääseminen ei nyt ihan toiminut. Kirja maalailikin kauniisti Pariisia ja sen pieniä katuja, mikä osaltaan korosti mielestäni ei-niin-kovi-onnistunutta lopetusta.
VARO SPOILEREITA!
Vaikka tiedänkin että chick litin on tarkoitus tarjota kevyttä luettavaa, tuli silti joidenkin hahmojen yksipuolisuus vastaan silti vähän liian tökerönä. Etenkin Rachel oli kuvattu vaan jonkinlaisena gold diggerina ja kirjan viimeiset luvut olivat tämän myötä ihan p*skoja: ööh, miehes lähtee Pariisiin, rakastuu siellä johonkin toiseen ja kun menet tilanteen tsekkaamaan, niin sinut haukutaan ahneeksi nartuksi, jolle asia ei kuulu ja that’s it? En tiedä onko tullut deadlinet vastaan vai mitä on tapahtunut, mutta pitkän maalailevan alun jälkeen juonikuvioiden loppuun vieminen on survottu hutaisten pariin lyhyeen lukuun ja tunnelma lässähti ainakin minulla ihan totaalisesti. Tämä harmitti, kovasti, ja vei fiiliksen vähän koko kirjasta. Voi myös olla että mulla on liian vilkas mielikuvitus, koska puolivälissä kirjaa oli jo ihan selkeätä miten tämä tarina etenee eikä yllätyksellinenkään juonenkäänne perhesuhteiden paljastumisen myötä juuri yllätystä tarjonnut.
SPOILERIT PÄÄTTYY!
Shakespeare-viittaukset olivat kiva lisä, mutta jäivät nyt vähän irtonaisiksi – olisi siis voinut olla enemmänkin tarinan kulkuun sidottuna. Kirjailijalta on ilmestynyt muutama muukin Pariisin sijoittuva rakkaushömppä, joita harkitsen kyllä päivän piristäjiksi jatkossakin. Vaikka 2016 ei sukupuolen pitäisi olla kirjallisuudessa merkittävä tekijä, tuntui silti hauskalta ajatukselta mies joka kirjoittaa chick littiä. Suosittelen, kun kaipaat hyvää mieltä ja jotain keveää välipalaksi. Ehkä jopa macaron tai parikin kirjan seuraksi.
”Pariisi on aina hyvä idea, oli hänen äitinsä sanonut. Olet sitten onnellinen tai onneton, rakastunut tai et. Jos olet onneton ja vailla rakkautta, voi Pariisi olla jopa erittäin hyäv idea.”
PS.Valitettavasti internet pilasi mies-fiilistelyn ja Nicolas Barreau on saksalaisen Daniela Thielen pseudonyymi, kertoo ainakin Wikipedia.
