rauha

Hei! 

   Rollo on siinä mielessä mahtava kaupunki, että täällä on jo nyt valkoinen talvi ja eilen saatiin yliopistolle vieraaksi Martti Ahtisaari, just se ihminen jota ihailen suuresti. Tämä postaus sisältää paljon yhteiskunnallista paasausta joten jos ei kiinnosta, mene lukemaan vaikka muotivinkkejä 😉 

   Eilen järjestettiin Ahtisaaripäivät ja mun tehtäväksi jäi sitten muutaman laulun säestys. Oon mukana monikulttuurisen lauluryhmän pianistina ja voi kun olin ylpee meidän tytöistä jotka lauloivat kansallispuvut päällä Martille ” Anna hymyn tehdä siltaa sydämestä sydämeen. Anna hymyn tehdä siltaa valoisampaan huomiseen. ” 🙂 

    Ahtisaari puhui kriisien ratkomisesta, kertoi näkemyksiään siitä, miten esimerkiksi Syyrian konflikti saataisiin joskus loppumaan. Puhuttiin vähemmistöjen asemasta, maahanmuuttajien vaikeuksista, saamelaisuudesta ja siitä, ettei uskontoa tai hengellisyyttä koskaan saisi käyttää väkivallan peittona. Tärkeitä asioita, jotka saivat ajattelemaan. Ja muistin taas, miksi oon just oikealla alalla. 

   Aini Linjakumpu ( mun mahtava kandiohjaaja!)  sanoi minun mielestäni viisaasti paneelikeskustelussa, ettei meidän tulisi määritellä ihmistä, esimerkiksi muslimimaahanmuuttajaa uskonnon kautta, sillä ei hän sitä välttämättä itsekään tee. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi uskonnolla on niin kovasti merkitystä. Me kaikki olemme saman Jumalan luomia, yhtä arvokkaita. Miksi siis pitäisi tässäkään asiassa jakaa ihmisiä meihin ja muihin? 

   Maahanmuuttokeskustelussa myös Ahtisaari nosti esiin faktan, että Suomi tulee tarvitsemaan maahanmuuttajia, lisää työvoimaa. Se asia tulisi muistaa niidenkin, jotka vaativat rajojen kiinnipitämistä ja Suomea suomalaisille. ”Kukaan ei lähde kotoaan jos ei ole aivan pakko”. 

   Mutta eniten mieleeni jäivät Ahtisaaren vastaus saamelaiskysymykseen: ” tunnustan tietämättömyyteni enkä tiedä asiasta mitään”. On aika mahtavaa kuulla, että mies, joka on kiertänyt ympäri maailmaa, tavannut maailman vaikutusvaltaisimpia henkilöitä, saanut Nobelin rauhanpalkinnon, sovitellut ja ratkonut, ei kuitenkaan tiedä kaikkea. Eikä tarvitsekaan tietää. Minä oon kriiseillyt pitkään siitä, etten tiedä mistään mitään enkä mistään tarpeeksi. Mutta tarvitseeko vielä 22 vuotiaalla, kolmannen vuoden politiikkatieteilijällä olla vielä suuria suunnitelmia siitä, miten ISIS pysäytetään tai miten Palestiinan ja Israelin konflikti ratkaistaan ja miten maailmasta saataisiin loppumaan joku niin järjetön ja hirveä asia kuin sota? 

  Välillä tulen epätoivoiseksi siitä, että opiskelen joka päivä asioita mitkä maailmassa ja yhteiskunnassa on pielessä. Haluaisin auttaa kaikkia niitä, jotka ovat huonossa asemassa. Haluaisin auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan Suomeen, haluaisin lopettaa rasismin, vihan, ennakkoluulot, kidutukset, ihmisarvon loukkaamisen, syrjinnän, väkivallan, kostonkierteet, väliinpitämättömyyden. Haluaisin että naiset ovat jokaisessa maailmankolkassa yhtä arvokkaita kuin miehet ja että myös vammaiset, koko seksuaalisuuden kirjo, mustat ihmiset hyväksyttäisiin tasa-arvoisina. Haluaisin, että maailma vihdoin ja viimein luopuisi siitä lokeroinnista ja ketegorisoinnista ja hylkäisi sen me-ne-ajattelun. 

 Taitaa olla aika paljon työnsarkaa. 

   Mutta kuten Ahtisaari sanoi, täytyy olla optimisti ja uskoa, ettei rauhantyö ole turhaa. Miksi muutenkaan lähes kahdeksankymppinen mies kiertäisi ympäri maailmaa, jos ei uskoisi, että maailma voisi vielä muuttua?