junamatkoja

Heippa! 

 Juna puksuttaa verkkaisesti kohti etelää. Taakse jää luminen lappi ja valkea Rovaniemi, kymmenet japanilaisturistit. Minulla on suuri kuppi kahvia, repullinen kirjoja, kiristävät housunreunat ja niin paljon aikaa. Joululoma on alkanut ja vieritin hikikarpaloita kun raahasin puoli omaisuuttani mukaan lomalle. Oli otettava mukaan joululahjat, juhlamekko ystävän häihin, paljon kirjoja joita en ole ehtinyt syksyllä lukea ja monta vaatekappaletta. 

 Vastapäätäni istuu pieni kirkassilmäinen tyttö. Kuuntelen kuinka saksanässät suhahtelevat, tyttö ei malttaisi pysyä paikallaan. Kuuntelen kuinka tuoppi olutta saa suomalaisen miehen kielenkannat vilkkaiksi. 

Lasken minuutteja siihen että olen perillä, sillä minulla on ikävä. Kun asuu kihlattunsa kanssa eri kaupungeissa ja välissä on monta sataa kilometriä, on vain pakko tottua ikävää, vaikka aika ei sitä sittenkään helpommaksi tee. Kun välimatka on pitkä, mutta etäisyyttä ei ole, junamatkat täyttyvät odotuksesta. Sitä tunnetta, kun toinen kävelee leveästi hymyillen junalaiturilla vastaan ja kaappaa syliin, ei voita mikään. Silloin aina ymmärtää että kaikki ikävä on sittenkin tämän arvoista.

  Huomenna ystäväni menee naimisiin ja minä varmasti itken. Lumihiutaleiden alla solmitaan liitto, joka on ikuinen. Olen onnellinen ystävän puolesta, iloinen siitä että hän saa rakkaan omakseen. Sellaista onnea ei ikinä saa pitää itsestäänselvyytenä. Toisaalta onnea voi olla myös silloin, jos ei löydä itselleen sopivaa, sillä jokaisesta elämäntilanteesta on löydettävä onni. 

   Lomalla aion lukea. Lukea hirveästi ja uppoutua toisiin maailmoihin. Olen jo nyt täynnä suklaata, mutta aion täyttyä siitä vielä lisää. Aion olla rakkaitteni kanssa, joulu perheen kanssa on tärkeä. Aion raahata E:n joulukirkkoon ja saada sydämeni täyteen pikkusiskojen tähtisilmistä.