vähän vielä uskonnoista
Eräänä perjantai-iltana sain kutsun Bahai-iltaan. Oli mukava ilta, tapasin uusia kiinnostavia ihmisiä ja kävimme yhdessä hienoja keskusteluja. Bahaí on aika hiljattain syntynyt uskonto ( joskin parisataa vuotta vanha) , jota kuvaillaan yhteisön nettisivuilla seuraavasti:
”Bahá’í-uskon perustajan Bahá’u’lláhin mukaan uuden uskonnon tehtävä on tarjota ratkaisuja oman aikansa ongelmiin ja viedä eteenpäin alati edistyvää sivistystä. Bahá’í-elämänarvoja ovat miehen ja naisen tasavertaisuus, ennakkoluulottomuus ja itsenäisen ajattelun tukeminen, tieteen ja uskonnon harmonia, luonnon kunnioittaminen sekä yhteisten ratkaisujen löytäminen rakentavan neuvottelun avulla.”
Ehkä hienoin ajatus Bahai-uskossa on se, että jokaisella maailman uskonnolla on meille kaikille jotain hyvää tarjottavanaan. Että jokainen uskonto on yhtä oikea ja yhtä arvokas, emme voi sanoa, että vain juutalaisuus on se oikea uskonto, tai lestadiolaisuus. Jokainen uskonto puhuu samasta Jumalasta. Ihminen saa ajatella, kyseenalaistaa, pohtia. Mitään ei tarvitse niellä kyseenalaistamatta. Uskon perustaja Bahá’u’lláh on antanut viisaita ohjeita siitä, millä tavalla ihmisen tulisi elää. Jokaista ihmistä tulisi rakastaa vilpittömästi, olla elämässään vilpitön ja rehellinen ja palvella lähimmäistään ilolla.
Aikalailla erilainen sanoma, mihin olen tottunut. Lestadiolaisessa yhteisössä minulle vaikeinta oli varmaankin se, ettei asioita voinut kyseenalaistaa Tai kyllähän minä paljon niitä opetuksia mietin itsekseni, mutta rohkeus ei riittänyt puhumaan pohdinnoistani ääneen. Ehkä harvoille ja valituille uskalsi puhua, mutta enimmäkseen sitä vaikeni ja pakotti itsensä vain hylkäämään järjen ja uskomaan lapsen mielellä. Kaipaan siihen yhteisöön avointa keskustelua, jossa saisi tuoda esiin myös oman näkemyksen, ilman pelkoa siitä, että tulee vetäneeksi vahvat raja-aidat sydänten ympärille. Siinäkin on otettu kyllä suuri harppaus eteenpäin ja se ilahduttaa! :)
Minun tehtäväni ei ole arvostella lestadiolaista yhteisöä, enkä halua sitä tehdä. Se, että kirjoitan omista kokemuksistani ja ajatuksistani ei tarkoita sitä, että halveksuisin sitä yhteisöä tai haluaisin kääntää koko maailman yhteisöä vastaan. En todellakaan. Ehkä minä vain haluan, että liikkeen ulkopuoliset ihmiset ymmärtäisivät liikettä paremmin ja taas liikkeen sisällä olevat meitä maailmassa kulkijoita. Että voisin vähän omalta osaltani purkaa niitä raja-aitoja ihmisten väliltä.
Olen saanut vanhoillislestadiolaisuudesta elämääni niin paljon hyvää, ettei minulla ole tarve mollata sitä. Yhteisö ei vaan enää vastannut sitä, mitä minä etsin ja mitä minä tarvitsin. Siitä tuli taakka ja uskon tarkoituksena ei mielestäni ole aiheuttaa ahdistusta. Sen pitäisi olla iloinen asia, turva ja onni, ei sellainen, joka rajoittaa ihmistä liiaksi, saa voimaan pahoin.
Ja jokaisella on vanhoillislestadiolaisuudesta omat kokemuksensa. Se, että itse tunsin sen ahdistavaksi, ei tarkoita sitä, että kaikki niin tuntisivat. Tiedän paljon ihmisiä, jotka ovat yhteisössä aidosti onnellisia ja olen onnellinen heidän puolestaan. Minusta on kivaa nähdä seurapenkissä suuria perheitä, paljon hymyileviä ja nauravia lapsia :) Tiedän myös niitä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan oikein voineet puhua omista ajatuksistaan ja tuntemuksistaan ja jotka ovat yhteisössä kokeneet vääriä asioita. Ei omista kokemuksistaan puhuminen ole katkeruutta, se on avoimuutta jota maailma tarvitsee. Vain avoimuudella saa aikaan jotain hyvää, vaikenemisella tai hiljentämällä on taas pitkät seuraukset. Ihmisen perusoikeuksiin kuuluu vapaus puhua ja kertoa mielipiteitään. Silloin täytyy kuitenkin muistaa molemminpuolinen kunnioitus ettei sanoillaan tahallisesti loukkaa toista.
Huomasin, että minun blogini oli linkitetty Etnisten lestadiolaisten sivulle. Sivustolla on paljon mielenkiintoisia juttuja, mutta minusta sieltä puuttuu jotain. Lestadiolaisuuden opetukset tuodaan esiin ja niitä kritisoidaan, mutta olisi hyvä antaa myös kiitosta :) mielestäni kritiikki ilman kiitosta on jokseenkin tyhjää, sillä aina pitäisi löytää ”vastapuolesta” myös jotain hyvää.
Mutta silti, kuten olen useaan kertaan sanonut ja sanon sen vielä miljoona kertaa uudestaan: jokaisella meillä, niin vanhoillislestadiolaisella kuin ei-vanhoillislestadiolaisella on oikeus uskoa tai olla uskomatta. Kenenkään uskonnollista vakaumusta ei saisi pilkata tai loukata, se on jokaisen yksityinen juttu. Se tarkoittaa sitä, että minulla ei ole oikeutta sanoa lestadiolaiselle että ”sinun uskontosi on väärä” eikä kenelläkään lestadiolaisella ole oikeutta sanoa minulle että ”sinun tapasi uskoa ei ole oikea”. Jokaisella on vapaus olla sitä mitä on ja sen perusteella ei ole oikein luokitella ihmisiä hyviin ja pahoihin.
Minä niin toivon, ettei kukaan pahoita mieltä minun kirjoituksistani, sillä se ei ole todellakaan tarkoitus. Haluaisin vaan sitä avointa keskustelua! Oikeasti ihmiset, jakakaa kokemuksia! Jos olet onnellinen lestadiolainen/ onneton lestadiolainen / ateisti / muslimi / etninen lestadiolainen / kuka tahansa, kerro omia ajatuksiasi. Parhaassa tapauksessa voimme jokainen oppia jotakin, syventää ajatteluamme ja saada uusia näkökulmia :)
Puss och kram!
P.S aiheen vierestä, mutta mun olisi ensi viikolla ruotsin suullisia tenttejä joten ruotsin taidot ovat huipussaan… ;)