elämä juuri nyt
Heippa!
Hörpin minttuteetä ja ulkona on ihan pimeää. Olen oikeastaan lojunut koko päivän sohvalla, mutta tällaiset viikonloput on parhaita; netflixiä, saunomista ja rentoutumista. Mies tuijottaa haltioissaan Milanin peliä ja välillä tuolta kuuluu kirosanoja albaniaksi kun peli ei ilmeisesti kulje niin hyvin kuin pitäisi. 😀 Mies myi auton, joten ollaan nyt jumissa täällä pikkukylässä, mutta on ihanaa olla vain kotona rauhassa.
Harjoittelua on jäljellä enää viisi päivää. Tai oikeastaan kolme, sillä pidän lomapäivät pois, joten nyt edessä on pitkä viikonloppu. Olen viihtynyt Migrissä paremmin kuin hyvin ja jokainen päivä on ollut itsensä haastamista. Pidän työstä jossa saa oikeasti ajatella, etsiä tietoa ja yhdistellä palasia toisiinsa. Sellaisesta työstä, joka ei päästä helpolla vaan on haastavaa. Harjoittelu on kyllä avannut uusia näkökulmia, kehittänyt itsevarmuutta ja olen ymmärtänyt, että en ehkä sittenkään ole niin täydellisen surkea kuin itse monesti ajattelen.
Kesä on mennyt niin nopeasti. Kohta kolme kuukautta olen seilannut kodin ja lapsuudenkodin välillä ja sanonut heipat puolisolle aina arkipäivien ajaksi. Ja perjantaisin töiden jälkeen istunut bussiin ja odottanut sitä että pääsen viikonlopuksi kotiin. Lapsuudenkodissa on ollut ihanaa, olen ollut niin onnellinen siitä, miten kiva perhe mulla on ja nauttinut erityisesti siitä, että iltaisin saan kuunnella pikkusiskon juttuja. Vein pikkusiskon yksi päivä ratsastustunnille ja tuli itselle niin hyvä mieli siitä, kun näki toisen innosta säihkyvät silmät. 🙂
Mutta on niin kivaa, kun elämä palaa taas normaaliin uomiinsa. Että tulee tavallinen arki, jolloin ei tarvitse pakata joka perjantai reppua ja lähteä sunnuntaina takaisin. Että elämään tulee se tuttu turvallinen rytmi, hidas ja tavallinen arki, jolloin ei tarvitse oikeastaan tapahtua mitään, mutta silti se on parasta. Sitten alkaa viimeinen rutistus ennen vauvan syntymää, sillä gradu pitäisi oikeasti saada valmiiksi. Onneksi koko syyskuu ja lokakuu olen vapaalla, ensin kesälomalla ja sitten alkaa äitiysloma. Saan siis oikeasti keskittyä siihen gradun tekemiseen eikä tarvitse revetä moneen suuntaan.
Olen viikannut pieniä vauvanvaatteita kaappiin ja ihastellut, miten hirveän pieniä ne on. Vauvalle ollaan hankittu tavaroita pikkuhiljaa ja oikeastaan kaikki käytettynä. Tuntuu hyvältä, ettei tarvitse osallistua siihen kertakulutuskulttuuriin, vaan voi myös olla pikkuisen ekologisempi. Miksi pitäisi ostaa uutta, jos voi hankkia käytettyä? Minusta ajatus siitä, että vauvan vaatteet ovat palvelleet jo muutamaa vauvaa aikaisemmin ja voin ne sitten lahjoittaa eteenpäin, on paljon kivempi kuin se ajatus, että kaikki pitäisi hankkia ihan uutena. Kaikki uuden materian hankkiminen tuntuu ahdistavalta.
Pikkuisesta tulee päivä päivältä rakkaampi. Tyttö ( toisaalta olisi aika hauskaa, että meille tulisikin poika, kun vaatekaappi on täynnä hempeitä pastellisävyjä :D) on vilkas ja liikkuu paljon. Rakastan sitä kun tunnen pikkuisen potkivan mahassa ja kun silitän mahaa, pieni vastaa siihen potkuilla. Vauva on nyt myskikurpitsan kokoinen ja painaa noin puolitoista kiloa. Laskettuun aikaan on enää 8 viikkoa ja viisi päivää!
Tällaisia ajatuksia teekupin äärestä tänään. Yritän taas aktivoitua tämän blogin kanssa. Olen monesti miettinyt että lopetan koko homman, mutta silti haluan säilyttää jonkun kanavan, minne kirjoittaa ja minne välillä voi jakaa ajatuksia. Eli tämä blogi päivittyy valitettavasti säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta toivottavasti joskus pikkaisen useammin!
P.S Milan teki maalin ja naapurit tais herätä… :D