ihania asioita
Ihania asioita:
– Se että mies joka aamu töihin lähtiessään muistaa pussata poskelle
- Se, että puoliso sai pitkästä aikaa perheensä tänne. Hän ei ole nähnyt perhettään pariin vuoteen, joten lentokentällä tapahtunut kohtaaminen oli aika liikuttava. Nyt edessä on sitten kolmen kuukauden albanialainen kulttuurishokki ja kielikylpy. 😀 Mutta on hirveän opettavaista nyt muutama kuukausi nähdä konkreettisesti miehen kulttuuria ja toivottavasti oppia kieltä. Albanialainen kulttuuri on tosi perhekeskeistä, siellä perhe on kaikki. Siihen on ollut kyllä totuttelemista!
– Anoppi tykkää siivota, joten mun tehtäväksi on jäänyt sitten pelkkä laiskottelu. Meidän lattiat on pesty varmaankin kuus kertaa parin päivän aikana. 😀 Taitaa anoppi olla kauhuissaan siitä, millaisen vaimon poika on löytänyt. Minä en ole todellakaan sellainen pullalta tuoksuva kotiäiti 😉
- Meillä on suhteellisen pieni asunto ja kun tänne tulee kolmeksi kuukaudeksi kolme henkilöä lisää, on aika ahdasta. Minä taas kaipaan kamalasti omaa rauhaa ja tilaa, mutta tämä ratkaistiin sillä, että siirrettiin kirjoituspöytä meidän makkariin. Mulla on nyt siis ”oma huone” ja oma pieni nurkkaus, jossa saa olla rauhassa. Toimii!
– Aurinko on paistanut viikon putkeen ja on ollut niin hyvä fiilis! Parasta on lähteä lenkille, laittaa kuulokkeet korville ja kuunnella maailman parasta musiikkia.
– Töissä on tällä viikolla vähän lyhyempi viikko ja sain palautettua yhden esseen. Pari vapaapäivää saa siis hyvällä omalla tunnolla kuluttaa sarjojen kattomiseen ja lukemiseen. Aika luksusta…
– Bullet Journal on mahtava keksintö! Oon aika laiska kirjoittamaan päiväkirjaa, mutta bullet journaaliin tulee kirjoitettua ylös lyhyitä merkintöjä elämästä. Kirjoittelen lukemiani asioita ylös, ideoita, suunnitelmia, treenejä jne… Loistava tapa saada elämänsä järjestykseen!
– Juhannus on kohta! Suunniteltiin siskon kanssa telttaretkeä. Ei osata pystyttää telttaa mutta pystytetään se vaikka väkisin. Leivotaan juhannuskakku, pakataan mukaan paljon eväitä ja nukutaan yö ulkona. Juhannukseksi on luvattu kylmiä ilmoja, mutta ei kai sitä paleltua voi kun on kesä!
– Olen innostunut lukemisesta taas. Pienempänä luin oikeastaan koko ajan, kesässä saattoi mennä 50 kirjaa. Tällä hetkellä kaikki hyvään elämään ja hyvinvointiin liittyvät kirjat kiinnostaa, samoiten tietokirjat! Kai se on tarvetta ymmärtää tästä maailmasta jotain, kehittää omaa maailmankuvaa ja maailmankatsomusta.
– Kesän suunnitelmiin kuuluu festarireissu Qstockiin! Toivottavasti vapaat sille viikolle järjestyy. En ole ikinä käynyt festareilla, paitsi suviseuroissa, jonne en tänä vuonna ajatellut mennä. Festarit olisivat siis aivan uusi kokemus. Eniten odotan Antti Tuiskua!
– Meidän kodin lähellä on paikka, jonka ohi kävellessä pysähtyy aina kuuntelemaan lintujen laulua.
– Coldplayn Something Just Like This (tähän tulis monta sydänsilmäemojia.) IHANA IHANA BIISI!
Elämä kulkee siis hyvin uomissaan, onnellista ja innostavaa. Aina ei nappaa, mutta kenellä olis aina kivaa?