Kaunista luojan luomaa
Heippa!
Pari asiaa, jota rakastan: Vain elämää ja sen herättämiä tunteita, ja musiikkia, joka puhuu koko maailman kieltä. Musiikilla on taipumus kuvata maailman eri puolia, harmaita ja valoisia. Oikeastaan musiikki on aika lailla elämän kaikkien sävyjen ylistystä, sen eri kontrastien esiintuomista.
Tuo linkittämäni Arttu Wiskarin biisi kertoo lapsettomuudesta ja voi kuinka kauniit sanat siinä ovat.
Mutta itselle tuo biisi kertoo ennen kaikkea siitä, miten ihmeellistä ylipäätään on se, että uusia ihmisiä tähän maailmaan syntyy. Sanotaan, ettei lapsia tehdä, vaan niitä saadaan. Ehkä aikaisemmin, kun on kasvanut yhteisössä, jossa perheissä lasten lukumäärät ovat suuria, on lapsien saaminen tuntunut itsestäänselvyydeltä. Että niitä vain syntyy ja perhe kasvaa. Mutta nyt, kun omassa vatsassa kasvaa pieni ihmisentaimi, olen ymmärtänyt, miten suuresta asiasta sitä onkaan kysymys. On jotenkin vain niin käsittämätöntä, että oma keho kasvattaa uutta ihmistä, ja sitten kun se pieni syntyy, on se jo ihan valmis.
Yhtenä elokuisena yönä sain pidellä pikkuveljeä sylissä ja nuuhkia pienen vauvantuoksua. Pikkuveli ei jaksanut itkeä, mutta välillä raoitti silmiään. Pikkuveljestä tuli enkeli ja silloin ymmärsi, ettei sekään, että lapsi kasvaa valmiiksi, ole itsestäänselvyys. Että kaikki eivät tule synnytyssairaalasta lapsen kanssa kotiin. Mutta se, että oli lapsen elämä sitten kuinka pitkä tai lyhyt tahansa, on aina arvokas ja ihmeellinen, merkityksellinen.
Ensimmäisessä ultrassa katselin silmät sumeina vauvan liikkeitä, pienenpieniä käsivarsia ja jalkoja, jotka heiluivat sukkelasti. Vaikka en vielä tunne vauvan liikkeitä, tiedän, että siellä se kasvaa päivä päivältä valmiimmaksi. Olen yrittänyt ottaa sellaisen huolettoman ja luottavaisen asenteen, enkä stressata jatkuvasti siitä, että onko vauvalla kaikki hyvin. Ajattelen niin, että minun tehtäväni on vain luottaa siihen, että kaikki menee hyvin ja valmistua vähitellen vanhemmuuteen. Puoliso sanoo usein, että on niin onnellinen ja tyytyväinen siitä, että hänellä on kaikki mitä voi toivoa. Että meillä on toisemme, meille tulee vauva ja kaikki on hyvin. Joskus kun pelottaa, että meneekö kaikki sittenkään hyvin, sanoo hän, ettei me voida siihen vaikuttaa, vaan kaikki on jonkun suuremman kädessä.