Moikka!

Pidin pitkään joogaa ja meditaatiota hihhulihommana, joka vaatisi kokopäiväiseksi hipiksi ryhtymistä. Suhtauduin aika skeptisesti kaikkeen henkiseen ja etenkin mantroja lausuvat joogit saivat minussa aikaan huvittuneita hymähdyksiä. En yhtään tajunnut, miten kukaan jaksoi vain istua paikallaan ja hymistä. Kuitenkin siinä oli jotain mielenkiintoista. 

Kun elämässä tuli vastaan aika, jolloin sitä etsi itseään ja oli enemmän tai vähemmän hukassa, psykologi ehdotti, että kokeilisin tietoista läsnäoloa, mindfullnessia. Muistan, miten istuin psykologin tuolissa silmät kiinni ja kuuntelin nauhalta meditaatiota. Tunsin, miten jossain syvällä sisimmässä kaikki oli rauhallista ja valoisaa, siinä oli hyvä olla. Oli jotenkin järisyttävää, että itsestään saattoi löytää paikan, jossa kaikki oli hyvin juuri silloin kun olo oli kamala. Ensimmäisellä joogatunnilla tuntui hyvältä, että sai vain makoilla lattialla tekemättä mitään. Oli järkyttävän vaikeaa vain olla hiljaa, sillä sitä oli niin kauan vältellyt sitä, että olisi paikoillaan ja hiljaa. Pysähtyminen tarkoitti silloin sitä, että mieleen tuli liikaa vaikeita ajatuksia. Kun jatkuvasti säntäili jonnekin eikä antanut itsensä ajatella tai sulki silmänsä omilta ajatuksilta, tuntui hiljaa oleminen pelottavalta ja ahdistavalta. Oli helpompaa ympäröidä itsensä ihmisillä, kuunnella musiikkia tai syödä, pumpata rautaa salilla tai tehdä töitä. Kunhan ei vain tarvinnut olla pelkästään omien ajatustensa kanssa. 

En ole koskaan meditoinut ja joogannut säännöllisesti. Ne ovat asioita, jotka kiinnostavat välillä enemmän ja unohtuvat sitten pikkuhiljaa, kunnes tulee uusi aika löytää ne. Olen viime aikoina lukenut paljon self-helppiä ja hyvinvointia käsitteleviä kirjoja ja lähes kaikissa mainitaan jooga ja meditaatio tienä tasapainoon ja hyvinvointiin. Kyseessä ei siis voi olla mikään hihhulihomma – ainakaan jos siitä itse ei tee sellaista. Vähitellen ymmärsin, että kaikki se, mitä tarvitsen, on jo minussa. Minussa on rohkeutta ja voimaa, rakkautta, mutta välillä ne vain hautautuvat jonnekin ja niiden päälle kerääntyy kuonaa. Ymmärsin, että minussa on jo rauha, mitä kaipasin. Nykyinen elämänmeno, jossa kaikilla on kiire saavuttaa ja menestyä, ei vain aina auta löytämään sitä rauhaa. 

Nyt haluaisinkin sisällyttää joogan ja meditaation osaksi arkea ja katsoa, millaisia vaikutuksia sillä omaan hyvinvointiin ja arkeen on. Kyseessä on siis eräänlainen yhden ihmisen ihmiskoe, jonka tuloksista raportoin sitten tänne blogiin. Olen lukenut usein tarinoita siitä, miten meditaatio on muuttanut koko elämän, mikä tuntuu hullulta. Miten hiljaa, omaan hengitykseen keskittyminen voi olla niin mullistava taikakonsti? 

Eli tästä starttaa uusi juttusarja: joogapäiväkirjat. Pyrin kirjoittamaan kerran viikossa postauksen siitä, miltä säännöllinen meditaatio ja jooga tuntuu. Ja syventyä pikkiriikkisen enemmän joogafilosofiaan. Rakastan elämäntaito-oppaita ja selfhelppiä, ja sitä on edelleen korkea pino yöpöydällä. Jotkut niistä on täyttä hömppää, mutta monesta teoksesta löytää hyviä pointteja, joiden kautta omaa ajattelua voi kehittää. 

P.S  Ei tarvitse pelätä, että alan yhtäkkiä puhumaan yksisarvisista ja enkeleistä tai paasaamaan siitä, että uusi messias tulee. 😉 tällaiset itsensäkehittämisjutut nyt vain kiinnostavat hirveästi!