Missä olet nukkumatti

Heippa!

pexels-photo-417122.jpg

Jos saisin valita yhden supervoiman itselleni, valitsisin kyvyn nukkua missä ja milloin vain. Oon vähän kade niille, jotka nukahtavat heti kun laittavat silmät kiinni. 

Päiväkirjaan oon raapustanut muutamia raivostuneita merkintöjä siitä että ​miten nukkuminen voi olla muka näin helvetin vaikeeta????? Väsyttää ja ärsyttää, huominen päivä menee ihan pilalle. Miten mä jaksan huomenna koko päivän kun herätyskello soi parin tunnin päästä ja tässä sitä vielä kukutaan. Entä jos joskus en enää nuku sitä kahta tuntiakaan??? 

pexels-photo-325658.jpg

​Mä oon aina ollut se tylsä tyyppi, joka mielummin nukkuu kuin valvoo ja saa sitten tuntea valvomisen seuraukset kropassaan seuraavana päivänä. Mä en selviäis vähillä yöunilla ja ne vaikuttaa heti omaan fiilikseen. Väsyneenä kaikki kaatuu päälle ja oma fiilis on niin tympääntynyt, että mielummin järjestää arkensa niin, että saa nukuttua tarpeeksi. En esimerkiksi opiskeluaikana oo koskaan lukenut yötä myöten tentteihin. Kotona äiti opetti meille lapsille selkeää päivärytmiä ja me mentiin nukkumaan suhteellisen aikaisin. Ei siis kukuttu yötä myöten vaan mentiin nukkumaan. Sitten yläasteen jälkeen ärsytti kun en osannut valvoa muiden coolien tyyppien tavoin. Tuntui, että sosiaalinen elämä heräs henkiin aina silloin kun itseä alkoi väsyttää. Samoilla silmillä kouluun meneminen oli jotenkin coolia. 

pexels-photo-573238.jpg

Oon kokeillut varmaan kaikkia nukahtamisvinkkejä, mitä maailmasta löytyy: yömyssyä, meditaatiota, lämmintä suihkua, kamomillateetä, eroa elektroniikasta pari tuntia ennen nukkumaan menoa, unilääkkeitä, melatoniinia, vauvojen tuutulauluja, maitoa, lampaiden laskemista, tylsien radio-ohjelmien kuuntelua, hengitysharjoituksia, makuuhuoneen optimointia unta varten ja niin edelleen. Silloin kun ei saa unta, mikään ei auta. Kun sängyssä pyörii viidettä tuntia putkeen saamatta unta, ei mielessä oo kovinkaan paljon rauhallisia ja mukavia ajatuksia 😀 Parhaimmillaan sitä keksii lisää tyhmiä stressinaiheita. En muista milloin oisin viimeksi nukkunut kokonaista yötä ennen aamuvuoroa. Yleensä jos työt alkavat kuudelta ja herätys olisi viideltä, saatan pyöriä vielä kolmelta enkä ole nukkunut ollenkaan. Onneksi mulla on niin fyysinen työ, että siinä ei paljon ehdi miettiä sitä että väsyttää. Väsymyksen huomaa vasta työpäivän jälkeen jolloin pitäisi syventyä gradun kirjoittamiseen tai johonkin, mihin tarvitaan ajattelua. 

Luen Arianna Huffingtonin Univallankumous-kirjaa ja kirjoitan siitä sitten vielä erillisen postauksen. Hullua, miten elämämme tärkeintä asiaa unta ei arvosteta tarpeeksi ja siitä nipistetään silloin, kun pitäisi nipistää aikaa jostain muusta. 

Oon vähän kauhunsekaisilla fiiliksillä ajatellut, että jos musta joskus tulee äiti niin miten selviän siitä, jos vauva päättää huutaa yöt ja päivät? Miten siitä väsymyksestä selviää kun tuntuu jo nyt että on ihan sekaisin yhden surkean yön jälkeen? 😀 

Eli kommenttiboksiin voi heittää kaikki epätoivoiset ja viisaat vinkit nukahtamiseen ja nukkumiseen. Kokeilen niitä varmasti! 

 

Suhteet Oma elämä Terveys Ajattelin tänään

joogapäiväkirjat 1

Moikka!

ames LouisK. Stevenson.jpg

 

Pidin pitkään joogaa ja meditaatiota hihhulihommana, joka vaatisi kokopäiväiseksi hipiksi ryhtymistä. Suhtauduin aika skeptisesti kaikkeen henkiseen ja etenkin mantroja lausuvat joogit saivat minussa aikaan huvittuneita hymähdyksiä. En yhtään tajunnut, miten kukaan jaksoi vain istua paikallaan ja hymistä. Kuitenkin siinä oli jotain mielenkiintoista. 

Kun elämässä tuli vastaan aika, jolloin sitä etsi itseään ja oli enemmän tai vähemmän hukassa, psykologi ehdotti, että kokeilisin tietoista läsnäoloa, mindfullnessia. Muistan, miten istuin psykologin tuolissa silmät kiinni ja kuuntelin nauhalta meditaatiota. Tunsin, miten jossain syvällä sisimmässä kaikki oli rauhallista ja valoisaa, siinä oli hyvä olla. Oli jotenkin järisyttävää, että itsestään saattoi löytää paikan, jossa kaikki oli hyvin juuri silloin kun olo oli kamala. Ensimmäisellä joogatunnilla tuntui hyvältä, että sai vain makoilla lattialla tekemättä mitään. Oli järkyttävän vaikeaa vain olla hiljaa, sillä sitä oli niin kauan vältellyt sitä, että olisi paikoillaan ja hiljaa. Pysähtyminen tarkoitti silloin sitä, että mieleen tuli liikaa vaikeita ajatuksia. Kun jatkuvasti säntäili jonnekin eikä antanut itsensä ajatella tai sulki silmänsä omilta ajatuksilta, tuntui hiljaa oleminen pelottavalta ja ahdistavalta. Oli helpompaa ympäröidä itsensä ihmisillä, kuunnella musiikkia tai syödä, pumpata rautaa salilla tai tehdä töitä. Kunhan ei vain tarvinnut olla pelkästään omien ajatustensa kanssa. 

En ole koskaan meditoinut ja joogannut säännöllisesti. Ne ovat asioita, jotka kiinnostavat välillä enemmän ja unohtuvat sitten pikkuhiljaa, kunnes tulee uusi aika löytää ne. Olen viime aikoina lukenut paljon self-helppiä ja hyvinvointia käsitteleviä kirjoja ja lähes kaikissa mainitaan jooga ja meditaatio tienä tasapainoon ja hyvinvointiin. Kyseessä ei siis voi olla mikään hihhulihomma – ainakaan jos siitä itse ei tee sellaista. Vähitellen ymmärsin, että kaikki se, mitä tarvitsen, on jo minussa. Minussa on rohkeutta ja voimaa, rakkautta, mutta välillä ne vain hautautuvat jonnekin ja niiden päälle kerääntyy kuonaa. Ymmärsin, että minussa on jo rauha, mitä kaipasin. Nykyinen elämänmeno, jossa kaikilla on kiire saavuttaa ja menestyä, ei vain aina auta löytämään sitä rauhaa. 

Everything you needis already within you.jpg

Nyt haluaisinkin sisällyttää joogan ja meditaation osaksi arkea ja katsoa, millaisia vaikutuksia sillä omaan hyvinvointiin ja arkeen on. Kyseessä on siis eräänlainen yhden ihmisen ihmiskoe, jonka tuloksista raportoin sitten tänne blogiin. Olen lukenut usein tarinoita siitä, miten meditaatio on muuttanut koko elämän, mikä tuntuu hullulta. Miten hiljaa, omaan hengitykseen keskittyminen voi olla niin mullistava taikakonsti? 

Eli tästä starttaa uusi juttusarja: joogapäiväkirjat. Pyrin kirjoittamaan kerran viikossa postauksen siitä, miltä säännöllinen meditaatio ja jooga tuntuu. Ja syventyä pikkiriikkisen enemmän joogafilosofiaan. Rakastan elämäntaito-oppaita ja selfhelppiä, ja sitä on edelleen korkea pino yöpöydällä. Jotkut niistä on täyttä hömppää, mutta monesta teoksesta löytää hyviä pointteja, joiden kautta omaa ajattelua voi kehittää. 

 

P.S  Ei tarvitse pelätä, että alan yhtäkkiä puhumaan yksisarvisista ja enkeleistä tai paasaamaan siitä, että uusi messias tulee. 😉 tällaiset itsensäkehittämisjutut nyt vain kiinnostavat hirveästi! 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä