Heippa!

Kuvitelma: herään aamulla virkeänä, syöksähdän ylös sängystä maailmaa syleillen ja aamujoogaan. Syön superterveellisen aamupalan ja ryhdyn hommiin.

Todellisuus: herään aamulla väsyneenä, lötkötän sängyssä, selaan somet läpi ja raahaudun keittämään kahvia. Luen blogit läpi ( joitain kivoja blogeja saa ehdottaa, sellaisia joissa on muutakin kuin muotia, haluan syvällistä luettavaa), katson väliin jääneet salkkarit ( oikeasti kamalan huono ohjelma, mutta juuri sellaisiin taitaa jäädä koukkuun), juon monta kupillista kahvia ja alan hommiin vasta sitten kun kello on pyörähtänyt kahdentoista yli.

Nyt kun yliopistolle on matkaa sellaiset 300 kilometriä, saa olla aika jämerä, että koulutehtävät tulee tehtyä ja opintopisteitä kerättyä. Kukaan ei ole potkimassa persuksille eikä kertomassa mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. (ei kyllä aikaisemminkaan kukaan ole antanut kannustavaa potkua takamuksille, mutta lounastreffit yliopistolla oli tarpeeksi hyvä porkkana että ylipäätänsä sai edes raahauduttua koululle). En ole vielä päättänyt, onko se hyvä asia vai ei.  Toisaalta on jo hiukkasen ikävä yliopistoa ja etenkin sitä, että päivän siellä voi viettää kahvitellen kaverin kanssa ja samalla jakaa kuulumiset. Yliopiston salaatit on myös parhautta, kotona tungen salaattiin liian monta ainesosaa.

Häiden jälkeen pitäisi pikkuhiljaa tehdä käännös arkeen. On gradun kirjoittelua, laskentatoimen, kasvatustieteen ja kuntoutustieteen verkkokursseja ja verkkoluentoja, esseitä, tenttejä. Tekemistä siis riittää eikä aika käy pitkäksi, vaikka keskitynkin tällä hetkellä vain opiskeluun! Työpaikka täältä ei järjestynytkään, vaikka aluksi niin luvattiin, mutta siinäkin voi nähdä hyvät puolet. Osa-aikaista työtä alan etsimään urakalla sitten kun leikkauksesta on toivuttu. 🙂

Arki on ihanan tavallista. Löysin täältä mukavan kuntosalin, en vaan uusinut jäsenyyttä nyt kun edessä on se leikkaus ja mahdollisesti pitkä toipuminen. Ottaa aikansa, että uusi kaupunki tuntuu kodilta. Kuitenkin tärkeintä on, että arjen saa jakaa oman puolison kanssa. On siis oikeastaan merkityksetöntä missä sen arjen jakaa, kunhan vain saa olla yhdessä.