Sairaalakuulumisia

1476760516856-1587149746.jpg

Huomenta!

Terkkuja sairaalasta! Yöunet jäi vähän lyhyiksi, heräsin reilusti ennen suomipopin aamulypsyä 😀 

Eilinen leikkaus meni hyvin ja suunnitelmien mukaan. Pääsin leikkaussaliin puol ysiltä ja osastolla olin sitten joskus kahden aikaan. Oon ihan sänkypotilas, en pysty liikkumaan enkä käydä itse edes vessassa. Se vetää aika nöyräksi. En mitään muuta vihaa yhtä paljon kuin sitä avuttomuudentunnetta kun on muiden hoidon varassa. Onneksi tämä sängyssä makoilu on väliaikaista! 

Eilinen päivä oli kivuton, mistään ei särkenyt ja olo oli tosi hyvä. Tänään on enemmän kipuja mutta se oli odotettavissa. Kun suoliluuta mennään poistamaan, tulee kivut varmasti. Onneksi tällaiseen on tottunut, vaikkakin muutama edellinen leikkaus on ollut helppoja ja oon päässyt iltapäivällä kotiin. 

Sain lääkäriltä luvan lähteä liikkeelle. Fyssari toi mulle tukiliivin lantion ympärille, se pitää mut kasassa. Vatsalihaksia on jouduttu leikkaamaan ja sitten ompelemaan takas kiinni, eli tukivyö sitten tukee vatsaa. Fyssari ihaili mun kaunista oulurollomiesienää-murretta ja sanoi et se kuulostaa nii kauniilta kovan tamperemurteen keskellä 😀 

Vaikka koskaan ei oo kivaa olla kipeä, on mulla kuitenki nyt ihan hyvä fiilis 🙂 kipu kuitenkin menee ohi ja tästä parantuu kyllä! Ja onpahan ainakin hyvä tekosyy netflixmaratonille 😉 

 

Hyvinvointi Terveys Ajattelin tänään

pyörähdys arkeen

Heippa!

 

Kuvitelma: herään aamulla virkeänä, syöksähdän ylös sängystä maailmaa syleillen ja aamujoogaan. Syön superterveellisen aamupalan ja ryhdyn hommiin.

Todellisuus: herään aamulla väsyneenä, lötkötän sängyssä, selaan somet läpi ja raahaudun keittämään kahvia. Luen blogit läpi ( joitain kivoja blogeja saa ehdottaa, sellaisia joissa on muutakin kuin muotia, haluan syvällistä luettavaa), katson väliin jääneet salkkarit ( oikeasti kamalan huono ohjelma, mutta juuri sellaisiin taitaa jäädä koukkuun), juon monta kupillista kahvia ja alan hommiin vasta sitten kun kello on pyörähtänyt kahdentoista yli.

 

Nyt kun yliopistolle on matkaa sellaiset 300 kilometriä, saa olla aika jämerä, että koulutehtävät tulee tehtyä ja opintopisteitä kerättyä. Kukaan ei ole potkimassa persuksille eikä kertomassa mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. (ei kyllä aikaisemminkaan kukaan ole antanut kannustavaa potkua takamuksille, mutta lounastreffit yliopistolla oli tarpeeksi hyvä porkkana että ylipäätänsä sai edes raahauduttua koululle). En ole vielä päättänyt, onko se hyvä asia vai ei.  Toisaalta on jo hiukkasen ikävä yliopistoa ja etenkin sitä, että päivän siellä voi viettää kahvitellen kaverin kanssa ja samalla jakaa kuulumiset. Yliopiston salaatit on myös parhautta, kotona tungen salaattiin liian monta ainesosaa.

Häiden jälkeen pitäisi pikkuhiljaa tehdä käännös arkeen. On gradun kirjoittelua, laskentatoimen, kasvatustieteen ja kuntoutustieteen verkkokursseja ja verkkoluentoja, esseitä, tenttejä. Tekemistä siis riittää eikä aika käy pitkäksi, vaikka keskitynkin tällä hetkellä vain opiskeluun! Työpaikka täältä ei järjestynytkään, vaikka aluksi niin luvattiin, mutta siinäkin voi nähdä hyvät puolet. Osa-aikaista työtä alan etsimään urakalla sitten kun leikkauksesta on toivuttu. 🙂

Arki on ihanan tavallista. Löysin täältä mukavan kuntosalin, en vaan uusinut jäsenyyttä nyt kun edessä on se leikkaus ja mahdollisesti pitkä toipuminen. Ottaa aikansa, että uusi kaupunki tuntuu kodilta. Kuitenkin tärkeintä on, että arjen saa jakaa oman puolison kanssa. On siis oikeastaan merkityksetöntä missä sen arjen jakaa, kunhan vain saa olla yhdessä.

 

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Opiskelu Ajattelin tänään