Hymy
Moikka!
Parasta maailmassa: vauvan hymy.
Se leveä hymy joka on tarkoitettu juuri minulle, äidille. Tyytyväinen lapsi, jonka silmät kääntyvät sikkaraan. Se hymy antaa hirveästi voimia, sillä sen avulla lapsi kertoo että oma äiti on tärkeä ja rakas.
Aamuisin kun tyttö on ensin kiukunnut (ilmeisesti tykkää heräämisestä yhtä vähän kuin äitinsä), leväyttää hän niin leveän hymyn että äidin sydän sulaa. Tänään lauloin tytölle ja tyttö kikatti ääneen. Tuli niin hyvä mieli, kyyneleet silmiin! Olen sittenkin vauvalle hirveän tärkeä vaikka väsynyt mieli joskus muuta yrittääkin väittää.
Vaikka tämä vauva-aika on ollut rankempaa kuin osasin kuvitella eikä mikään ole sujunut niin kun ennalta suunnittelin, oma lapsi antaa niin paljon. Sitä on oppinut hirveän paljon kärsivällisyyttä, omaan vaistoon luottamista sekä pyyteetöntä rakkautta. Sitä on oppinut asettamaan pienen itsensä edelle ja sen, että väsymykseen ei kuole vaikka se kamalalta välillä tuntuukin. On pakko elää hetkessä, päivä kerrallaan. Suunnitelmia tulevalle on turha tehdä, vaan täytyy mennä niillä voimilla mitä päivittäin annetaan.
Pitäisi muistaa vaalia niitä hyviä hetkiä. Nauttia siitä omasta ajasta, jonka saan aina iltaisin. Silloin sulkeudun makkariin, pistän korvatulpat korviin, laitan rentoutusharjoituksen kuulumaan ja nukahdan.
Mutta hymy. Pitäisi muistaa hymyillä enemmän. Ihan kaikelle, elämälle, ihmisille, haaveille ja vaikeuksille. Eikö hymyilemiseen tarvita myöskin paljon vähemmän lihastyöskentelyä kuin murjottamiseen?
Yksi hymyilyn aihe lisää: vauva on vihdoin alkanut nukkumaan paremmin. Tai on nukkunut paremmin kohta kaksi viikkoa. En ole moneen yöhön joutunut valvomaan tuntikausia eivätkä yöt ole enää niin kamalia. Ennen vauvaa ei todellakaan osannut iloita jos oli voinut nukkua yli kolme tuntia putkeen 😉
