Unelmalista: flyygeli ja huone, jossa soi

Moikka! 

Mun yks haave on se että sitten joskus kun meillä on oma koti, mulla olis siellä sellainen tila, jossa olisi flyygeli. Oma huone, jonne voisin paeta soittamaan. Sellainen jossa on valkoinen lankkulattia, isot ikkunat ja tilaa niin että siellä soi. Että kädet saisivat tanssia flyygelin koskettimilla, luoda nuoteista sävelmiä. 

Mä aloitin pianotunneilla joskus ala-asteella. Mun opettaja oli vähän pelottava venäläinen mies, jonka aksentista en saanut ihan selvää. Meillä ei kotona ollut pianoa, vaan kävin harjoittelemassa soittoläksyjä tutun vanhan pariskunnan luona. Samalla join kitkerää marjamehua ja söin keksejä ja keskustelin maailman menosta sillä viisaudella millä pieni lapsi osaa. 

Ala-asteella musiikinopettaja opetti miten säestetään soinnuista. En käynyt pianotunneilla loppujen lopuksi kovin kauaa, eikä innostus riittänyt siihen että olisin kehittynyt hyväksi soittajaksi. Opin kuitenkin perusjutut ja pianon soittaminen on  ollut sitten sellainen iloa tuottava juttu. Soittaminen omaksi iloksi on parasta, koska siinä ei kiinnitä huomiota virheisiin eikä ole painetta kehittyä paremmaksi ja paremmaksi. 

Kun asuin Rovaniemellä, olin mukana monikulttuurisessa lauluryhmässä. Järjestimme konsertteja eri teemoilla. Kirkossa istuin flyygelin takana kun pakolaisleirin kautta Suomeen tullut tyttö lauloi. Flyygelin ääni ja tytön laulu soivat hiljaisessa kirkossa äärettömän kauniisti. Siinä hetkessä oli jotain pyhää. Saman lauluryhmän kanssa soitimme myös vanhoja iskelmiä täpötäydessä pirtissä. Minua itketti kun eräs vanhus alkoi vuolaasti itkeä kun kuuli laulun, joka ilmeisesti toi paljon muistoja mieleen. 

Soittamisen jälkeen mieli on enemmän tasapainossa, sitä on hippusen enemmän zen. 

Kuvat Unplash