Vaikuttavaa

Heippa taas, pitkästä aikaa!

Mulla on meneillään aika mielenkiintoinen projekti. Pääsin mukaan Keskusta-puolueen Vaikuttajakiihdyttämöön, joka toisinsanoen on Suomen suurin poliittinen mentoriohjelma. Sen kautta sain itselleni politiikan parissa työskentelevän mentorin, jolla on rutkasti kokemusta, viisautta ja tietoa.

Meillä oli ensimmäinen seminaaripäivä eduskuntatalolla ja se päivä kyllä sytytti piilossa olleen kipinän vaikuttamiseen ja puoluepolitiikkaan ylipäätään. Opiskelen politiikkatiedettä, joten yhteiskunnalliset asiat ovat järjettömän kiinnostavia. En kuitenkaan pidä itseäni minkään puolueen vankkumattomana kannattajana, sillä jokaisessa puolueessa on jotain hyvää, mutta myös sellaisia asioita, joita en allekirjoita. Minua muutenkin ärsyttää se, että puoluepolitiikka näyttää usein olevan vain muiden puolueiden haukkumista, vaikka politiikka ja yhteiskunnan hyvinvointi on meidän jokaisen yhteinen tavoite. Haluaisin siis, että myös poliittisista erimielisyyksistä voitaisiin keskustella hyvässä ja kunnioittavassa hengessä. En ole ikinä ollut poliittisesti aktiivinen, vaan enemmänkin kiinnostunut yhteiskunnasta ja maailmasta ylipäätään. Ala-asteella olin koulun oppilaskunnassa, mutta siihenpä tuollaiset luottamustehtävät ovat sitten jääneet. Oppilaskunnassa meillä oli kuitenkin valtavan vastuullisia tehtäviä kuten koulun tapahtumien karkkivalikoiman valitseminen ja oppilaskunnan lehden toimittaminen. 😀

Seminaaripäivässä kuulimme kokeneiden politiikkojen, kuten Juha Sipilän, Annika Saarikon, Matti Vanhasen ja Seppo Kääriäisen puheenvuoroja. Vanhanen muistutti opintojen loppuunsaattamisen tärkeydestä ja siitä, ettei itseään kannata repiä moneen suuntaan.  Hanna Kosonen puhui peloista ja niiden ylittämisestä sekä siitä, että myös politiikassa kannattaa olla aidosti oma itsensä. Politiikka on hänelle valon ja toivon tuomista ihmisille.  Kosonen myös sanoi, ettei tietämättömyys ole huono asia. Jos ei tiedä, voi sen rohkeasti myöntää, mutta lisätä perään ”selvitän sen”.  . Juha Sipilä kehotti paneutumaan asioihin, harjoittamaan tervettä nöyryyttä, periksiantamattomuuteen ja vastuunkantoon sekä rehellisyyteen ja luottamuksellisuuteen.  Annika Saarikko kertoi omaa tarinaansa siitä, ettei naiseus ole politiikassa este, vaan sukupuolesta täytyy ottaa kaikki irti. Saarikko myös puhui kolmesta P:stä : pitkäjänteisyydestä, priorisoinnsta ja persoonan laittamisesta peliin. Seppo Kääriäinen puhui arvoista ja niiden mukaisesta toiminnasta. Meillä on vastuu ihmiskunnasta ja siitä, että tulevaisuus ulottuu monen sukupolven yli. Tätä maata ei voi tehdä vain itselleen sopivaksi, vaan sellaiseksi, että myös tulevilla sukupolvilla on täällä hyvä olla. Kääriäistä lainaten: ”Pysykää ihanteellisina, älkää taipuko”.

Minulle tärkeimpiä arvoja on oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus. Meillä jokaisella pitäisi olla samat mahdollisuudet. Toisaalta meillä on myös vastuu toisistamme. Meillä, joilla asiat ovat kohtuullisen hyvin, on oltava rakkautta niitä kohtaan, joita elämä ei ole kohdellut silkkihansikkain. Täytyy siis muistaa ja harjoittaa lähimmäisenrakkautta. Olen aina ollut maailmanparantaja ja toisen asemaan asettuja, toivoton idealisti. Maailmaa ei kuitenkaan yksi ihminen voi pelasta, ei edes joukko ihmisiä. Siihen tarvitaan kaikkien panosta.

Toivon, etten vuosien saatossa kyynisty, vaan jaksaisin uskoa ja nähdä sen, että maailmaan voi tuoda lisää valoa ja toivoa. Joskus maailma näyttäytyy niin synkältä ja pelottavalta. On hurjasti kärsimystä ja epätoivoa, epäreiluutta ja väkivaltaa. Mutta niiden vastapainoksi on kuitenkin rakkautta, huolenpitoa ja toivoa. Pitää pyrkiä siihen, että omassa elämässään edistäisi näitä viimeiseksi mainittuja asioita. Ja valitsisi aina vihan sijaan rakkauden ja välittämisen, koston sijaan anteeksiannon. Silmien sulkemisen sijaan avaisi silmänsä ja katsoisi tarkemmin.