Tollanen Laiheliini

Otsikon mukaiset sanat tai jotakin samantyyppistä lausutaan minulle ehkä noin kerran viikossa. Joskus ne lausutaan hyvällä, toisinaan ihan selvästi pahalla, välillä ihmetellen, mutta useimmiten vähätellen. Ikäänkuin olisin jotenkin säälittävä, lapsellinen tai täysin paska sen takia, että olen laiha. Katsotaan päästä varpaisiin ja mietitään, että syönkö mä ollenkaan ja jos syön niin nielenkö ruoan. Kerran ollessani hätämajoituksessa yövalvojana eräs iltatyöntekijä voivotteli minut nähdessään, että mitenköhän tällainen pienen pieni tyttö selviytyy kodittomien kanssa. 

Niin, mitenköhän? Voisiko olla, että tämä pieni ja laiha tyttö on mennyt elämässään muutamasta paskamyllystä läpi, selviytynyt esimerkiksi pahoinpitelyistä ja raiskauksesta. Nähnyt oman perheen hajoavan ja kantanut omaa äitiään olohuoneen lattialta sänkyyn nukkumaan. 

Tämä pieni tyttö on ollut vuosia koripallojoukkueen kapteeni ja pelannut satoja korispelejä jäämättä jalkoihin.

Tämä pieni tyttö on matkustanut ihan yksin läpi Väli-Amerikan, muuttanut omin päin maasta toiseen ja nukkunut New Yorkin Central Parkissa taivasalla.

Tämä pieni tyttö söi 5-vuotiaana usein enemmän kuin oma isänsä, voitti yläasteella pojat hampurilaisensyöntikilpailussa ja haki treenien jälkeen kaupasta paketin aurajuustoa syödäkseen sen kokonaan kotimatkalla.

Tämä pieni tyttö on nähnyt ympärillään enemmän tuskaa ja kurjuutta kun mitä monet näkevät koko elämänsä aikana. 

Tämä pieni tyttö on kantanut ja synnyttänyt kaksi lasta, joista toinen syntyi spontaanisti oman kodun eteiseen.

Tämä pieni tyttö ei edes tiedä omaa painoaan.

Tämä pieni tyttö ei kaipaa kommentointia omasta vartalostaan.

Tämä pieni tyttö on helvetin väsynyt siihen, että me naiset olemme aina liian suuria tai pieniä.