Imetys

Kuten kirjoitinkin jo aiemmin, imetykseni on ollut vähän enemmän yrittämistä kuin imettämistä. Esikoisen kohdalla saimme vauvan kanssa molemmat rintaraivareita ja lopetin touhun ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa. Esikoinen oli tuolloin kuukauden tai kaksi, en muista tarkalleen, koska en pitänyt sitä niin kovin suurena asiana. Koin kyllä tekeväni monien mielestä väärin, mutta lopulta minua ei kiinnostanut se tippaakaan.

Toisen lapsen kohdalla yritin vähän pidempään. Syitä pidempään imettämiselle oli monia, koin sen hieman helpommaksi kuin esikoisen kanssa ja myös nuoremman lapseni sairastelut ensimmäisinä kuukausina sai minut imettämään enemmän kuin olisin itse ollut valmis. Kummallakin kerralla tiesin (ja tiedän yhä) imetyksen olevan paras vaihtoehto vauvan ruokkimiseen, mutta en oikeastaan nähnyt korvikkeissa sitä samaa murhaa, mitä jotkut näkevät. 

Luin Ruskeat Tytöt blogista uusimmasta somekohusta, joka oli siis jonkun lehden julkaisema juttu imetyksestä (en ole lukenut kyseistä artikkelia, joten en mene siihen tämän enempää). Päätin kirjoittaa omista imettämättömyyskokemuksistani, koska koen, että aihe on tulenarka ja usein äidit, jotka eivät syystä tai toisesta halua imettää joutuvat melkoiseen äitiyden kiirastuleen. Yleinen käsitys lienee se, että imettävät äidit joutuvat puolustelemaan imetystään, milloin julki-imetyksestä, milloin taaperoimetyksestä, mutta uskallan olla eri mieltä. 

 En ylipäätään ymmärrä miksi kukaan äiti joutuu puolustautumaan lapsensa ruokkimiseen liittyvissä kysymyksissä toisille äideille. Tämä menee tietenkin syvemmälle kuin imetykseen, ihmetellään miten joku voi antaa valmissoseita lapselle tai kuinka joku jaksaa kaiken muun äitihäsellyksen keskellä tehdä itse soseet lapselleen. Ihan perusvalintoja kaikki, eikä minusta liity meidän yhteiskunnassa lapsen terveyteen tai hyvinvointiin lainkaan siinä määrin, että kenenkään pitäisi joutua niitä asiaankuulumattomille perustelemaan. Mutta koska joutuu, kannan nyt korteni kekoon, jos se vaikka auttaisi jotain toista äitiä imetyskysymysten äärellä.

Imetin siis esikoistani noin kuukauden ja koko sinä aikana hän sai myös toisinaan korviketta. Hän on aloittanut tämän vuoden alussa päiväkodissa ja kärsinyt ensimmäiset kunnon flunssat rs-viruksineen ja korvatulehduksineen. Itse uskon, että tarhassa on yhteistuumin nuoltu legopalikoita ja vaihdeltu tutteja ja sitä kautta pöpötkin ovat kantautuneet meille kotiin. Voi tietysti myös olla, että hänen rintaruokintavajarit kostautui näin. Oli niin tai näin, rintamaito loppui hänen kohdallaan melko varhain. Imetyshetket vituttivat minua jo hyvän aikaa ennenkuin lapsi osoitti nälänmerkkejä ja yleensä pakenin paikalta suihkuun tai milloin mihinkin, miehen hoitaessa syöttämisen tuttipullolla. Aivan kamalaa, voisi joku sanoa, mutta minä sanon, että kiitos nykyajan korvikkeet, homma meni loistavasti ja olemme esikoiseni kanssa pari tissinmittaa läheisempiä nyt, kun minun ei tarvinnut tehdä jokaisesta syöntikerrasta taistelua meille molemmille. 

Kun tulin uudelleen raskaaksi ”tuttipullo on murha” -liike oli iskenyt minuun moukarillaan ja ajattelin, että tällä kertaa minun on pakko imettää. Mutta totuushan on se, että ihmisen ei ole pakko kuin syntyä ja kuolla. Kuopukseni viihtyi rinnalla hyvin ja hartaasti, mutta esikoinen viihtyi samaan aikaan kiipeillen kirjahyllyssä, takassa ja toisinaan hän tuli näykkimään toista rintaani. En pitänyt tilanteesta, joten hiljalleen imetys väheni ja lopulta imetin vain öisin, kunnes rs-virus tavoitti myös kuopukseni ja imetys jäi kokonaan. Hän ehti täyttää neljä kuukautta ennenkuin veti viimeiset tissimaitonsa. Oloni tuli energisemmäksi ja kotona vallitsi jonkinmoinen järjestys myös mieheni ollessa töissä. Kukaan ei kuitenkaan tullut antamaan minulle minkäännäköistä ansiomerkkiä imetyksestä. Ja kuopukseni on sairastellut enemmän kuin esikoiseni, vaikka rintamaidollisesti mitattuna hänen olisi pitänyt saada jotain terveyttä edistävää asiaa enemmän pidemmän imetyksen ansiosta. 

Minut on täysimetetty kolmikuiseksi ja joidenkin kahdeksankymmentälukuisten suositusten mukaan sen jälkeen on aloitettu vellit ja sitten soseet. Olin jatkuvassa korvatulehduksessa neljävuotiaaksi asti ja minulta puhkaistiin korvat useampaan kertaan (mitä se sitten tarkoittaakin). Olen kyllä ihan normaali ihminen, mutta toisaalta niin on ystävänikin joka on ollut pulloruokinnassa alusta asti. Hän on kyllä viisaampi kuin minä, mutta joka tapauksessa meissä ei ole kovin suuria eroja rintaruokataustastamme huolimatta. 

Olen kyllä törmännyt kaikenmaailman huoneentauluihin, missä todistellaan tissimaidon ylivoimaisuutta. Ja uskon niihin edelleen ihan oikeasti. En kuitenkaan näe korviketta niin paljoa huonompana vaihtoehtona vauvan ruokkimiseen, siksi en koe imetyksellä olevan niin suurta merkitystä. Minusta imetys oli vapaudenriistoa siinä missä raskaana oleminenkin. Kehoni oli ollut yhdeksän kuukautta lähestulkoon kokonaan toisen ihmisen käytössä (ja vaikka se onkin oma lapsi, omaa lihaa ja verta ja itse tehty, niin silti se en ole minä) ja sitten minulta vielä odotettiin vähintään puoli vuotta kehoni antamista toisen käyttöön. Not for me. Ja jos joku nyt epäilee siellä yhtään, niin molemmat lapseni ovat toivottuja, rakastan heitä ja olisin valmis antamaan kaikki raajani ja enemmänkin heidän hyvinvointinsa eteen, mutta en koe, että korvikkeen tarjoaminen lapsilleni oli pois heidän hyvinvoinnistaan.

En myöskään pidä ajatuksesta, että joku jolle imettäminen on mukavaa ja helppoa joutuu sitä sen kummemmin perustelemaan. Olen lukenut (MIKSI!?) kymmeniä äitien kirjoittamia postauksia ja artikkeleita, keskustellut suu vaahdossa ja kuunnellut virallisten tahojen läksytystä siitä miten rintamaito on niin kovin tärkeää. Minusta se ei ole, mutta jos jollekkin toiselle on, niin ei se minua häiritse. Olen valmis tsemppaamaan ketä tahansa imetyksessä, mutta oman kokemukseni perusteella lienee parasta antaa vertaistukea niille, jotka ei jostain syystä imetä.

En tajua miksi tässä(kin) asiassa on niin vahva kahtiajako. Monesti imettävät äidit perustelevat imetystään sillä, että se on ainoa hyvä vaihtoehto lapsen ruokkimiseen. Äidit jotka eivät imetä huutelee tai vaikenee korvikemaidosta. Eikö imetyksestä(KIN) voisi keskustella niinkuin ihmiset keskustelee vaikka lastenrattaista? Kokemuksiaan jakaen, vaihtoehtoja punniten ja ennen kaikkea, ketään syyttelemättä? 

Olen sitä mieltä, että niin kauan kuin lapsi ei näe nälkää, kehittyy normaalisti ja voi perheessään hyvin, hänet voi ruokkia vaikka sahanpurulla ilman, että muilla äideillä pitäisi olla asiaan nokan (tai tissin) koputtamista. 

Peace, boobs and milk (any kind).