Maailmassa On Virhe
Olen elänyt jossain kumman illusiossa, jossa perheeni kuuluu hyvinvoivaan keskiluokkaan. Meillä on iso koti, auto ja vakuutukset lapsille. Ostamme hyvää ja ravitsevaa ruokaa ja peseydymme samalla puhtaalla vedellä jota juomme janoomme ja jolla vedämme vessamme. Voimme suhteellisen hyvin ja saamme toisinaan nauttia pienistä ekstrailoista, kuten ravintolaillallisesta tai vähän paremmista vaipoista.
Mutta emme oikeastaan omista mitään. Asumme vuokralla, meillä ei ole rahaa maksaa vakuutusmaksuja ja se hyvä ruoka pitää toisinaan suunnitella euron tarkkuudella, ettemme eläisi yli varojemme. Taidamme olla sittenkin melko köyhiä ja ainakin alempaa keskiluokkaa. Tämänhetkisten tulojemme mukaan 81% suomalaisista tienaa saman verran tai enemmän kuin meidän perhe.
Olemme siis melkoista pohjasakkaa. Miksi? Mieheni ja minä teemme työtä, joka käytännössä lisää muiden varallisuutta. Olemme molemmat töissä firmoissa, joissa me käytännössä mahdollistamme firmojen toiminnan. Silti palkkamme on firmojen portaikossa surkeimmat.
Tunnen paljon ihmisiä, jotka työssään varmistavat toisten ihmisten elämän perusedellytykset. Terveydenhoitoalan sankareita, jotka raatavat pitääkseen ihmisiä hengissä. Sosiaalialan osaajia, jotka taistelevat näkymättömien ihmisten oikeuksista. Niitä naisia ja miehiä, jotka hoitavat lapsiamme ja yksin sängyissään kuolevia vanhuksiamme. Niitä, joiden iso osa ”palkasta” koostuu kutsumuksesta. Kaikki he joutuvat miettimään, millä maksaa seuraava erä vakuutusmaksuista, mistä saisi rahat ja ajan auton katsastukseen ja korjaamiseen. Nämä ihmiset jotka työkseen raatavat auttaakseen muita ihmisiä, pyörittävät omaa arkeaan yhteiskuntamme pienimillä palkoilla.
Jotkut tuttavapiiristäni ovat onnistuneet ammatinvalinnassaan hieman paremmin. Kuka tekee mainoksia, kuka analysoi rahan liikkeitä. Vaikka ammattien ja työtehtävien tärkeydestä väittely on minusta samanlaista ajanhukkaa kuin täydellisen tomaatin etsiminen vihanneslaarista, niin en voi välttyä ajatukselta, että jotakuinkin samassa ajassa kun valmistun sosiaalialan osaajaksi ja päädyn pienipalkkaiseksi purkkiananaksen kuluttajaksi, olisin voinut valmistua vakuutusalan palvelumyyjäksi, joka tienaa kaksinkertaisen palkan samassa ajassa omaani nähden.
En kuitenkaan voisi myydä vakuutuksia. Enkä suunnitella mainoksia. Minä kuulun niihin, joilla on kutsumus auttaa muita ihmisiä, halua olla rakentamassa vahvempaa yhteiskuntaa ja kyky aloittaa heistä, jotka pärjäävät heikoiten. Haluan jakaa leipää ihmisille, joilla ei ole varaa edes purkkianankseen ja yrittää saada parhaat puolet esiin ihmisestä, joka on täysin yhteiskuntamme ulkopuolella. Tahdon taistella niiden ihmisten puolesta, jotka joillekin ovat yhtä yhdentekeviä kuin hiekoitushiekka lumien sulaessa. Haluan tehdä työkseni jotain, missä kaikki ihmiset nähdään samanarvoisina ja tärkeinä.
Maailmassa on virhe, koska he jotka niittävät viljan leipäämme ovat täysin toissijaisessa asemassa heihin nähden jotka valmistavat mainospuheen leivän myymiseksi. Maailmassa on virhe, koska heitä jotka auttavat lapsiamme oppimaan aakkoset ja numerot ei arvosteta yhtä paljon kuin heitä jotka käyttävät kirjaimia ja numeroita suurimman mahdollisen tuoton tavoitteluun. Maailmassa on virhe, koska suurin mahdollinen tuotto ei ole kaikkien hyöty, vaan muutama nolla pienen ja rikkaan ihmisjoukkion palkkojen perässä.
Minusta ei ole hyödyllistä ajatella, että sairaanhoitaja tekee tärkeämpää työtä kuin markkinointijohtaja, mutta minusta olisi hyödyllistä puhua siitä, miksi arvostus eri ammatteja kohtaan ei näy palkoissa. Monet kuitenkin arvostavat näennäisesti heitä, jotka konkreettisesti tekevät töitä toisten hyvinvoinnin eteen, mutta näennäinen arvostus ei elätä ketään. Sitäpaitsi nykyään ihmiset tuntuvat arvostavan eniten heitä, joilla on hienoin auto ja kauneimmat vaatteet, eikä häntä, joka on juuri elvyttänyt kolariin joutuneen perheen äidin. Maailmassa on selkeästi virhe, kun joku on opettanut lapsensa arvostamaan isoa pihaa ja etelän matkaa enemmän kuin toisen ihmisen kohtaamista ja käden ojennusta.
Olen köyhä, enkä tule juurikaan tästä vauraammaksi aloittaessani oman alan työt, joihin olen vuosia opiskellut. Mutta kutsumukseni on osa minua, se virtaa veressäni ja ohjaa jokaista päätöstäni. Haluan opettaa lapsillenikin, ettei kaikkea mitata rahalla. Jos haluaa olla luovalla alalla työttömänä, niin pitää oppia sietämään epävarmuutta ja tiukkaa taloudellista tilannetta. Mutta se on epäoikeudenmukaista ja siksi maailmassa on virhe. Ainakin kutsumuksestani riittää lapsilleni, niin omille kuin tuntemattomillekkin, rakkautta ja välittämistä. Toivon että voin omalla esimerkilläni opettaa heille, että niiden määrää ei voi rahalla mitata.
Vaikka se ei auta kyllä kassajonossa kun lasketaan pullonpalautuskuitit, tilille jääneet rahat ja lompakon sentit ja jätetään se yksi ylimääräinen ananaspurkki vaivihkaa purkkahyllylle.
”We think sometimes that poverty is only being hungry, naked and homeless. The poverty of being unwanted, unloved and uncared for is the greatest poverty. We must start in our own homes to remedy this kind of poverty.”
-Mother Theresa-