Olen jo hetken aikaa ihmetellyt keskustelua Suomessa syntyvien lasten määrän huolestuttavasta laskusta. Seniorikansalaiset voivottelevat, kun nykynuoret ovat niin laiskoja, etteivät jouda töihin (eihän me muuta saatana nykyään tehdäkään?! tehostettu työtahti on sitä, että yksi ihminen tekee kolmen irtisanotun työt) ja nyt on vielä lopetettu lapsentekokin. Kuulemma tämä ilmiö on itsekeskeisyyttä.

Mutta laajemmin ajateltuna lapsettomuus sinällään ei ole millään tavoin itsekeskeistä.

Maailma on pullollaan väkeä, vaikka sen varallisuus jakautuu muutamien hassujen möhömahojen kesken. Sota, luonnonkatastrofit ja köyhyys pakottavat ihmiset vaeltamaan pois synnyinseuduiltaan ja mihin ikinään he päätyvätkään, siellä on vastassa milloin muukalaisviha, milloin uusi katastrofi. Tästä näkökulmasta lapsen tekemättä jättäminen voi olla melko jalo, oikeastaan jopa, jos ei nyt yhteiskunnallinen, niin ainakin globaalisti kestävä teko.

Ei tehdä lisää lapsia tähän hukkuvaan maailmaan. 

Kotimaan kontekstissa Suomeen syntyvien vauvojen vähäinen määrä on nostettu pinnalle, kuinkas muutenkaan kuin samaan aikaan kun maamme valtaapitävät jyräävät täysin paskoja päätöksiään läpi. Ikään kuin Suomen talouden nousu olisi nuorten hedelmällisten aikuisten käsissä (tai sukuelimissä). Mutta antakaas kun kerron teille: Ei ole nuorten ja pätevien aikuisten tehtävä lujittaa Suomen taloutta tekemällä tänne lisää lapsia. On sata muutakin keinoa lujittaa taloutta, kenenkään ei tarvitse tehdä tänne lasta vain siksi, että Kirstin ja Kyöstin eläkkeet saadaan maksettua. Niitä talouden lujittamisen keinoja voi pohtia he, joille siitä maksetaan kymmeniä tuhansia euroja kuukaudessa ja he voivat pohtia niitä keinoja vähemmän itsekkäästi. Nuoret aikuiset voivat lastenteon sijaan (jos niin haluavat) keskittyä vaikka ostamaan suomalaisia palveluita ja tuotteita sen sijaan, että tekisi yhteiskuntamme hyväksi lapsia. Viimeaikainen sielunmaisemani on mustelmille hakattu nainen, joka on tehnyt yhteiskuntamme hyväksi kolme lasta, mutta hänelle ei ole truvakotipaikkaa eikä muitakaan palveluita tarjolla, koska nämä kymmeniätuhansia euroja kuukaudessa kuittaavat talousherrat sanovat ettei ole rahaa. Haluaisin myös huomauttaa kaikille darwinisteille tässä kohtaa, että lähisuhdeväkivalta koskettaa noin joka kolmatta suomalaista naista, että jokainen voi siitä itse päätellä onko turvakotiin hakeutuva, miehensä hakkaama, kolmen lapsen äiti sittenkään aina se kontulalainen Ninni, jolla ei ole järkeä käyttää ehkäisyä alkoholisti-Esan kanssa.

Eli yhteiskuntamme hyväksi ei ainakaan kannata tehdä lapsia. 

Lapsen tekeminen ja saaminen on ihanaa. En voi väittää vastaan ja jos et usko niin suosittelen kokeilemaan. Mutta tiedoksi, että sen tekemisen ja saamisen jälkeen elämä muuttuu merkittävästi vähemmän ihanaksi ja paljon enemmän antamiseksi kuin saamiseksi. On toki niitä sykähdyttäviä hetkiä kun lapsi oppii jotain tai nukahtaa tai muuten ilahduttaa. Mutta kuulkaa, sitä tapahtuu kaikkeen muuhun lapsiperhepaskaan suhteessa 1:50. Ja ne 50 muuta kertaa on juuri niitä asioita mistä me laiskat ja mukavuudenhaluiset nykyvanhemmat jaksamme valittaa. On kakkaa ja räkää, kitinää ja kiukuttelua, silmäpusseja, univelkoja, tarhamaksuja, loputon määrä eriparisukkia, huolta ja hätää. Lisäksi on kaikenmaailman neuvolan tädit ja muut honottajat huohottamassa niskaan siitä kuinka se ja se on niin tärkeää, että voisit vielä yrittää. Ei saa erota paskasta parisuhteesta, kun on lapset ja ei saa lopettaa imettämistä ja omaa aikaa pitää vaalia, vaikka sitä ei edes todellisuudessa ole. Tässä valossa tarkasteltuna lapsen tekemättä jättäminen voi tietenkin ulkopuolisen silmin olla itsekästä, mutta en kyllä ymmärrä mitä helvetin uhrilampaita me nuoret aikuiset olemme jos meidän pitää käyttää kymmeniä vuosia elämästämme joustaaksemme kuin kuminauhat sen eteen, että Suomessa olisi tarpeeksi jengiä.

Ja huomio! Tarpeeksi suomalaista jengiä, koska meillehän ei kelpaa mitkään maahanmuuttajat tätä maata kansoittamaan.

Syntyvyydestä puhuttaessa käymme keskustelua muustakin kuin lasten määrästä. Elämme hyvin individualistista aikaa, ihmiset tekevät niska limassa (määräaikais)hommia ja kouluttautuvat omakustanteisesti useisiin eri ammatteihin, koska mikään ei ole enää varmaa. Ja niitä hommia painetaan juuri siksi, että voisimme itse elää sellaista elämää kuin haluamme. Kelle se tarkoittaa luksusjuttuja, kelle voita leivän päälle, mutta olemme itse vastuussa omasta hyvinvoinnistamme. Valtio ei enää kanna yhtä lailla meistä huolta kuin ennen ja menestyminen tuntuu olevan ainoa tapa selvitytyä. Minusta tämä trendi on huolestuttavaa aivan muilla mittareilla kuin sillä, ettei Suomeen synny riittävästi lapsia.

Päinvastoin, mitä pidemmälle yksilökeskeinen elämäntapa ja ajattelu viedään, sen parempi ettei tänne enää synny ketään. Elämme laatikkotaloissa kymmenien ellemme satojen muiden ihmisten kanssa ja silti olemme yksin. Jos pelkkä tervehtiminen vaatii nykyihmiseltä ponnisteluja, niin mihin me uusia ihmisiä tarvitsemme. Enkä todellakaan syyllistä tässä niitä joille tervehtiminen tuntuu raskaalta; nykyään käytetään kaikki voimavarat siihen, että on verkostot sekä sometilit kunnossa ja pohjimmiltaan kai usein siksi, ettei tiputtaisi leipäjonoon. Nykyajassa sosiaalinen kanssakäyminenkin on valjastettu menestymisen eli selviämisen tarkoitukseen, eikä se pönötys jätä voimia mihinkään muuhun, ainakaan lapsiin.

Saatan kuulostaa ironiselta, mutta en ole. 

En tiedä miksi ne kuuluisat syntyvyyskäyrät laskevat, en ole asiasta sinänsä kiinnostunut, mutta olen kiinnostunut toisen ihmisen huomioimisen vähenemisestä ja lähimmäisenrakkauden käsitteen vieraantumisesta arjessamme. Jos viiden kilometrin päässä asuva vanheneva äiti tuntuu rasitteelta tai kymmenen kilometrin päässä asuva yksinäinen ukki on mielessä vaan ahdistavana taakkana, niin lapsen tekeminen ei ehkä ole hyvä vaihtoehto. Ja onhan ne kaukana yksin elävät vanhukset taakka, kun oma vessassa käynti työpäivän aikana on myös taakka, lapsista puhumattakaan. Mihinkään muuhun ei enää ole aikaa kuin oman menestyksen tavoitteluun, eli selviämiseen. Eikä se ole itsekästä, itsekästä on tehdä lapsia tähän maailmaan missä emme ehdi huolehtimaan jo olemassa olevista ihmisistä.