Kasvojenhoito rutiinini

Kasvojenhoito rutiinini on pysynyt jo pitkään samana ja toimivana, joten ajattelin kertoa sen nyt tännekkin :). Niinkuin tulette varmasti huomaamaan, yritän pitää kasvojeni hoidon simppelinä, mutta myös hoitavana. Vältän turhia kemikaaleja, juon paljon vettä ja kiinnitän ravintooni huomiota. Esimerkiksi valkoinen sokeri ei tee kenenkään iholle hyvää.

Aloitetaan siitä, kun aamulla herään. Heti ensimmäisenä menen pesemään kasvoni pelkällä vedellä. Sen jälkeen levitän päivävoiteen (käyttämäni luotto rasvat löytyvät kuvineen aiemmasta postauksestani). Ihon kosteuttamisen jälkeen juon paljon vettä.

Arkimeikissä pyrin tekemään kevyen pohjan. Jos meikkaan enemmän esimerkiksi juhliin, pidän huolen siitä, että meikkiä pestessä kaikki meikki lähtee iholtani.

Illalla pesen meikkini pois kookosöljyllä ja tarvittaessa käytän vielä vedenkestävälle silmämeikille tarkoitettuja meikinpoistolappuja. Tämän jälkeen levitän taas rasvaa ja joskus sipaisen kulmakarvoille ja ripsille kookosöljyä.

Kasvonaamioita käytän aina, kun ihoni niitä tarvitsee. Yleensä n. 1-2 kertaa viikossa.

Lopuksi vielä muutama asia (ja samalla myös vinkkejä teille), mitä äsköisen rutiinini lisäksi teen pitääkseni ihoni puhtaana: vaihdan tyynyliinani säännöllisesti vähintään kerran viikossa, vältän kasvojeni ihoon koskemista likaisilla käsillä, ulkoilen paljon ja kylmillä keleillä kaulaliinoja käyttäessäni pesen nekin säännöllisesti.

 

Hyvää viikkoa! <3

p.s. Jatkossa on tulossa myös muita rutiinejani! Esimerkiksi aamu- ja iltarutiinini :).

 

Kauneus Hyvä olo Iho Meikki