Miten toiseen mieheen ihastuminen tapahtui?

Edellisessä kirjoituksessani kerroin, että olen ihastunut toiseen mieheen. Ihastuminen on täysin viattomalla tasolla. Sitä ei edes ole myönnetty. Ties vaikka kuvittelisin, että toinen osapuoli tuntisi samoin, mutta en usko, että olen niin väärässä. Tämä mies on ikäiseni ja teemme jonkin verran töitä yhdessä. Alkuun hän vaikutti todella ärsyttävältä tyypiltä. Taas viittaan telkkarisarjaan: Californiacationin Hank sanoi siinä yhdelle naiselle, että yleensä se piirre joka hänessä mielletään ärsyttäväksi aluksi on se sama mihin hänessä rakastutaan. Tässä on varmaan käynyt sama juttu tai sitten vaan opin tuntemaan ihmistä enemmän ja muiden mielipiteet hänestä korvautuivat omalla mielipiteelläni hänestä ihmisenä. Olin nimittäin aikaisemmin kuullut parilta kollegalta, että tämä mies on tosi ylimielinen ja olevinaan. Siltä hän oikeasti alkuun vaikutti. Tosi ylimieliseltä. Ehkä hän sitä olikin, mutta asia hiukan muuttui, kun olimme työreissulla jossa hän oli yksin ilman kollegoitaan ja samoin itse olin. Vietimme jonkin verran aikaa kahdestaan siellä ja jotain siinä sitten tapahtui. Hän taisi alkaa pitää minusta tai näin kuvittelisin, koska huomasin selvän eron siihen mitä keskustelumme alkuun olivat ja hän alkoi suhtautua minuun todella tuttavallisesti, niin kuin ystävään. Alkuun ollut bisnesmaailman kankeus häipyi ja puhuimme paljon muusta kuin työhön liittyvästä.

Olen ennenkin viettänyt työmatkoilla aikaa miesten kanssa, mutta ei siinä tähän pisteeseen olla tultu, jossa toisen kanssa oleminen vaan on luontevaa ja lakkaa miettimästä, että mitä toi toinen musta ajattelee. Ei mun ihastuksen kanssa ole tarvinnut enää miettiä, koska meidän välillä on joku sellainen lämpö. Tämä ihastus ei kuitenkaan ole mikään pelimies eikä ole tehnyt mitään aloitteita. Mitä nyt ”läpällä” ehdotti, kun oli lähdössä jenkkeihin, että lähtisin mukaan.

En usko, että mitään aloitetta meidän kummankaan suunnasta oikeasti tulee. Kyllähän sitä haaveissa toivoo, että sellainen tulee, mutta ei siitä todellisuudessa kenelläkään ole mitään iloa, surua vaan. 

Ah, haikeeta ajatella, että en näe ihastustani taas hetkeen. Kesällä kyllä ollaan samassa reissussa, mutta en tiedä tuleeko siinä mahdollisuutta olla enempää kuin työajalla jutuissa. Tämä mies on kyllä pakopaikka kodin arjesta ja kaikista niistä raskaista ja ahdistavista tunteista joita kotona on. Ne tunteet ei liity mun mieheeni. Hän on ihana, huomaavainen ja rakastaa mua aivan älyttömästi ja mä häntä. Kuitenkin erottavana tekijänä on lapset. Varsinkin tämä vieraileva tähti. Joka toinen viikonloppu kun tämä tähti saapuu meille mua rupee jo paria päivää ennen ahdistamaan aivan älyttömästi. Pelkään niitä kaikkia tunteita, jotka silloin tulee. Tyttö on nätti ja siitä tulee pitkä ja pelkään, että oma tyttöni jää hänen varjoonsa totaalisesti, kun kaikki aina kehuvat sitä. Kyllä varmasti jokainen nuori tyttö toivoo, että hänen ulkonäöstään sanotaan jotain nättiä. Ei varmasti ole mukava tilanne sellainen, että toista kehutaan aina maasta taivaisiin, että onpas siinä tulevaa missiainesta ja toisesta ei sanota mitään. Tällaiset tunteet ovat aivan hirveitä ja ne tuntuu niin epäinhimillisiltä ja niin ällöttäviltä etten välillä jaksa. Haluaisin pyyhkiä ne kaikki pois mun päästäni, mutta ne vaan on niinkun joku sairaus tai piru mun päässäni eivätkä ne lähde pois. Jos voisin vaan joka toinen viikonloppu sammuttaa itseni ajattelemasta. Olen löytänyt keinon hetkeksi olla ei niinkään ajattelematta, mutta silti ajattelematta niitä kaikkia ällöttäviä tunteita joita päässäni kaiket päivät pyöritän. Kunpa vaan nähtäis ihastuksen kanssa useammin niin saisin itseni nollattua useammin.