Ei addiktiin voi luottaa

Tänään punnitsin tyttären ja taas on paino pudonnut. Toisaalta koitan välttää punnitusta, ettei ala mitä ihmeellisimmät toimenpiteet taas painon laskemiseksi. Ilmeisesti se on ihan sama, punnittiin tai ei.

Olen pystynyt nyt vain aamuisin, päivällisellä ja iltaisin vahtimaan tytön syömisiä. Tyhmänä en ole kouluun ilmoittanut, että vahtisivat tytön syömisiä siellä. Olen vain luottanut tytön, laihduttamiseen addiktoituneen, sanaan. Pitäisi se nyt tietää ettei addiktin sanaan voi luottaa. Onhan se nyt tullut nähtyä selvästi ennenkin tässä elämässä.

Ensi viikolla tyttö aloittaa päiväosastolla. Voipi olla, että sieltä on suuntana sairaalan osasto taas. Viikonlopun vahtaan tytön syömisiä. Muruakaan ei jää lautaselle. Nyt loppu kiltteys. Istutaan vaikka koko päivä keittiön pöydän ääressä, mutta kaikki on syötävä. Ajatuksena oli tänään lähteä tytön kanssa kiertään kauppoja ja muutenkin hiukan ulkoileen, mutta punnituksen jälkeen voi todeta ettei ole missään hyvässä hapessa tuo, joten alkaa olla vaarallista lähteä yhtään mihinkään. Toivon mukaan saadaan korjattua tuota painoa viikonlopun aikana. Se ainakin nyt on tavoitteena, jotta sairaalajaksolta vältyttäis.

Likka on tossa tyytyväisen oloisena. Kokee varmaan mielihyvää juuri nyt pudonneesta painostaan. Ja eikun lisää laihduttamaan. Ei riitä voimat kyllä nyt kysellä siltä fiiliksiä. Vituttaa vaan, mutta eiköhän tuo tunne taas tästä häviä ja tilalle tulee kaikki muut ihanat tunteet kuten yletön murehtiminen, suru, syyllisyys ja epätoivo.

Huoh!