Koulun alussa

Koulua on mennyt nyt toista viikkoa. Olemme opiskelleet virtuaalikoneiden rakentamista VirtualBoxin avulla (Oracle VM VirtualBox). Olemme menneet myös ihan perusasioihin, eli mikä Internet oikeastaan on, ja miten se toimii – asioita, mitä en ole tullut juuri ennen pohtineeksi.

Muistan sairaanhoitajaopintojen alun, jolloin liikkeelle lähdettiin myös aivan perusasioista: mm. petasimme potilassänkyjä ja pesimme toistemme kasvoja. Muistan tämän hämmentäneen aika lailla, sillä käsitykseni korkeakouluopinnoista oli etukäteen ollut aika erilainen. Eikä siinä mitään: tärkeitä asioita nuokin, mutta kun oikeasti tärkeitä kädentaitoja opiskeltiin sitten yhtä paljon (eli vähän), esim. kanyloinnit ja katetroinnit. Ilmeisesti oletuksena oli, että kyllä harjoittelupaikka sitten opettaa…

Tässä koulussa meille on usein sanottu, että ”Google on paras kaveri” ja että esim. Youtubesta löytyy tutoriaaleja eri aiheista. Ja tottahan se onkin! Tämä on vaan ihan poikkeuksellista aikaisempaan opiskeluun verrattuna. Lukiossa ja ammattikorkeakoulussa oli tosi tarkkaa, että käytti kirjalähteitä ja tutkimuksia. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä it-alan korkeakoulututkinnoissa pidetään luotettavina lähteinä?

Työ ja raha Opiskelu