Kulosaari eli asiat jotka eräänä päivänä vain…. katosivat.

© Mika Lindqvist (miksoblogi.wordpress.com)

 

Osa 1. Ankeuttamisen anatomia

(tulevasta romaanisarjasta ”Hei, me ankeutetaan!”) 

 

 

Allekirjoittaneesta alla listatut jutskat ja tsydemit joko faktisesti lisäsivät yleistä viihtyvyyttä tai vähintäänkin herättivät positiivisia mielleyhtymiä, sympaattisuutta, tai niillä olisi ainakin ollut tähän potentiaalia. 

 

 

– Kirjasto

Oletan, että Kulosaaren kirjastossa joko käytiin liian vähän tai lainattiin liian vähän. Tai mikä todennäköisempää ei tehty kumpaakaan. Minulle lähikirjaston menetys – jonne siis pääsin kulkemaan tarvittaessa kokonaan takapihojenkin kautta – tuntui tietysti henkilökohtaisesti ikävältä, mutta ymmärrän hyvin senkin, että se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa… tyhjästä.

Pienet kirjastot ovat sympaattisia vaikka ne sattuisivatkin sijaitsemaan ruman rakennuksen uumenissa. Kulosaaren kirjastolla oli myös pieni sisäpiha jota tosin en nähnyt juuri kenenkään käyttävän.

Ehkä sieltä puuttui niinkin yksinkertainen asia kuin penkki jolle istahtaa lukemaan tai sitten siitä, että moni ei välttämättä edes tiennyt että sellainen ylipäätään on olemassa. Itsekin muistaakseni löysin sen vähän kuin puolivahingossa kun kiertelin nurkkia tarkemmin.

Se oli erittäin positiivinen yllätys vaikken minäkään siellä aikaani sen enempää viettänyt. Se olisi voinut olla upea paikka sen sijaan, että se tuntui siltä kuin aika olisi sen unohtanut. Vähän niin kuin koko kirjastonkin.

Joka tapauksessa – kuten aina – kulosaarelaiset (joka on enemmän tai vähemmän sama asia kuin Kulosaarelaiset r.y.) heräsivät toimintaan liian myöhään.

Näyttäytyyhän se nimittäin ulkopuolisille melkoisena kulttuurivihamielisyytenä sekä yleisenä ignoranttiuden tai vain välinpitämättömyyden tilana kun lähikirjasto joudutaan lopettamaan käytön puutteen vuoksi.

Siksi on aina hyvä jälkikäteen huudella ja selittää. ”En käynyt että jotta koska kun jos vaikka kuin kunnes ja sekä sekä että -kä eli tai vai mutta vaan siksi siis sillä näet nimittäin”.

Näinhän se menee. Vika ei ole minussa vaan aina jossain muussa. Todennäköisesti naapurissa jolla selkeästi on jonkin tasoinen alkoholiongelma kun taas itse osaat juoda laadukkaita punaviinejä sivistyneesti. Kolme-neljä kertaa päivässä, joka päivä.

 

– Teatteri

Ehdimme käydä katsomassa Teatteri Kultsassa vain yhden näytelmän (Reko Lundanin oletettavasti enemmän tai vähemmän omaelämäkerrallisen kasvutarinan – joka oli muuten ihan hyvä versio) ennen kuin lappu laitettiin luukulle. 

Kenties julkiset ja/tai yksityiset rahahanat menivät kiinni tai ainakin sulkeutuivat riittävässä määrin. Ymmärtääkseni toiminta kuitenkin jatkui jossain muualla, ainakin jossain muodossa. Nykytilanteesta en osaa sanoa mitään.

Kenties vuokrasopimusta ei – syystä taikka toisesta- haluttu uusia. Kenties vuokrataso nousi teatterille liian korkeaksi. Kenties Kulosaaren porvarit eivät vain pitäneet teatteria tarpeellisena. Tai kenties tämäkin päätös johtui enemmän tai vähemmän homeesta – tuosta nykyajan suojelukohteesta.

 

Sekä kirjaston että teatterin tilat sijaitsivat siis samassa rakennuskompleksissa josta löytyi myös tilat lastentarhalle – joka on sittemmin sijoitettu väistötiloihin. Jotka siis duunattiin yleiseen puistoon. Jep, näin meillä Suomessa.

Luonnollisesti tämä tasakattoinen betonibrutalismin tyypillinen edustaja oli ns. homesertifioitu. Vieressä sijainnut ala-asteen rakennus, joka lienee rakennettu samoihin aikoihin, samojen arkkitehtien piirtämänä, niin ikään homehtui pystyyn.

Kumpaakaan rakennusta ei enää ole vaikka Museovirasto© varmasti yrittikin parhaansa säilyttääkseen tämänkin – luonnollisesti suojellun – Myöhempien Aikojen Pyhien muistomerkin osoituksena ilmeisesti huonosta – anteeksi, hienosta – rakentamisen laadusta tai vain arkkitehtonisesti kunnianhimoisesta suunnittelusta.

On valitettavaa, että Museovirasto© lopulta epäonnistui tämän(kin) hankkeen puolustamisessa. Nykyisin tätä tapahtuu aivan liian usein ja jälleen kerran ollaan menetetty ikuisiksi ajoiksi jotain korvaamatonta. O tempores ja niin pois päin.

On toki nostattava hattua kaikille asianomaisille – ei vain Museoviraston© hyvälle väelle – jotka kykenivät suurin henkilökohtaisin uhrauksin, kontaktein sekä veronmaksajien suosiollisella avustuksella sentään jäädyttämään prosessin useamman vuoden ajaksi.

Kiitos kuuluu teille kaikille: teette tärkeää työtä. Missä me olisimmekaan ilman teitä?

 

 

– Puuportaikko

Ukko-Pekan polun puuportaikko, joka siis johtaa metroasemalle, purettiin pompöösin, ylimitoitetun lämmitetyn kiviportaikon tieltä. Kukaan ei oikein tiedä, että miksi tämä oli ylipäätään tarpeellista tehdä, saati miksi juuri nyt kun olisi kuulemma ihan oikeitakin rahareikiä.

Vanha portaikko ei tietenkään ollut enää aivan yhtä ehossa kunnossa kuin valmistuessaan, mutta ei se ainakaan omiin silmiini kyllä mitenkään erityisen rikkinäiseltä tai laholta vaikuttanut. Siis ainakaan siinä määrin, että olisin kokenut henkilökohtaisesti pelonsekaisia tunteita aina sitä käyttäessäni.

Halutessa joku puuseppä olisi varmaan viikossa apumiehen kanssa kyennyt duunamaan kokonaan uuden portaikon vanhan tilalle. Olisi hän saattanut toki sitä ennen lausahtaa, että: ”Älkää nyt hullutelko, tuollaiset muutamat eniten kärsineet osat vaihdan pojan kanssa parissa päivässä. Hyvässä kunnossahan portaikko muuten näyttäisi olevan. Mutta voidaan me sitä tietysti vähän puleerata jos rahat polttaa taskussa – ei siinä mitään.”

Nykyisin kun Suomi on niin tavattoman rikas valtio, tehdään aina mielummin kalliisti ja ennen kaikkea näyttävästi, suurieleisesti. Tämä lienee jonkinlainen agraari-Suomen trauma oikeasti persaukisesta menneisyydestämme.

Koska puu on halpa materiaali, ja sitä on vieläpä erittäin helppo työstää – puhumattakaan korjata! – se ei oikein muutenkaan istu Kulosaarelaiseen status-hakuiseen habitukseen jossa suosituin pyörämalli on katumaasturi.

Alkuperäinen ajatus oli varmaan se, että noin tuhannen ja sadan vuoden kuluttua kun Kulosaaren halkova Itäväylä on saatu Osmo Soininvaara Ensimmäisen 1000-vuotismerkkipäivänä viimein kansitetuksi ja kerrostaloilla vuoratuksi, ylimitoitettu kiviportaikko lakkaa vaihdoin vaikuttavan paikkaan sopimattomalta – tai ainakin vähemmän sopimattomalta.

Kaukonäköisyys on hyvästä kunhan sillä ei tarkoiteta sitä, että toimitaan ikään kuin kyettäisiin ihan oikeastikin näkemään kauas tulevaisuuteen.

Ymmärtäisin kivien lämmittämisen mikäli se myöskin kytkettäisiin ajoissa päälle ja/tai se ylipäätään pitäisi ao. portaat sulina kuten ajatus lienee ollut. Ihan näin hyvää tuuria ei ole vielä ollut, mutta varmaan ajan kanssa tämä jotenkin mystisesti ratkeaa…

En tiedä muista, mutta ainakin itse – mikäli siis saisin valita – preferoin pyllähtämistä selälleni mielummin puu- kuin kiviportaikolle. Ensimmäisessä sattuu, jälkimmäisessä menee pahimmassa tapauksessa henki. Onneksi Kulosaaressa asuu paljon notkeita ja nuorekkaita 60-70 -vuotiaita.

Yksittäisen rikkinäisen laudan vaihto uuteen olisi viiden minuutin projekti. Yksittäisen kiviportaan lohjenneen palan korjaaminen sen sijaan ei ainakaan Kulosaaren tapauksessa näyttäisi kiinnostavan ketään. Ehkä juuri siksi, että se on käytännössä mahdotonta: pitäisi tilata kokonaan uusi porras Kiinasta, ja ehkä jopa sellaisesta mestasta josta saisi oikeasti laadukasta, kestävää kiveä.

Saattapa nuita portaan varakappaleita jossakin staralaisten varikoilla pyöriäkin. Mutta epäilenpä että niistä yksikään tulisi transportoitumaan – kuten sanotaan, yllättäen ja pyytämättä – Ukko-Pekan portaaseen kun minussakin vielä jonkinlainen henki yhä pihisisi.

Jälki(en)hoito toimii tätä nykyä vain paperilla.

 

 

– Puinen amfiteatteri

Tämä varsin uniikki rinteeseen bygattu ihailtavan monen istumapaikan kompaktissa koossa mahdollistama rakennelma oli henkilökohtainen ensikosketukseni saapuessani Kulosaareen ensimmäistä kertaa metrolla.

Se riemastutti minua sanoinkuvaamattomasti tuona kauniina kesäpäivänä. Se loihti välittömästi yleisfiiliksen siitä, että on saapunut hyvällä tavalla vanhaa sivistyneistön henkeä huokuvaan paikkaan. Paikkaan jossa ihminen nähdään vielä muunakin kuin vain kuluttajana, tai mikä pahempaa, potentiaalisena häirikkönä joka tuo vain kuraa kengänpohjissaan.

Amfiteatteri taidettiin laittaa matalaksi em. portaiden uusimisen yhteydessä. Virallisesti koko puistomainen alue haluttiin suunnitella uudestaan. 

Tosin itse en voi täysin välttyä ajatukselta, koskapa amfiteatteri ei enää kuulunutkaan säilytettävien asioiden listalle, että ne kulosaarelaiset joilla on mahdollisuus käyttää valtaa suoraan tai epäsuorasti, eivät vaan enää halunneet katsella tuossa paikassa harvoin/joskus/usein tapahtuvia kaljoittelusessioita.

Kiven heiton päässä sijaitsee nimittäin nuorten tai ”nuorten” päihdekuntoutujien asuntola ja näistä asukeista epäilemättä moni diggasi kuntoutua pykälän tai pari tervehenkisemmin ulkosalla – ainakin jos sattui olemaan kaunis kesäpäivä ja sopivasti rahaa/velkaa kaljaan, pilveen tai piriin.

Uskon, että aivan tavallistakin työssäkäyvää kaduntallajaa saattaa jonkin verran riepoa töistä palatessaan katsella mihin kaikkeen hänenkin maksamansa verot kuluvat.

Syöhän se miestä (ja naista) katsoa kun ”kuntoutujat” ryystävät kaljaa – jonka on vieläpä itse osittain kustantanut – nenän edessä, ja jotka mahdollisesti vittuilevat vielä päälle jos satut katsomaan heitä ”väärin”. Kun sinun pitäisi vaan niin kovasti ymmärtää, että on hirveän vaikeaa heillä.

Ilmeisesti crowd controllia haluttiin harrastaa enemmänkin sillä puskia, kukkapenkkejä sekä kaiteita istutettiin jokseenkin kaikkialle mistä suinkin alaluokan tai vain nuorison (tai alaluokkalaisen nuorison?) vain kuviteltiin haluavan kulkea eli suomeksi oikaista.

Luulen itse, että autoistumisella on jotain oleellista tekemistä sen kanssa, että myös kävellen liikkuvat laitetaan mielellään kiertelemään ja kaartelemaan sen sijaan, että heidät ohjattaisiin kulkemaan suorinta mahdollista reittiä.

Tästä itseaiheutetusta idiotismista me saamme sitten kaikki kärsiä – joka ikinen päivä, ilmeisesti ikuisesti. Ihminen liikkuu omin lihasvoimin ja voimien säästäminen aina kun siihen on mahdollisuus on meihin biologisesti sisäänohjelmoitu. Siksi me oikaisemme aina kun kukaan ei ole näkemässä. 

 

– Mustikkamaan grillikatos

Grillikatos oli toki kulahtanut ja sitä oli vuosikausia enemmän tai vähemmän vandalisoitu, mutta siitä huolimatta se oli edelleen täysin käyttökelpoinen. Oikeastaan vain ritilä olisi voitu uusia. Mutta ilmeisesti sekin olisi kustantanut liikaa. Koska vanhukset ja vaipat. Kyllä te tiedätte.

Grillipaikka purettiin vaivihkaa ja nopeasti sopivasti juuri ennen juhannuslomia, ehkä 2011 jos muistan oikein. En muista itse kuulleeni asiasta etukäteen yhtään mitään. Enkä kyllä sen jälkeenkään. Näin toimii ammattimainen varas.

Yhtenä päivänä katos vain oli poissa. Vain betonianturat oli jätetty maahan merkiksi myöhempien aikojen arkeologien ihmeteltäväksi. Kai niidenkin ylös tonkiminen olisi maksanut sen 10 euroa liikaa. Nythän niihin voi sentään vielä onnistua telomaan itsensä.

” Mikä olikaan tämän paikan funktio? Kenties muinaiset helsinkiläiset kokoontuivat tälle luonnonkauniille paikalle uhraamaan nk. kunnallisvaltuutettuja, joista tiedämme varmaksi oikeastaan vain sen, että he olivat yhteisön vaikutusvaltaisia jäseniä jotka olivat jostakin syystä joutuneet epäsuosioon.

Maasta löytyneet hiillokset eivät viittaa suoraan ihmisuhreihin – vaikka nykyään tiedetäänkin, että pyöreät ja lituskat kruunumaiset alumiinikiekot olivat heille erittäin merkityksellisiä. Ne ovat mahdollisesti toimineet rahaan rinnastettavissa olevina maksuvälineinä tai ne ovat jollakin muulla tavoin olleet käyttäjälleen arvokasta omaisuutta.

Varsinaisista hiilloslöydöksistä voimme varmaksi sanoa vain sen, että muinaishelsinkiläiset pyrkivät lepyttämään jumaliaan uhraamalla pääasiassa sikoja.

Toistaiseksi on kuitenkin epäselvää syötiinkö ne samalla paikalla jossa rituaalisurmaaminen tapahtui, sillä jäänteitä luista ei ole löytynyt kattavista etsinnöistä huolimatta. On tietenkin mahdollista, että siat teurastettiin muualla ja kenties vain luuttomat osat syötiin näillä nk. uhripaikoilla.

Varmaa näyttöä ei tietenkään ole siitäkään, että muinaiset helsinkiläiset olisivat ylipäätään syöneet lihaa – sen enempää kypsennettynä kuin raakanakaan. Joistakin säilyneistä teksteistä päätellen kasvissyönti saattoi olla preferoitu, ja mahdollisesti, ainoa sosiaalisesti hyväksytty ruokavalio.

Samalla tavalla emme voi absoluuttisesti esittää, että ihmisuhreja todella olisi näissä menoissa käytetty, ja jos onkin, heidät on todennäköisesti pikemminkin hukutettu läheiseen mereen, sillä jäänteitä myöskään ihmisluurangoista ei ole onnistuttu löytämään vaikka etsinnät on ulotettu kattamaan koko saaren.

Onkin oletettavaa, että koko saarella ei ole ollut pysyvää ihmisasutusta, vaikka sen tiedetäänkin sijainneen asutukselle erinomaisesti soveltuvalla paikalla. Miksi ei? Tähän kysymykseen tuskin koskaan saamme tyydyttävää vastausta. ”

 

Anyways, kuten aina, lämpiminä kesäiltoina, perjantaisin tai lauantaisin, katosta käyttivät myös nuoret/nuorehkot kaljaporukat. Joku porukka näitä vandalisoi, mutta en ole ihan vakuuttunut siitä, että onko se juuri tämä naisista ja miehistä usein muodostuva sekalainen seurakunta joka on tullut varta vasten paikalle tarkoituksena viettää mukavalla tavalla aikaa toistensa kanssa.

Luulenkin, että nämä varsinaiset tihutyöt ovat pienempien poikaporukoiden, jopa yksittäisten poikien, aikaansaannoksia. Tuskinpa monikaan parikymppinen enää piirtelee/kaivertelee vitun kuvia ja hauku originellissa seinäkirjoituksessaan Jennikaa huoraksi kun hän ei anna pesää.

Siitä puhe mistä puute. Nämä kaverit ovat oletettavasti niin kokemattomia ihan kaikilla elämän osa-alueilla, että heidän pitää vielä itse kokea onnistuvatko saamaan asian X palamaan tahi muuten paskaksi. Ja kun motivaatiota riittää, yleensä toimissa myös ennemmin tai myöhemmin onnistutaan.

Mutta jos lähtökohta siis on se, että puramme grillikatokset ja uimalaiturit siksi koska on aina mahdollista, että joku vandalisoisi niitä, niin miksi emme ole johdonmukaisia? Miksi emme poistaisi myös puistoista penkit? Ja kukkaistutukset? Puut ja pensaat?

Minun nähdäkseni grillikatosten purkaminen tarkoittaa käytännössä ainoastaan sitä, että kertakäyttögrillejä ja ei-niin-kertakäyttögrillejä tulee löytymään jatkossa maastosta aina vain entistä enemmän. Tuleeko se sitten halvemmaksi siistiä näitä ad-hoc grillauspaikkoja ympäri PK-seutua?

Valtaosin tyypilliset Mustikkamaan grillikatoksen käyttäjät muodostuivat enemmän tai vähemmän vesiselvistä pariskunnista, pienehköistä ystäväporukoista sekä lapsiperheistä. Oletettavasti myös Kulosaaren diplomaattiedustustojen väki viihtyi grillikatoksella hyvin. Heillä tuntui usein olevan hymy ja nauru herkässä, enkä suuremmin ihmettele että miksi.

Monissa muisssa maissa tällaisia ilmaispalveluita ei ole olemassakaan. Ja ei kai pian meilläkään.

 

– Mustikkamaan uimarannan vaijeriliuku

Tämä ilmeisesti poistettiin samaan aikaan kuin Mustikkamaan grillikatoskin. Joidenkin muistikuvien mukaan paikalla olisi ollut lapsille jotain muutakin jossa touhuta. Itse en kykene enää palauttamaan mieleen, mutta vaijeriliun itsekin muistan sillä käytinpä sitä minäkin.

Kai tämäkin oli aivan liian vaarallinen. Joku varmasti aina silloin tällöin onnistui loukkaamaan liukuessaan itsensä. Saksalaiset sen jo ymmärsivät: alles verboten! Tarvitsemme lisää pumpulia ihan joka paikkaan – ja mieluusti vähän saatanan nopeasti ennen kuin tulee lisäuhreja.

Muistan, että myös Kivinokasta poistettiin muutamia vuosia sitten jonkinlainen keinusysteemi jossa pääsi kaksi lasta tai vain lapsenmielistä hillumaan. Luonnollisesti leikin siinä itsekin. Poistettiin epäilemättä samasta syystä kuin vaijeriliukukin: jokuhan voi loukata itsensä. Niin voi. Elämässä aina joku loukkaantuu. Ja moni oppii vain oman kantapään kautta. Ja juuri siksi tätä mielipuolisuutta ei saakaan enää sallia.

Lapset ensin. Eiku siis terveys ensin. Eiku siis molemmat tietysti, mutta sillee niinku ihan aikuisten oikeesti turvallisesti. Että voi olla varma. Ettei tarvitse huolestua – eikä varsinkaan huolehtia.

Uimalaitureitahan Helsinki poistaa oikealta ja vasemmalta. Kun eihän niiden turvallisuutta voi oikein mitenkään taata. Joten pois vaan. Vedessä voi sitä paitsi hauki purra piliin joten oikeastaan rannat pitäisi sulkea kokonaan. Uidaan jooko uimahallissa? Silloin kun siellä on valvoja. Mieluusti kaksi. Ja siltikin olisi hyvä, että syvyys yltäisi vain polviin asti. Vaikka voihan toisaalta saada sairauskohtauksen tai vain suonenvedon jolloin voi ihan helposti tukehtua vaikka vesilasiin – kunhan se sattuu suun kohdalle.

Eikö joku voisi jo tulla ja tappaa minut… Elämä on niin vaarallista, että parempi kuolla ennemmin kuin myöhemmin. 

Kyllä, jokseenkin aina lienee mahdollista kuolla. Tarkista tästä Helsingin epäviralliset uimapaikat (siis jotta tiedät välttää niitä – obviously).

 

– Mustikkamaan kesäkioski 

Tästä kioskista sai ostettu mm. makkaraa viereisessä grillikatoksessa grillattavaksi. Paikka ei ole ollut toiminnassa muistaakseni sitten kesän 2008 tai 2009. Miksi ei, sitä en osaa sanoa.

Ehkä liian ankarat hygieniavaatimukset? Ehkä yrittäjälle jäi kuva, että kysyntää vain on liian vähän. Ehkä – jälleen kerran – yrittäjä hinnoitteli itsensä ulos? En kylläkään muista, että munkki olisi mitenkään erityisen tyyristä aikoinaan ollut.

Ehkä kilpailu vain kävi liian kovaksi. Korkeasaareen johtavan sillan kupeessahan on nykyisin isohko kahvila johon pääsee sadettakin hyvin pakoon. Ja myös läheisessä liikuntapuistossa on kioski.

Mutta se mitä näillä kahdella muulla ei ole, on paikka. Location, location, location, kuten kiinteistövälittäjät tuppaavat tiivistää kulloinkin puheena olevan paikan kolme parasta puolta.

Jos ja kun Kalasatamasta vedetään silta Mustikkamaalle, voisi hyvinkin olettaa, että tuollaiselle pienelle ja sympaattiselle kesäkioskille voisi taas olla kysyntää – uudesta grillikatoksesta nyt puhumattakaan. Mustikkamaan upea uimarantahan sekä kuntoilupaikka on aivan vieressä ja koko Mustikkamaan kiertävä lenkkipolku kulkee 5 metrin päässä.

Kenties kahvilasta voisi saada muutakin kuin vain kahvia, pullaa, jäätelöä, makkaraa, pikkusuolaista sekä ystävällisen hymyn?

Miten olisi vaikkapa boogie board tunniksi lainaan muutamalla eurolla? Mustikkamaan uimarannan ohi kulkee nimittäin säännöllinen turistilauttaliikenne joka heittää hyvät aallot lasten ja lastenmielisten iloksi. 

Ilahduttaisi sekä itseä että varmasti muutamaa ulkomaanturistiakin. Kenties siinäkin määrin, että jättäisivät ruuhkaisen Temppeliaukionkirkon väliin ja suuntaisivatkin sen sijaan Mustikkamaalle uimaan ja makustelemaan suomalaista nisua (ja tietysti sitä ”suomalaista” vetistä kahviakin).

Toivotaan, toivotaan.

 

 

– Anton & Anton 

Anton & Anton on – sanotaan se nyt suoraan – pieni ja kallis ruokakauppaketju (tai mitä siitä nyt vielä on jäljellä).

Ainakin Kulosaaren ostariin sijoittuneessa A&A:ssa tuntui ainakin alkuaikoina pyörivän useampikin myyjä tiskin takana, mitä kummastelin jo tuolloin. Viereisessä Alepassa ei nimittäin juuri koskaan näe kahta työntekijää enempää ja se on sentään monta kertaa isompi kiinteistö.

 Minusta A&A – ainakin mitä Kulosaaren myymälään tuli – on varoittava esimerkki siitä miten epärealistisille bisnessuunnitelmille yleensä tuppaa käymään. Ne kaatuvat ennen kuin ovat edes päässeet kunnolla alkuun.

A&A:n Kulosaaren toimipisteen toiminta olisi kenties voinutkin saavuttaa taloudellisesti kestävän pohjan – tai ainakin sille olisi voinut luvata enemmän elinaikaa kuin luokkaa 12kk – mikäli he olisivat ainakin:

A) tarkistaneet (=laskeneet) hintojaan

B) vähentäneet sellaisten tuotteiden ostoa ja esiinpanoa jotka oletettavasti menisivät huonosti kaupaksi missä tahansa muuallakin – paitsi korkeintaan Brooklynin hipsterikaupunginosassa

C) lisänneet vastaavasti ns. normituotteiden valikoimaa

D) opetelleet pyörittämään toimintaa pienemmällä henkilökunnalla

E) yrittäneet antaa ulkoisesti vähemmän eksklusiivisen (=kalliin) kuvan omasta toiminnastaan ja ennen kaikkea

F) lakanneet syyttämästä paikallisia asukkaita omasta epäonnistumisestaan.

Luit oikein. A&A:sta tuntui hyvältä idealta laittaa ilmoitus kaupunginosayhdistyksen ilmaisjakelu”lehteen” jossa he essentiaalisesti kiristivät asukkaita: jos ette ala käymään meillä ostoksilla, suljemme putiikin.

 En osaa sanoa minkä sävyisessä hattaramaailmassa A&A:n omistajat ja/tai työntekijät elävät, tiedän ainoastaan sen, että uhkailu harvoin toimii toivotulla tavalla.

On tietysti harmi, ettemme voi edelleenkään pakottaa ihmisiä käymään Anton & Antonissa ostoksilla – vaikka heillä olisikin siihen varaa.

Onko hyvin toimeentulevan moraalinen velvollisuus tehdä ostoksensa sieltä missä se on kaikkein kallista – tai ainakin ”normaalia” kalliimpaa? Tai, että kuinka todennäköistä on, että rikkaasta tulee rikas juuri sen tähden, että hän ymmärtää asioida vain kalleimmissa mestoissa?

Kyllä itsekin kykenin ainakin teorian tasolla melko vaivattomasti ajattelemaan niin, että koska Kulosaaressa kuitenkin on suhteellisen korkea tulotaso ja lisäksi paljon ulkomaalaisia diplomaatteja perheineen, siellä A&A:n tapainen putiikki saattaisi hyvinkin toimia.

Mutta totuus ei sitten vastannutkaan mielikuvia. Herttaan tai Prismaan nekin, jotka ylipäätään voisivat kuvitella tekevänsä päivittäiset ruokaostoksensa A&A:ssa, mielummin hurauttivat. Tai kenties he preferoivat Stokkan Herkkua. En minä vaan tiedä missä PK-seudun hyvätuloiset käyvät kaupassa, tai kokkaavatko he ylipäätään ruokaa itse. Ehkä he aterioivatkin pelkästään ravintoloissa.

Pointti on se, että nämä tällaiset ovat juuri niitä selvitettäviä asioita jotka hyvässä bisnessuunnitelmassa otetaan automaagisesti huomioon. Kyllä pelkällä mutullakin voi onnistua, ei se täysin mahdotonta ole.

En tiedä muista, mutta ainakin itseäni enemmän tai vähemmän etoo mennä ns. huippudesignattuihin kauppoihin asioimaan. Aika usein niistä tuntuu löytyvän sellaisia ammattilässyttäjiä joille ihan jokaisen oliivipurkin tai tuoksusaippuan potentiaalinen ostotapahtuma tuntuu olevan ikään kuin maailman ihmeellisin, ainutlaatuisin, asia.

Tykkään itse siitä, että minuun asiakkaana ei suhtauduta kaupan kassalla – tai ylipäätään kaupoissa – kuin henkilökohtaiseen tuttavaan. Tykkään myös siitä jos myyjä ei oleta, että hän pystyisi pelkän ulkoisen olemukseni perusteella päättelemään oikeastaan yhtään mitään henkilökohtaisesta maustani tai tyylitajustani.

Kaikkein eniten pidän kuitenkin myyjistä jotka eivät jätä paljon tulkintaa sille, etteikö hän pitäisi minua epätoivottavana asiakkaana jolla ei pitäisi olla oikeastaan mitään asiaa hänen hoitamaansa myymälään. Eikä minulle koskaan sinne enää tulekaan asiaa.

Se on tietysti ihan jees jos asiakkaan ja myyjän välille näyttää syntyvän ikään kuin luonnostaan ystävällinen ilmapiiri. Uskon, että kuten ystävyyssuhteissa yleensäkin, joidenkin kanssa sitä vain on enemmän tai vähemmän heti samalla aaltopituudella.

Mutta en minä ihan oikeasti tarvitse enkä ole etsimässä uutta parasta ystävää. Tarvitsen vain sen perkeleen maitopurkin jota vailla olen.

 Ensisijaisesti olen kiinnostunut paljon enemmän siitä, millä hintaa kauppias pystyy toimittamaan tuotetta X, ja huomattavasti vähemmän siitä, minkä väriset kaakelit ao. putiikin seiniä sattuvat koristamaan.

Minua potentiaalisesti voisi kiinnostaa kovastikin kuulla minkälaisia näkemyksiä kauppiaalla itsellään on elintarviketeollisuudesta ja -alasta ylipäätään. En vain ole toistaiseksi onnistunut törmäämään itse kauppiaaseen, ainoastaan näihin turhan usein turhan yli-innokkaisiin myyjiin ja myyjättäriin.

Ulkomusiikillisia seikkoja kuten miellyttävää sisustusta voi alkaa miettiä vähän enemmän sitten kun – tai jos – homma alkaa jossain vaiheessa tuottaa muutakin kuin persnettoa.

Kulosaaren A&A:nkaan tapauksessa juuri mikään ei olisi voinut huutaa selkeämmin ja kovemmin ”täällä asioivat ihmiset jotka välittävät (lue: joilla on varaa ylihinnoiteltuihin suoraan Ranskasta lennätettyihin luomu- ja lähituotteisiin) siitä mitä suuhunsa laittavat” kuin ulos liitutaulukylttiin kauniilla käsialalla riipustettu ”sisäänheittotuote” jonka koko nimeä keskivertosuomalainen tuskin osaa edes lausua, tai joka meinaa jo tukehtua omaan kieleensä vilkaistuaan kilohintaa.

Jos potentiaalinen asiakas laitetaan näin yksinkertaisilla sinänsä pienillä jutulla pelkäämään (=kuvittelemaan), että myyjät tulevat kuitenkin katsomaan häntä jotenkin nenänvarttaan pitkin, niin ei tarvitse ihmetellä jos kanta-asiakkuuksia ei oikein tunnu syntyvän.

Nykyään on lisäksi ihan normaalia, että jengi hiihtää lähikauppaansa ruokaostoksille kaikissa paitsi ehkä kalsareissaan ja oksennukset rinnuksilla. Ei tällainen ihminen mielellään asioi liikkeesssä jossa työntekijät ovat pukeutuneet särmästi, ainakin pari kolme kertaluokkaan paremmin kuin hän itse.

Voi myös olla, että A&A:n kaatuminen johtui paljon yksinkertaisemmasta syystä: se ei ollut – tai ainakaan se ei vaikuttanut olevan – ns. täyden palvelun kauppa jossa saisi tehtyä kaikki ostoksensa samalla kertaa maidosta, oluesta ja vessapaperista lähtien.

En itse asiassa edelleenkään tiedä – tai ainakaan muista – myikö A&A alkoholia, ja jos myi, niin löytyikö valikoimasta muuta kuin tuontikamaa tai kotimaisten pientuottajien tarjontaa. Suomessa oluen puuttuminen valikoimasta on kyllä jo melkoisen itsetuhoista toimintaa. Näin se ikävä kyllä vain on.

Ehkä siinä paimenkirjeessä olisi voinut soimaamisen sijaan kertoa/muistuttaa tästä (aina olettaen, että siis piti/pitää paikkansa): ”PS. Et ehkä tiedä, mutta me olemme täyden palvelun kauppa. Maitotuotteet, vihannekset, lihat, kalat, oluet, WC-paperit, paristot, jne. Ja jos huomaat, että jokin lempituotteesi puuttuu hyllystä, niin kerro siitä meille ja lisäämme sen valikoimiimme! Meillä asiakas on oikeesti kunkku, ilman sinua emme ole olemassa. Tervetuloa!”

Itselleni ylipäätään jäi täydeksi mysteeriksi myös se, miksi A&A esimerkiksi kuvitteli, että sen kannattaisi vielä lisäksi yrittää tarjota lounasta Kulosaaressa josta siis löytyy hyvänä vuotena ehkä tusina työpaikkaa.

Olettivatko he ihan oikeasti, että ne muutamat lounasta vailla olevat random raksaäijät ja taksikuskit EIVÄT valitsisi lounaspaikakseen mielummin joko viereistä Kotipizzaa tai viereistä paikallisen maahanmuuttajayrittäjän pyörittämää raflaa, johon mahtuu mukavasti istuskelemaan, ja josta saa pizzalätyn lisäksi myös ilmeisen maittavaa ns. etnistä ruokaa – sekä sitä oluttakin palan painikkeeksi.

On tietysti piristävää nähdä ruokakauppiaita joilla vaikuttaisi olevan perinteisestä poikkeavia tapoja ajatella siitä miten bisneksen tekeminen myös saattaisi toimia. Kuten nyt vaikka siten, että oikea hinnoittelu nähdään aikansa eläneenä jäänteenä jolla ei ole enää juurikaan tai ollenkaan merkitystä.

Itse en osaa kuitenkaan vetää tästä kauniista ajatuksesta – sekä Kulosaaren A&A:n ennenaikaisesta kuolemasta – muunkaanlaista johtopäätöstä kuin sen, että suurinta osaa jengistä edelleenkin näyttäisi kiinnostavan aika tavallakin se mitä asiat hänelle lopulta tulevat kustantamaan – ja että saako omasta lähikaupasta esimerkiksi lapparia tai karhua vai eikö saa.

Mutta syytetään mielummin asiakkaita. Mikäli ei ylipäätään halua koskaan menestyä, tällaisella bisnesstrategialla siinä varmasti onnistuu.