© thoroe (sxc.hu)

Murha.info on jännittävä rinnakkaistodellisuus jossa tuntemattomiksi jäävät suomalaiset Miss Marplet, Hercule Poirotit ja Sherlock Holmesit saavat varsin vapaasti temmeltää vaikka jonkinlaista moderointia sielläkin ymmärtääkseni harjoitetaan.

Minfossa pedofiilit ja raiskaajat eivät liiemmin armoa saa. Eikä homotkaan kovin suuressa huudossa tunnu olevan.

Minfossa oikeastaan kuka tahansa julkisuuteen noussut tai vain minfolaisten toimesta sinne (uudelleen)nostettu, voidaan vaivattomasti (uudelleen)leimata vaikkapa sitten raiskaaja-pedo-homoksi. Usein pelkkä epäily riittää.

Ja koska suurin piirtein jokaisella ihmisellä nyt on omat salaisuutensa – paitsi minfolaisilla – niin se tekee meistä kaikista aika monen minfolaisen mielestä ainakin potentiaalisia pedofiilejä ja/tai  raiskaajia. 

Jonkun verran minfolaisten keskustelua seuranneena olen ollut panevinani merkille, että joukossa lienee myös joitakin ihan oikeita suomalaisia dekkarikirjailijoitakin.

Minkä ei kai sinällään pitäisi olla yhtään yllättävää, sillä onhan kirjailijoilla nyt aina ollut pulaa uusista aiheista sekä varsinkin kulmikkaista henkilöhahmoista. Ja murha.infosta näitä luulisi löytyvän melko vaivattomasti.

Kirjailijan näkökulmasta minfossa onkin se erinomainen puoli – kuten anonyymeissa keskustelufoorumeissa aina – että ei tarvitse tyytyä vain yhteen identiteettiin.

Näin kirjailija voi esimerkiksi kokeilla keskustelun ohjaamista haluamaansa suuntaan. Ikään kuin katsoa miten ihmiset mihinkin reagoivat – ja ennen kaikkea miksi.

Tulkitsen näiden kirjailijoiden alter egojen toimivan minfossa ns. järjen ääninä. Eli keskimääräistä analyyttisempina kannanottoina joista ei nyt ainakaan ihan heti voi käydä syyttämään kansaryhmän vastaisesta kiihottamisesta.

Voisin kuitenkin kuvitella, että houkutus ladella myös niitä vähemmän sensuroituja mielipiteitä lienee vaarallisenkin suuri.

Koska kyse on kuitenkin ihan oikeista, poikkeuksellisenkin karmeista, rikoksista (tai niiden yrityksistä) voi kiihko viedä mukanaan kenet tahansa. Näin ainakin uskon.

Siis aivan samalla tavalla kuin joistakin – kenties meistä kaikista – paljastuu jossain vaiheessa känniä vähemmän miellyttäviä piirteitä ja/tai poliittisesti epäkorrekteja mielipiteitä tai ainakin tuntemuksia. 

Kirjailijoiden yleisin ammattitauti, besserwissermäisyys sekä keskivertoihmistä matalampi kynnys myöskin latoa näitä mielipiteitä, ”omia” versioitaan totuuksista, sekä anonyymin netin lumo on – sanalla sanoen – hengenvaarallinen yhdistelmä.

Lisää tähän vielä kirjailijoiden toiseksi yleisin ammattitauti, ja yhdistelmästä tulee tappava.

Itse en kyllä ole oikein koskaan ymmärtänyt dekkarikirjailijoita – paitsi jos he ovat joskus toimineet oikeasti poliisin tai rikosasianajajan ammatissa (tai edes rosmon).

Kuinka relevanttia oletettavasti keskiluokkaisella aikuiseksi kasvaneella pojalla tai tytöllä on yrittää ilmaista koko aiheesta oikeastaan yhtään mitään? Why would I care? Why would anyone care?

Olen pahoillani, mutta minusta dekkarikirjailija menee sinne mistä raha on helpoiten otettavissa (lukuunottamatta ”oikeita” ammatteja – tietenkin).

Eihän kirjailijan ammatti tietenkään ikinä ole taloudellisessa mielessä ymmärrettynä helppoa, jos sitä vertaa melkeinpä mihin muuhan tahansa ammattiin.

Mutta on tietysti olemassa kirjallisuuden aloja joissa todennäköisyys sille, että kykenee jossain vaiheessa elättämään kirjoittamisellaan itsensä, kenties jopa perheensä, on noin tuhat kertaa suurempi kuin jossain toisessa genressä operoidessa.

 Jos kirjailija ihan oikeastikin kokee, että hänellä voisi olla tai onkin jotain painavaa sanottavaa yhteiskunnallisista epäkohdista, niin miksi niin harvoin kuulemme niistä?

Miksi en esimerkiksi itse kykene palauttamaan mieleeni yhdenkään dekkaristin pukahtaneen julkisesti vaikkapa sitten suomalaisesta oikeusjärjestelmästä, vankeudenhoitolaitoksesta tai edes siitä ovatko rangaistukset ”oikein” mitoitettuja ja jos ovat niin miksi?

Luulen, että syy on yksinkertaisempi mitä luulemmekaan. Uskon, että kyse ei esimerkiksi juuri koskaan olisi siitä, että kirjailija pelkää menettävänsä ainoan tulonlähteensä suututtamalla lukijansa.

Päin vastoin, itse uskon, että moni dekkareiden himokuluttaja palkitsisi kirjailijan kuullessaan mitä mieltä kirjailija itse on vaikkapa sitten pedofiilien kemiallisesta kastraatiosta, saati sitten kuolemantuomiosta.

Ei, en todellakaan usko, että kyse on poliittisen korrektiuden pelosta. Oma teoriani on paljon yksinkertaisempi: luullakseni heillä ei ole yksinkertaisesti mitään sanottavaa.

Toisin sanoen heitä ei lopultakaan aidosti kiinnosta mistä väkivalta kumpuaa ja mitä – jos mitään – sille pitäisi tehdä. On huomattavasti helpompi tyytyä vain moralisoimaan löysällä ja yleisellä, etäisellä, tasolla. 

Tämä ei tietenkään tee heistä keskimääräistä moraalittomampia ihmisiä, ainoastaan keskimääräistä kunnianhimottomampia kirjailijoita. Amerikkalaiset käyttävät tällaisistä kirjailijoista halventavaa nimeä ”hack” joka viittaa harrastajamaisuuteen, amatööriyteen.

Toki sekin vaikuttaa, että joulu ja isänpäivä. Mutta sillä ei voi selittää sitä, että kirjailija vaikenee järjestelmällisesti. Lääketieteessä mykkyyttä pidetään kai yhäkin kehityshäiriönä.

Dekkarikirjallisuudessa sen sijaan näitä kirjoja kirjoittavia mykkiä miehiä – yleensä he ovat miehiä – kuulee kutsuttavan vaikkapa ”ihmisluonnon raadollisuuden tarkkavainuisiksi havainnoiksijoiksi ja yhteiskunnallisten kipupisteiden armottomiksi kriitikoiksi”.

Tai jotakin aivan yhtä latteaa ja ympäripyöreää. Tämä lause todennäköisesti tulee automaattisesti jokaisen uuden dekkarikirjan saatekirjeessä.