Ja miten se sitten menikään?

Ei mitenkään! Väliaikatietona sellainen, että rohkaistuin ja laitoin viestiä

. Tai eihän tämä nyt mikään väliaikatieto ole kun tarina loppuu ennen kuin alkaakaan. Eli perjantaina laitoin sitten ihan vaan sellaista rentoa viestiä kysellen miten reissu meni. Perjantaina ei kuulunut kaverista mitään ja aloinkin jo luopua toivosta. Onneksi lähdettiin kavereiden kanssa vähän Homobaariin tanssailemaan niin meni ilta oikein mainiosta (siitä lisää myöhemmin).

Lauantaina sain päivällä viestiä ja vaikutti ihan normaalilta. Muutamia viestejä vaihdettiin ja ei mitään ihmeellisempää. Lauantai illalla oli itsellä taas vähän menoja joten ei tullut sitten kyseltyä mistään näkemisestä ym.

Sunnuntai saapui ja kun aamulla heräilin auringon paisteeseen ilman krapulaa, ajattelin piristää päivää ja laitoin käverille kyselyä, että josko vaikka haluaisi tehdä tänään jotain. No muutamia (ainakin 5 tuntia) myöhemmin saapuikin viesti, mutta ei mitään mitä olisin halunnut kuulla. ”I have thought this long and hard and I think I’m going to pass. You’re really nice girl but just didn’t feel anything. I’m sorry to waste your time and good luck to the future”

Noh, kiva kun kuitenkin ihan suoraan kertoi, mutta alkoihan siinä taas hieman itsesääli kokoamaan pintaan. Miksei ollut mitään? Olenko liian ruma? Tyhmä? Mikä mussa on vikana? Sunnuntai siis meni näissä puitteissa. Onneksi on helpottanut jo aika tavalla. Parempi se, että meni kysymään ja sai totuuden mukaisen vastauksen, kuin se että odottelee toisesta kuuluvan moniakin päiviä.

Eteenpäin, sano mummo lumessa.. Ei auta muukaan!