Tukehtumisvaara
Joulun pyhät on lusittu ja paluu työpenkkiin tapahtui vaikkei ollenkaan innostaisi. Rauhallisesti meni lomat Suomessa ja oli ihanaa nähdä läheisiä ihmisiä. Vaikka rauhaisaa olikin, niin jostain syystä on nyt taas kertynyt muutamia erikoisia miestarinoita kerrottavaksi.
Aloitetaan vaikka nyt tästä päällimmäisestä ja ei mitenkään positiivisessa mielessä. Päällimmäinen, koska ärsyttää tämä eniten haha. POF:n kautta otti joulun aikaan yhteyttä mies kuvattomalla profiililla. Yleensä en edes vastaa kuvattomiin, koska tässä nyt on ollut jos jonkinnäköistä catfishiä liikkellä. Yritän vain epätoivoisesti vältellä kaikkea paskaa 😀 Anyways, tyypin viesti nyt oli vain sellainen, että halusin siihen vastata. Aloimme juttelemaan aika tiiviisti samantein ja hauskaa oli. Välillä vihjailin miehelle, että kuvan näkeminen olisi kiva, mutta vetosi ujouteen. Ymmärrän hyvin, ettei kaikki tykkää olla kuvissa tai jakaa selfieitä tuntemattomille, joten en viitsinyt ihan kauheasti alkaa painostamaan. Lupaili näyttää pärstänsä, kunhan tuntee olonsa turvalliseksi (jännä sana tuo comfortable kun ei sille oikein ole hyvää suomennosta. Turvallinen on vähän tyhmä ja sitten mukava taas nyt liity tähän mitenkään).
Vaihdettiin numeroita,. Juteltiin päivittäin, monia tunteja saatiin viesteihin uppoamaan (tosiaan olin lomalla, oli aikaa). Uudenvuoden aattona, kun mies alkoi jo puhumaan näkemisestä tuli itselle seinä vastaan. Jos kuvaa ei vieläkään heruisi, olisi juttu tässä. Saattaa kuulostaa tosi jyrkältä, mutta selitin tilanteen miehelle juurtajaksain. Kuinka on ollut miehiä, jotka käyttäneet feikkikuvia, miehiä jotka ovat olleen naimisissa, miehiä joilla on avovaimo ym. Kerroin, ettei voisi luottaa mieheen, ellei pystyisi naamaansa näyttämään. Kerroin miten asiat eivät voisi kehkeytyä mihinkään suuntaan jos ei mitään luottoa olisi. Annoin Ultimatumin – jos ei kuvaa näkyisi seuraavan vuorokauden aikana, juttu loppuisi siihen. Mies ihme kyllä ymmärsi tilanteen hyvin ja lupasi lähetää kuvansa viimeistään illalla.
Kyllä sitä kaikenlaisia pelottavia skenaarioita pyöri mielessä miettien minkäköhän näköinen kaveri toisella puolen on. Voisiko syy ujouteen olla, etä näkee itsensä erityisen rumana, tai jos oikeasti olisi erityisen ruma? Meillä kaikilla tietenkin on omat prefesenssimme ja itselle ei ulkonäkö ikinä ole ollut se kaikkein keskeisin asia, mutta kyllä haluaisin miehen jota olisi kiva katsella.
No ei, mies ei ollut sysiruma. Oikeastaan ihan kivannäköinen tapaus. Kuvan lähettämisestä vain alkoi pikkainen alamäki miehen luonteessa. Kuvan lähettämisen jälkeen kysyi mitä olin mieltä. Vastasin ”I’m happily surpriced” koska niinhän mä olin. Hirveä kysely, että mitä meinaan. Ei ymmärtänyt, että oli kohteliaisuus ja piti alkaa selittämään omia ajatuksia.
Seuraavaksi mä sitten olinkin jo erityisen kiinnostunut tyypistä ja pitäisi nyt alkaa selfieitä lähettelemään. Koko ilta meni siinä kun mies laittaa vähän väliä viestiä ja kun en vastaa, laittaa surillista hymiötä tai marttyyriviestiä. Vaikka kuinka koitan selittää, että olen ystäväni luona viettämässä uuttavuotta, jatkuu viestien tuleminen. Myöhemmin vain jätän puhelimeni äänettömälle laukkuuni ja lakkaan vastaamasta. Muukaan ei toimi.
Seuraavana päivänä ei miehestä kuulu enkä edes muista vastata hänen edellisiin viesteihinsä. Mahtaisiko johtua ehkä siitä, että vietän taas koko päivän ystäväni luona krapulaa potien tai siitä että periaatteessa vain kyselee joko lähetän hänelle uuden selfien itsestäni. Seuraavana yönä oli tullut taas viesti ja hetken päästä perään suruhymiö. Aamulla herätessäni vastaan, että olin jo nukkumassa, mutta mies on kiukkuinen koska en ollut edellisenä päivänä laittanut viestiä. Kuulemma pitäisi ilmoittaa itsestään. Ja tästä se sitten lähtee. Kukaan ei mulle sano tässä vaiheessa mitä pitää tehdä. Mua ei määrää ihminen jota en ole edes ikinä tavannut.
Kerroin asia miehelle ja selitin myös, ettei oikeasti noin voi olettaa. Väitti ymmärtävänsä ja väitti kaiken olevan vitsiä, mutta miten toikaan nyt on mahdollista. Helppoahan on laittaa kaiken vitsailun piikkiin… Munhan kiinnostus lopahti lopullisesti ja en jaksanut enää miehelle vastailla mitään. Illalla sitten tuli viimeistä marttyyriviestiä johon vastasin seuraavana aamua. Toivotin hyvät jatkot ja vihjaisin, ettei ketään voi omistaa. Ihmisillä on myös omat elämänsä joten ei voi olettaa, että viesteihin vastataan samantein. Kyllä esimerkiksi mulla oli enemmän aikaa kun olin Suomessa käymässä, mutta selitin tilanteen miehelle palattuani kotiin. Kerroin, että on paljon suunnitelmia viikonlopulle ja silti mies oletti, että olisin puhelimen kanssa koko ajan.
Mä kestän suhteellisen paljon kyllä ja en helposti hermostu. Mutta se, että mä olen alusta alkaen selittänyt kuinka itsenäinen ihminen olen. Kuinka se komppasi mua alusta asti, miten pitää olla omat elämät vaikka seurusteleekin. Ja sitten kun kerron sille, miten sen käytös on muuttunut ja mä en tunne itteeni enää mukavaksi sen viestien kanssa, se suuttuu ja alkaa valittamaan miten mun käytös on muuttunut. Kuinka se ei lainkaan ymmärrä, että mun käytös on linkattu sen käytökseen. Etten mä oikeasti kestä sitä, että toinen ei ymmärrä mun vaikka istuvan iltaa kaverin luona jolloin ei olla nokka kiinni puhelimessa. Hienovaraisesti yritin selittää, mutta mies ottaa kaiken haukkumisena. Tarkoitus oli saada esille se samainen kiva mies, jonka kanssa aloin juttelemaan. Arvelen, ettei sitä ollut enää…
Voi olla, että vaikutan mun viesteissä vähän liian kärkkäältä, mutta en mäkään ihan kaikkea kestä. Jos mä alan tuntemaan, että joku tukehduttaa mua, se on siinä. Mun kiinnostus loppuu samantein, koska voin vaan kuvitella millainen parisuhteesta tulisi – mihinkään ei varmaan saisi mennä ja pitäisi tunnin välein antaa väliaikatietoja. Ei olisi mun juttu ollenkaan. Tarviin oman tilani ja aikani.