Känniääliö taas vauhdissa

Mä vihaan itteeni, siis ihan todella. Tällä hetkellä oikeesti ei ole mitään hyvää sanottavaa itestäni. Miten mä voin olla niin saatanan tyhmä ihminen, että pakko on pilata kaikki hyvä jo ennen kun kunnolla alkaakaan.

Me oltiin mekaanikon kanssa nähty jo aika monta kertaa ja sunnuntaina piti taas tehdä jotain yhdessä. Lauantaina viestittiin illemmalla ja oli puhetta, että saattaisi tulla yöksi kunhan oli kuskannut veljeään kotiin. No allekirjoittanut lähti sitten paikalliseen moikkaamaan kaveria ja sovittiin, että laitellaan viestiä myöhemmin. Onnistuin viinin voimalla saamaan itseni melkoiseen tuiteriin ja kun mies sitten myöhemmin ilmoitti, ettei jaksakaan tulla kun on sikaväsynyt, niin empä mä sitten asiasta tykännyt.

Kauhea valitus, että en halua yötä yksin viettää ja kuinka mekaanikko on nyt niin kamala kun ei jaksa muka tulla, ettei mun vuoksi sitten jakseta jne jne. Siis niin typerää valitusta mun puolelta ja raukkaparka yrittän mua rauhotella ja olla, että me nähdään kyllä huomenna ym. Kotiin olen jossain vaiheessa päässyt ja mies on jo lopettanut mulle vastailemisenkin. Nukahdin kaikki vaatteet päällä, eli voitte vaan kuvitella missä kunnossa olen ollut.

Aamulla herätessäni todellisuuteen iskee sellainen kylmä aalto kehon läpi ja häpeissäni luen edellisen illan viestejä. Nopeasti anteeksipyyntöä menemään vaikka varmaan on jo liian myöhäistä. Koko päivä meni sumussa ja vitutuksessa ja tiedän ainakin ettei hetkeen taas tartte korkkia avata.

Mekaanikosta en ole kuullut sen koommin. Ennenkin olen samanlaisia tehnyt sille, avautunut. Mutta aikaisemmin ei oikeasti olla tälleen tapailtu, vaan randomisti joskus ja jouluna nähty. Mä en oikeasti kestä itteeni, jos mä tänkin nyt olen pilannut omalla tyhmyydelläni. Tiedän, että olen välillä melkonen tekstiviestiterrori, mutta että tahallaan pilaan jotain hyvää elämässäni. Ei ole reilua, miksen mä ikinä opi?