Persiilleenhän se meni!

Lomat on lusittu ja paluu arkeen koittanut. Lomalta paluu taas tapahtui kunnon jytinällä ja vaihteen vuoksi on usko miehiin menetetty. Onhan se aina tosi mukavaa, että tapailemasi mies vaan yhtäkkiä päättää haluavansa olla vaan kavereita ja vetoaa vielä siihen, että kyllä tästä oli aikaisemmin jo puhuttu.

No ei ollut!

Kyllä tiedossa oli, että mies saattaa muuttaa lähiaikoina toiselle paikkakunnalle, koska tämänhetkinen kaupunki ei miellyttänyt. Tiedossa oli myös, ettei suhde välttämättä kestäisi kauaakaan. Kuitenkin asioista oli puhuttu miehen aloitteesta ja sovittu että me deittaillaan. Katsotaan mihin asiat vie. Musta tää nyt ei ole sama kuin ”ollaan vaan kavereita”.

Yritin puhua, kysellä, ymmärtää, mutta ei. Oli pakko luovuttaa. Juteltu ei ole Uuden Vuoden jälkeen ja pakko myöntää, että ikävä on kyllä aika kova. Kyllä ehdein mieheen aika kovasti ihastua, vietettiin nyt kuitenkin suhteellisen paljon aikaa yhdessä niinä kolmena viikkona kun tunnettiin.

En tiedä, turha analysoida enempää. Tekisi mieli laittaa miehelle haukkumaviestiä, jotta tajuaisi miten satutti. Mutta en jaksa, turhaahan se on. Mitä siitä muka saisi itse? Ei mitään. Yritän vain keksiä kaikkia syitä miksi tämä mies ei olisi mulle hyvä, mutta miten voin olla tykkäämättä ilmakiekkomiehestä.