Ilmakiekkomies…

Se otti taas yhteyttä. Kyseli kuulumisia. Ihan nätiste, ei mitään kummempaa. Varmaan vaan ystävällisyyttään. Mutta mulle tulee pahamieli. Mä haluaisin painautua sitä vasten ja olla sen sylissä. Se ei sitä näe, enkä osaa sitä sanoakaan. Ei mein suhde vielä ollut niin vakava, että näin pitäisi tuntea. Se kertoi, että sille diagnosoituun sairaus – ei saa syödä enää lihaa, liikaa rautaa. Mulle tuli paha mieli sen puolesta, koska se kokkas maailman parasta pihviä. Oli vielä sikaylpeä siitä. Enää ei saa sitäkään syödä. Ja mä vaan haluaisin lohduttaa sitä ja halata. Pussata ja sanoa, että kaikki on vielä hyvin.

Mutta en mä voi, koska mä en uskalla sanoa sille miltä musta tuntuu. Mä tiedän, ettei se ole musta enää kiinnostunut. Parempi, jos ei ottaisi yhteyttä. En vaan osaa sitäkään sille sanoa, koska salaa toivon sen vielä tajuavan ettei musta kannata luopua. Ehkä tää on vaan se mun juttu – kaivata jotain mitä en voi edes saada..