Päätös…
Loppujen lopuksi siis tapailin työtöntä 25-vuotiasta juoppoa, joka asui kotonaan. Puhui vähän väliä työpaikan löytämisestä ja juomisen lopettamisesta, mutta aina vaan jostain se alkoholi tuli kuvioihin ja taas mentiin. Syyksi monet kerrat juomiselle sanoi yksinäisyyden ja tylsyyden. Tottahan tuo, itse sorrun juomaan välillä vain senkin takia ettei kertakaikkiaan ole muuta tekemistä. Mutta omassa tapauksessani juominen tarkoittaa ulos ystävien kanssa lähtemistä, ei kotona yksin päätä täyteen vetämistä. Eihän tuollaista nyt itse voinut alkaa katselemaan tai vielä vähemmän pelastamaan. Sanoin kaverille, että kunhan saa itse omat asiansa kuntoon, voi kuvitella muuta. Sovittiin, että ottaa nyt omasta elämästään kiinni ja saa asiat järjestykseen minkä jälkeen vaikuttikin motivoituneelta. Luottoa ei omalta osalta ollut suurtakaan määrää, mutta tietenkin toivoin motivaatiopuheeni auttaneen edes hieman.
No pitihän se nyt arvata ja väärässä olin – taas kerran. Meni viikko ja alkoi tulemaan viestiä humalassa. Kysyin tietenkin onko löytänyt töitä. Vastaus tulee, että ei kiinnosta. Siinä oli sitten omalta osaltani aikalailla se viimeinen pisara ja sanoin hänellekin ihan suoraan, että tämä oli nyt tässä etten ala enää leikkiin mukaan.
Muutamia viikkoja meni, ettei kaverista kuulunut mitään. Yhtäkkiä yhtenä sunnuntaina vain laittoi viestiä ja kyseli kuulumisia. Vaikutti ihan ”tervejärkiseltä” joten jatkoin hetken hänen kanssaan rupattelua. Jossain vaiheessa kuitenkin viestittelyjen sävy muuttui ja kaveri alkoi valittamaan, kun olen niin etäinen. No mitä muutakaan? Että ihanko sitä itseä enää kiinnostaa flirttailla tai vastaavaa ihmisen kanssa johon ei voi luottaa, josta kuullut jo niin paljon kaikkia kamalia juttuja. Eihän siinä tilanteessa oikeastaan osannut lainkaan sanoa miten suhtautua koko asiaan. Sanoinkin asiasta hänelle ihan suoraan ja siitähän se innostui. Aloitti homman toivottamalla onnea rumien miesten tapailuun, johon vain nauroin, koska olihan se nyt aika huvittava heitto. Jatkoi haukkumalla rumaksi ja läskiksi. Ihmetteli miten näin ruma voi saada miestä ja hän oli minun kanssa vain säälistä. No itse tietenkin kiukustuneena laitoin takaisin samalla mitalla ”naureskellen” hänen suhteestaan alkoholiin ym. Ehkei ollut paras vaihtoehto, mutta puolustusmekanismi käynnistyi ja pakko sitä oli vastaan sanoa. Lopuksi toivotin hänelle hyvää loppuelämää parhaan ystävänsä alkoholin kanssa ja blokkasin. Poistin myös Facebook-kavereista jottei tarvinnut katsella enää. Poissa silmistä, poissa mielestä.
Jälkeenpäin on tullut muutaman kerran kaveripyyntö ja pari viestiä. Kyselty kuulumisia ja oltu niin mukavaa että. Valitettavasti ei vain enää tehoa. Kamalaahan tuo alholohismi on kun vie ihmisiä niinkin nuorella iällä. Olen itse joutunut hyvin läheltä katsomaan kun alkoholi vie täysin ”terveen” ihmisen mennessään ja jopa kuolemaan. Mutta asia on nyt vain niin, ettei se ole minun tehtävä häntä auttaa. Sanoinkin, että kuuntelen kyllä jos tarvitsee puhua, mutta en voi alkaa suhteeseen ihmisen kanssa jolla on tuollaisia ongelmia. Kun ei ne hänenkään ongelmat ihan siihen juomiseen jääneet. Monesti sanoi, että kun on humalassa on ainoastaan onnellinen. Ei osaa olla onnellinen selvinpäin. Ei tällanen ajattelu ole enää normaalia ja pitäisi ihmisen osata hakeutua hoitoon. Kamalinta tässä oli, ettei tämän ihmisen perhe tehnyt asialle mitään. Ajattelisi, että olisi asia huomattu jos oma poika asuu kotona vielä 25-vuotiaana ja juo melkein joka päivä. Meillä kotona olisi aikopäiviä sitten pakotettu hoitoon.
Toivon todellakin hänelle kaikkea hyvää, ei ole mitään suurempia kaunoja ihmistä kohtaa. Hän vain oli selkeästi sairas. En ole kuullut pariin kuukauteen enää mitään joten toivottavasti olisi saanut vähän kiinni elämästään. Valitettavasti nyt ei vain sopinut hänelle jakaa elämäänsä kenenkään kanssa…
