Eipä sitten tullutkaan treffejä

 Se on jännä miten sitä aina jotenkin osaa oikeasti aavistaa mitä tulee tapahtumaan. Eilen illalla kaverille sanoin, että nyt mä olen ihan satavarma, että mies peruu huomiset treffit. Ja ei mennyt kun ehkä 5 minuuttia ja maalaispojalta tulikin viestiä, että pitää perua huominen, eli tämänpäiväinen.  Syykin löytyy, pitää vaan miettiä uskonko siihen. Töihin liittyy tietenkin. Sen työthän on koko ajan ollut mein näkemisen esteenä. 

Halusi sopia uuden päivän. En sanonut juuta enkä jaata. En osaa vaan luottaa. 
Sanoi, että tykkää musta ja haluaa nähdä. Sanoin, etten usko ennen kun oikeesti tapahtuu.
Koko ilta maailman ihanimpia viestejä. Mutta ne on vaan sanoja joihin ei usko ilman tekoja.
Katsotaan, lupasin.

Ja siis elkää nyt luulko väärin, mä olen oikeestaan ihan ok. Meinaan että eilen harmitti aika paljon, että peruuntui, mutta tänään taas ootan vaan viikonloppua. Ja nyt sitten myös tiedän, ettei kannata liikaa odottaa näkemistä vaikka päiväkin olisi sovittu. Saattaa vaan pelata mun kanssa tai saattaa ettei voi työvuoroilleen mitään ja oikeasta haluaa nähdä ja tykkää. Mutta tässä on nyt se ero, etten mä jää odottamaan. Sanoin sille etten luota ja se ymmärsi.

Hyvä näin.

Pienessä päässäni tietty vielä toivon, että oikeesti tavattaisiin pian..