Kuten sanottu aiemmin: Liian hyvää ollakseen totta…

Mitä tehdä kun onnistut kerta toisensa jälkeen särkemään sydämesi? Mitä tehdä kun annat itsesi ihastua toiseen syvästi, vaikka tiedät ettei välttämättä tule jatkumaan? Mitä tehdä kun haluaisit jakaa elmäsi ihmisen kanssa, joka on lähdössä pois?

Miehen kanssa nyt tapailtu 1,5 kuukautta. Joillekin lyhyt aika, mutta itse ehdin jo ihastumaan aika pahasti. Meillä on aina juteltavaa. Maataan sängyssä koko päivä, vaan pussaillen, halaillen. Ikinä ollut kiire minnekään. Se hyvänolon fiilis jonka sain kun toinen silitteli, kun toinen otti käden käteensä ja katsoi hymyillen suoraan silmiin. Mutta tämä kaikki tulee päättymään – mies muuttaa maasta.

Olen jo monta viikkoa tiennyt tästä. Hakee töitä, täältä ja muualta. Kokoajan on ollut ajatus korvan takana, että mahdollisesti päivä koittaa jossain vaiheessa, että on aika irtaantua ja antaa miehen seurata unelmiaan, mutta jotenkin ajattelin, että olisi enemmän aikaa. Ettei näin nopeasti kaikki loppuisi. Tai olisi löytänyt sen työn täältä, oltaisiin voitu jatkaa halailua.

Ei sitä vaan osaa etukäteen asennoitua näihin tilanteisiin. Eilen illalla kuulin uutisen, itkin koko illan, Tietenkin hyvin iloinen miehen puolesta – onnittelin ja kyselin fiiliksistä. Jokaisen viestin välissä tuli kyyneleet. En tiedä huomasiko mies. Miksi aina käy näin? 

Mies ei halua lopettaa yhteydenpitoa, sanoo että tykkää. Mä en tiedä pystynkö, voisinko olla ystävä? En ainakaan heti, satuttaa liikaa. En mä miestä vihaa, en ollenkaan. Ei se ole mitään pahaa tehnyt, asiat nyt vaan meni näin. Annoin oman mielikuvituksen laukata liikaa, liikaa toivoin, ettei tulisi tapahtumaan. Itseäni tästä olosta voi vain syyttää, annoin ihastua palavasti vaikka tiesin.

Tyhmä minä…