Oletko Girlfriend-materiaalia?
Kysymystä on tullut mietittyä aika useinkin. Osaako joku vastata? Oma johtopäätökseni nykyään on, etten taida kuulua tähän kyseiseen kategoriaan. Jotenkin tuntuu, että suurinosa miehistä näkee enemmän hengailuseurana, seksisuuhteena tai vaan kaverina. Jotain siis selkeästi musta puuttuu, etten sitten kelpaa ihan tyttöystäväksi asti vaikka kuinka kiva ja hauska olisinkin. Eli mistä tyttöystäväainesta omaavat naiset on tehty?
Ihan tässä alkuunsa pitää sanoa, että tämä postaus on tosiaan vain omia havaintojani ulkosuomalaisena. Tähän aiheeseen ei omalla kohdallani liity ollenkaan suomalaiset miehet koska niiden kanssa ei suuremmin ole kanssakäymistä ollut melkein 4 vuoteen. Edellinenkin suhde oli sellainen lyhyt 7 vuoden mittainen, eli deittailut suomimiesten kanssa on jääneet aika vähiin. Ja tämä tosiaan ei ole mikään valitusviesti vaan ihan mietin ääneen asioita. Kuten sanoin, en alkaisi seurustelemaan vain seurustelun vuoksi eli kai sitä voi itseäänkin sanoa nirsoksi omalla tavallaan. Kai sitä itsellään myös on ne piirteet mitä hakee miehissä (poikaystävämateriaalia). Nyt vain lähiaikoina on taas sattunut tapauksia, että itse olisin nähnyt suhteen jatkuvan pidemmälle, mutta miehet vain ovat halunneet vaan enemmän casual-juttua.
Joo elikkä mitä ne tyttöystävämateriaalin omaavat naiset sitten on. Itse on tullut huomattua, että monet miehet haluavat hyvin naisellisen naisen, naisen isolla N:llä. Sellaisen naisen, joka aina laittaa itseään nätiksi ja käyttää hameita + korkokenkiä. Naisen joka TARVITSEE miestä, jolla ei pysyisi vasara kädessä tai jaksaisi kantaa omia ostoskassejaan. Nainen tarvitsee miehen turvakseen, vaihtamaan lamppuja, tappamaan hämähäkin ja olemaan suhteessa se mies isolla M:llä. Naisen pitäisi kauhistella liian ronskia MIEShuumoria ja juttelee mieluummin tyttöjenjuttuja, meikeistä ja muodista, kokkaa miehelle ja pitää kodin puhtaana. Täällä selkeästi vallitsee vielä hieman vanhoillisempi ajattelutapa. Nainen on edelleen se heikompi osapuoli, joka hoitaa automaattisesti kodin ja mies elättää perheen. Jos tulisi puhetta perheen perustamisesta, olisi se automaattisesti nainen joka jäisi kotiin. No questions asked!
No ehkei nyt ihan noin pitkälle mennä, aika isoa yleistystä kyllä. Tykkään kärjistellä asioita, ei voi mitään. Ja siis kyllähän monet noista pointeista on ihan tottakin, ei vaan välttämättä ole sama ihminen joka ajattelee juuri noin kaikista asioista. Mutta on tullut törmättyä hyvinkin vanhoillisiin kolmenkympin hujakoilla oleviin miehiin, joiden kanssa olen saanut ihan kunnon väittelyn aikaiseksi naisen arvoista ja asemasta. Ei sen nyt ihan niin pitäisi mennä. Ollaan me nyt jo kuitenkin vuodessa 2016.
Olen tavannut miehiä jotka ovat kehuneet erilaisuuttani, eksoottinen suomalainen. Ovat innoissaan, kun poikkeaa tuosta perusajatuksesta. Kai olen sitten jotain jännittävää ja uutta, mikä kylläkin todetaan epäkelpoksi parien treffien jälkeen (jos edes sinne päästään). Ehkä se eksoottisuus ei sitten sovellu parisuhteeseen ja halutaan jotain enemmän tuttua ja turvallista.
No mikä mä sitten olen, kun en kerran tyttöystävämateriaalia. Olen se kiva kaveri, jolle voi puhua kaikista sydänsuruistaan, olen se jonka kanssa voi pitää hauskaa sängyssä ilman suurempia rajoitteita, mutta en ole se joka viedään viikonloppumatkalle Pariisiin tai näytille vanhempien luokse. Olen se joka nauraa ronskeimmillekin vitseille ja jonka juttuja ei välttämättä kaikki edes ymmärrä. Olen se joka ei pelkää puhua suutaan puhtaaksi ja joka näkee jos sille valehdellaan. Olen se joka haluaa luoda omaa uraa ja jonka mielestä elämästä voi tehdä onnellista yksinkin. Olen se joka EI TARVITSE miestä vaan joka HALUAA miehen vierelleen elämään sitä arkea. Olen se joka osaa vaihtaa lamput itse, jaksaa kantaa kauppakassit ja ei hyppää kirkuen tuolille jos näkee hämähäkin.
Kyllä käytän itsekin hameita, varsinkin työympäristössä. En ole mikään yltiönaisellinen, mutta kyllä sitä silti ulkonäöstään pitää kiinni. Meikkaan ja laitan tukkaani ihan joka päivä ja erikoistilaisuuksiin panostan kuten kuka tahansa naispuoleinen henkilö. Kyllä voisin sanoa, etten pärjää ilman miestä, että tarvitsen miehen, mutta se olisi valetta. Tarvitsemisella ja haluamisella tarkoitetaan niin eri asioita. Elämäni on kivaa ja pystyn nauttimaan joka hetkestä ilman miestä. Mutta tiedän, että saattaisin nauttia asioista enemmän jos olisi se joku jonka kanssa ne asiat jakaa.
Vaikken ole tätä girlfriend-materiaalia, en aio itseäni muuttaa. Vuosia on mennyt, että olen saanut itseni tähän pisteeseen, jossa oikeasti rakastan itseäni sellaisena kuin ole. Miksi muuttamaan itseään, hukkaamaan itsensä taas uudelleen jonkun toisen takia. Ei en ole surullinen. On vielä toivoa. Ajattele jos vaikka jossain olisi mies, joka etsii itselleen juuri naista joka ei olisi tätä tyttöystävämateriaalia. Koskaan ei voi tietää, voi vain toivoa.
Mitä mieltä te olette? Mikä tein mielestä on tyttöystävämateriaalia ja mikä ei?