Opettajamiehen paluu
Sain lauantaina viestiä. Hetken kesti sulattaa tieto viestin lähettäjästä. Hetken todellakin tuijotin puhelimeni ruutua tajuamatta tilannette. Tai tajusin tilanteen, mutten sitä mitä silmäni näkivät – opettajamieheltä oli tullut viestiä. Ihan noin vaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut kyseli illan tekemisistä. Ainoa mitä pystyin vastaamaan, oli ”why me”. Ei vaan oikein nyt mennyt järkeen, että muutaman kuukauden tauon ja blokkauksen jälkeen toinen vaan muinamiehinä kyselee illan suunnitelmista.
Avauduin, kerroin miten satutti. Ei ollut muka tajunnut (joo niin varmaan). Mä en olisi todellakaan tarvinnut kuin yhden viestin ilmoittamaan, että tarvitsee vaan sitä omaa aikaa. Tiesin tilanteen ja kuinka paskasti asiat oli sillä hetkellä, mutta en tajua syytä blokkaamiselle. No anyways kutsui mut keikalle, en mennyt. En pystynyt ajattelemaan kyseisen ihmisen näkemistä. Enkä myöskään halunnut, että voi vain tulla noin vain takaisin ja mä juoksisin vastaan avoimin sylin.
Päätin kuitenkin antaa toisen mahdollisuuden, koska uskon tämän ihmisen puhuvan totta. Miten itse oikeasti reagoisit, jos oma äitisi kuolisi pois kun olet itse vielä suhteellisen nuori? Mä en pysty edes asiaa ajattelemaan. Mun elämä kyllä kokisi maailman isoimman kolauksen.
No eipä sitä kivaa hetkeä suuremmin kestänyt kun sunnuntaina sitten heräsin viestiin, jossa kerrottiin mun tuntevan joku tämän opettajamiehen kaveri. Että olin tämän kaverin kanssa viestitellyt myös POF:ssa, mutta antanut todella oudon kuvan itsestäni kun pyytänyt tätä kaveria yöksi luokseni antamalla osoitteeni. Että jakelen tuntemattomille ihmisille osoitettani?!
Tiedättekö tilanteen kun pikkukrapulassa luet tällaisia viestejä niin meinaa sydän hypätä irti rinnasta.
Ensinnäkin periaatteesta, en jakele osoitettani tuntemattomille. Ikinä en ole tätä tehnyt. Toisekseen, ei mitään hajua kuka tämä kaveri oli vaikka nimenkin mainitsi. Yritin POF:sta tutkia asiaa, mutten tällaista keskustelua löytänyt. Opettajamies väitti kivenkovaan, että oli viestit nähnyt ja yritti muistella osoitetta. Ei nyt mennyt ihan oikein, mutta pelottavan lähelle. En usko, että pystyy tuurilla arvaamaan aluetta missä asustelen nykyään. Tai mistä tietää, mutta hyvin epätodennäköistä.
Shokkitilannehan se oli, ei pystynyt oikein sulattamaan. Minä joka aina paasaan, ettei ensitreffeille mennä miehen kotiin tai kutsuta omaan. Että pitää aina olla varuillaan ja tavata julkisella paikalla. Ei tämä vaan ole mun tapaista, missään nimessä. Miten mä muka olisin voinut kertoa jollekin mun osoitteen? Kuinka humalassa tarvitsee olla tehdäkseen näin? Aina vaikka kuinka humalassa olen, on päässä silti järki tallella ja harvemmin mitään suurempaa tyhmää teen.
No en usko, että tulen tähän saamaan mitään selvitystä. Että, kuka puhuu totta ja mikä tämä kaveri on. Varmaankaan, en myöskään tule opettajamiehestä kuulemaan tämän episodin jälkeen. Just mun tuuria!