Ensitreffit sun luona

Mä olen tässä muutaman viikon ajan miettinyt (ah mikä ihana aloitus kirjoitukselle, olen miettinyt).. Mutta siis tosiaan miettinyt online treffailua ja oikeasti kuinka turvallista se on yleensäkin. Tuli tarve asiasta kirjoittaa kun olin lukenut yksiplusnollan postauksen miehistä, jotka kutsuvat itsensä. Itsellä kun on aika kovat nyrkkisäännot nettideittailuun etten ikinä mene ekoilla treffeillä miehen luokse tapaamiselle tai kutsu kotiini – aina ensimmäinen tapaaminen tapahtuu jossain julkisella paikalla: pubissa, kahvilassa, vilkkaalla kadulla. Ikinä kun ei voi tietää millainen ihminen oikeasti siellä viestien takana on. 

Siis tosiaan itsellä on aina ollut nämä kyseiset säännöt, koska olen vaan halunnut varmistaa oman turvallisuuteni. Mutta nyt lähiaikoina tullut mietittyä tätä asiaa entisestään UK:ssa tapahtuneen jälkeen. Mies nettideittien kautta tapaili naisia ja raiskasi heitä. Ainakin 5 tapausta ja pari yritystä. Pistäähän se miettimään, ettei nämäkään naiset varmaan osanneet aavistaa ollenkaan. Mistä sitä näkee onko juttelukumppani psykopaatti hullu vai mitä? Ja siis tämähän pätee naisiin ja miehiin molempiin ja molempien turvallisuuteen. Kyllä joskus joku tuttu oli tyyliin ”juossut karkuun” treffeiltä kun nainen oli alkanut yhtäkkiä käymään päälle siis oikeasti päälle. 

En tiedä miten yleensä asiat on, mutta itsekin törmännyt ihan suunnattoman moneen mieheen deittisivustoilla, jotka ensimmäisenä ovat kutsumassa itseään kylään, tai kutsuvat luokseen illalliselle. En väitä vastaan etteikö ajatus komeasta miehestä kokkaamassa vain sulle jotain ihanaa päivällistä (piti hetki miettiä sanaa haha dinneriä..). Vain te kaksi, ah ihanaa! Mutta valitettavasti sen verran itsellä aina järkeä, etten ole kertaakaan suostunut. Huvittavaa tästä tekee se, että suurinosaa näistä miehistä en ikinä nähnyt. Olisivat vain halunneet nähdä neljänseinän sisällä? Herää kysymys, että miksi?

Kuitenkin olen myös kuullut monien naisten tekevän tätä useinkin. Tällä viikolla juttelin yhden miespuolisen tutun kanssa joka harrastelee myös nettideittailua. Hän on törmännyt naisiin joiden kanssa juttu ihan alkaa normaalisti ja heitetään vähän läppää ym. Kuitenkin jossain vaiheessa puiden takaa saattaa nainen laittaa osoitteensa ja pyytää kylään. Joo siis no varmaan on niitä naisia, jotka hakevat sitä yhden illan huumaa, mutta muutaman viestin jälkeen ei millään voi olla varmuutta toisesta osapuolesta. Miten uskaltaa vaikka lauantai illalla kertoa tuntemattomalle ihmiselle osoitteensa ja kutsua kylään. Mitä jos se toinen osapuoli on oikeasti naisia metsästävä sekopää?

Kyllä yleistän taas aika reippaasti, mutta paljon ollaan mietitty tämän kaverin kanssa tätä ilmiötä. Miten voi luottaa tuntemattomaan niin kovin, että on valmis tapaamaan ekaa kertaa paikassa missä ei ole apua tai pakotietä? Maailma on pullollaan hulluja, valitettavasti. Koskaan ei voi olla varma siitä, millainen ihminen se sen hetkinen juttukumppani on. Netissä on niin helppo valehdella ja pienillä valkoisilla valheilla saadaan väritettyä hyvinkin erilainen kuva itsestään.

Nyt onkin sitten vähän tätimäinen olo, mutta ei se haittaa. Kaikki tosiaan tekee tavallaan. Halusin vain tänne vähän purkaa tätä ajatusta, kun on aika pinnalla ollut päänsisällä lähiaikoina. Ja kun ikinä siis IKINÄ ei voi tietää mitä tapahtuu. En sano, että pitäisi alkaa pelkäämään, mutta järki käteen. Kaikki ihmiset ei aina ole sitä mitä antavat ymmärtää.

Saattaa kuulostaa todella kyyniseltä ja negatiiviselta, mutta mieluummin turvassa kun poliisilaitoksella tekemässä rikosilmoitusta raiskauksesta.

200_1.gif

Suhteet Oma elämä Rakkaus Syvällistä

Kuten sanottu aiemmin: Liian hyvää ollakseen totta…

Mitä tehdä kun onnistut kerta toisensa jälkeen särkemään sydämesi? Mitä tehdä kun annat itsesi ihastua toiseen syvästi, vaikka tiedät ettei välttämättä tule jatkumaan? Mitä tehdä kun haluaisit jakaa elmäsi ihmisen kanssa, joka on lähdössä pois?

Miehen kanssa nyt tapailtu 1,5 kuukautta. Joillekin lyhyt aika, mutta itse ehdin jo ihastumaan aika pahasti. Meillä on aina juteltavaa. Maataan sängyssä koko päivä, vaan pussaillen, halaillen. Ikinä ollut kiire minnekään. Se hyvänolon fiilis jonka sain kun toinen silitteli, kun toinen otti käden käteensä ja katsoi hymyillen suoraan silmiin. Mutta tämä kaikki tulee päättymään – mies muuttaa maasta.

Olen jo monta viikkoa tiennyt tästä. Hakee töitä, täältä ja muualta. Kokoajan on ollut ajatus korvan takana, että mahdollisesti päivä koittaa jossain vaiheessa, että on aika irtaantua ja antaa miehen seurata unelmiaan, mutta jotenkin ajattelin, että olisi enemmän aikaa. Ettei näin nopeasti kaikki loppuisi. Tai olisi löytänyt sen työn täältä, oltaisiin voitu jatkaa halailua.

Ei sitä vaan osaa etukäteen asennoitua näihin tilanteisiin. Eilen illalla kuulin uutisen, itkin koko illan, Tietenkin hyvin iloinen miehen puolesta – onnittelin ja kyselin fiiliksistä. Jokaisen viestin välissä tuli kyyneleet. En tiedä huomasiko mies. Miksi aina käy näin? 

Mies ei halua lopettaa yhteydenpitoa, sanoo että tykkää. Mä en tiedä pystynkö, voisinko olla ystävä? En ainakaan heti, satuttaa liikaa. En mä miestä vihaa, en ollenkaan. Ei se ole mitään pahaa tehnyt, asiat nyt vaan meni näin. Annoin oman mielikuvituksen laukata liikaa, liikaa toivoin, ettei tulisi tapahtumaan. Itseäni tästä olosta voi vain syyttää, annoin ihastua palavasti vaikka tiesin.

Tyhmä minä…

200.gif

Suhteet Oma elämä Rakkaus