Takaisin pelissä mukana!

Oho, täällä ollaan taas oltu hiljaisena yli viikko jo. Ei ole kyllä tapahtunut oikeastaan yhtään mitään mistä olisin edes kertonut. Yleensä suhteellisen vahvana ihmisenä, viimeisin ”deitti” kontakti iski yllättävän kovasti ja deittipalvelut olivat viikon kiinni, siis ihan kokonaan. Aikaisemmin olin yhden kanssa puhunut treffeistä ja ne oli myös pakko perua, koska en vain pystynyt. Tuli sellainen olo, että kuitenkin menisin vaan arvosteltavaksi ja mistä tietää vaikka kävelisi samalla lailla pois kuin edellinen, koska olen vain liian ruma.

No tarpeeksi on ryvetty itsesäälissä ja takaisin pelissä mukana 😀 Ei sitä liikoja jaksa alkaa asioita vatvomaan ja ei kukaan tykkää masistelevista ihmisistä (ja tarkoitan tässä nyt sellaisia ihmisiä, kuten minä jolla ei oikeastaan ole mitään syytä masenteluun – aivan asia erikseen ne joilla oikeasti on masennusta). Muutama päivä sitten siis takaisin POF:in pyörteisiin ja nyt on jo kutsuttu luistelemaan joku päivä 🙂 Mitään ei ole lyöty lukkoon, mutta kun kuuli mun olevan suomalainen alkoi heti suunnittelemaan treffejä, jotka tosiaan tulevat tapahtumaan luistinradalla. Täällä siis tosiaan joulun aikaan rakennetaan muutamia luistinratoja ympäri kaupunkia ja kuulemma tämä kyseinen mies joka joulu käykin pari kertaa luistelemassa.

No mikäpä siinä, ainakin on aivan erilaiset treffit luvassa ja tosiaankin innolla jo odottelen, että saadaan lyötyä lukkoon joku päivä (toivottavasti mahdollisimman lähellä). Pidetäämpäs siis nyt peukut pystyssä, ettei olisi ihan toivoton kusipää tämä tapaus – luistelija 🙂

 

giphy.gif

Suhteet Oma elämä Rakkaus

Voi V***u sanon minä!

Kuinka kivaa on saada pakit ulkonäkönsä vuoksi!? No ei todellakaan ollenkaan kivaa tai ainakin sai tämänkin suhteellisen vahvan ihmisen purskahtamaan itkuun. Eli tällainen kiva juttu siis tapahtui sunnuntaina. Olin kaverin luona viettämässä sunnuntai päivää kun tämä mainitsemani ”peluri” laitteli viestiä, että on kaupungin suuntaan tulossa, jos haluaisin käydä kahvilla tai vastaavaa. Kaverini asuu suhteellisen lähellä kaupunkia niin ajattelin, että miksei. No siittä sitten vaan vähän ehostamaan itteeni ja kaatosateessa kävelemään juna-asemaa kohti.

Tosiaan näin tämän miehen, mies näki mut ja vaihdettuamme pari sanaa, sanoi että joutuu lähtemään. Vähän silleen äimänkäkenä siihen sitten jäin seisomaan kun mies vaan käppäili pois. No ei auttanut kun itsekin palata kaverin luokse huulta purren. Matkalla vielä laitoin tälle miehelle viestiä, että olisi sitä nyt voinut ihan päin naamaakin sanoa, jos ei ulkonäkö miellyttänyt ja vastaukseksi sain ”I’m sorry, have a nice day” Siis mitä V***UA!! Kyllä tässä nyt vahvempikin ihminen murtuu!

Ja kaiken huipuksi, että todellakin ollaan vaihdettu kuvia, paljon kuvia. Joukossa on aamu selfieitä, töistä, kotoa, salin jälkeen ym. Eli pitäisi kyllä tietää miltä näytän. Missään vaiheessa en ole piilotellut kokoani tai mitään muitakaan vikoja, mutta selkeästi ei sitten kuitenkaan kelvannut. No arvata saattaa meni numero poistoon samantein ja kiipeäminen kuopan pohjalta alkanut taas alusta. Noinkin pieni asia ja kuin pahasti sitä oikeesti tippuukaan. 

200_16.gif

Haistakoon paskan ku vei mun aikaa ihan turhaan!!

 

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus