Raksamiehen kohtaaminen vol. 1

Nyt vihdoin ja viimein sitten tapasin tämän raksamiehen. Ei mennyt viikonlopun suunnitelmat ihan putkeen, mutta ei kai se aina ole niin tärkeää. Eli perjantaina tosiaan piti tämä kyseinen tyyppi nähdä, mutta perui (kyllä, taas kerran) tapaamisen, koska oli tullut yllättäviä laskuja ja ei sitten ollut rahaa lähteä ulos, vaikka yritin selittää ettei montaa kymppiä tarvittu jos ihan parille mennään. Hällä nyt vain oli sellainen ajatus, että kun kerran ensimmäiset treffit niin pitäisi miehen maksaa (ja ei todellakaan).

No tosiaan, siinä sitten hieman kettuuntuneena lähdin kaverien kanssa ulos vaikka piti vasta lauantaina lähtä ja lauantaina oli sitten sen verran naseva krapula, ettei jaksanut edes ajatella minkään halloween asun pukemista päälle saatika lähtevänsä keskustaan kauheaan känniseen ihmistunkuun. Ei, en ollut pahassa krapulassa, lähinnä vaan väsytti ja ei kiinnostanut suuret ihmisjoukot.

No ajattelin, heittää puolivitsillä raksamiehelle, että haluaako viimeisen mahdollisuuden. Voisi tulla pitämään mulle krapulaseuraa, vähän viiniä ja leffoja tai vastaavaa. Todellakaan ajatellut innostuvat, mutta oikein mielellään kuulemma matkustaisi melkein tunnin bussilla mun luokse (mitä mahtoi olla mielessä hah). Eipä siinä, muutama tunti itsensä keräilyä ja kämpän siivoilua ja bussipysäkille vastaan.

Pakko sanoa, että jos ei sitä pientä krapulaa olisi ollut, niin varmaan olisin siellä pysäkillä panikoinut aika suuresti samalla kun odottelin ikuisuuden bussin saapuvan. Eniten jotenkin panikoittin sitä, että jos ei tullakaan juttuun ollenkaan. Mitä sitten teen jos mun sohvalla istuu mies, jonka kanssa ei ole mitään juteltavaa ja ei tajua itse lähteä pois.

Joo kyllä, en ollut ajatellut asiaa loppuun asti ja tosiaan, ei saisi pyytää ekaa kertaa omaan kotiin mutta aivot ei vaan aina oikein toimi kun edellisenä ehtoona on tullut juotua. Sillä hetkellä tuntui niin hyvältä idealta ja tietenkin helpolta kun ei tarvinnut itse lähtä matkustamaan keskustaan (max. 10min bussissa). Olihan sitä juuri sellasta oloa, että haluaisi vaan jonkun jonka kanssa halailla ja maata kylki kyljessä leffoja katsellen. Ei nyt ihan mennyt niinkään, vaikka mukavaa olikin.

Lisää seuraavassa postauksessa 😉

Suhteet Oma elämä Rakkaus

Tyhjät treffipäivitykset

Viikonloppu vietetty ja paluu arkeen oli aika kivinen (melkein koko viikko kipeänä viime viikolla ja eilinen vielä vapaana). Tosiaan ihan ensimmäiseksi voin mainita ja pahoitella, ettei nyt tule minkäänlaisia treffipäivityksiä, koska treffit peruuntuivat. Perjantaina aamuste sain mieheltä viestiä, että joutuu viikonlopuksi töihin, joten joutuu perumaan. Itse ihanana äkkipikaisena ihmisenä tietenkin ensimmäinen ajatus oli, että taas näitä saakelin tekosyitä, mutta vaikuttaa nyt että olin väärässä.

Vähän lisäinfoa tästä kyseisestä miehestä: Eli tällä hetkellä ei ole normaalisti töissä – tekee erilaisia keikkahommia sillon tällöin. Kunnon työt kuulemma aloittaa taas uudelleen ensi viikolla. Tyyppi on siis raksamiehiä, eli kutsutaan raksamieheksi siis 😀 Eli tosiaan ei ole nyt ollut töissä pariin viikkoon kun edellinen rakennusprojekti loppui ja kun tuli pyyntöä töihin viikonloppuna, ei voinut kieltäytyä ns. ilmaisesta rahasta. Tietenkin asian ymmärsin, mutta pistihän se ihan kivasti ketuttamaan ja taisinkin perjantaina sitten avautua asiasta melkoisesti. Jostain kumman syystä kaveri otti sen suhteellisen hyvin ja sai mut rauhoittumaan (joku outo taito kyllä).

Tässä ollaan nyt joka päivä aika taukoamatta viestitelty ja piti eilen soitellakin, mutta itsellä hävisi netti ja kentät puhelimesta koko illaksi niin eihän siitä sitten tullut mitään. Ollaan alustavasti sovittu, että nähdään perjantaina – mennään pelaamaan Jengaa pubiin 😀

Edelleen mietin miehen pituutta, kun tosiaan en ole vielä päässyt todistamaan miten suuri se pituusero sitten oikeasti onkaan. Kyllä pituuden ei pitäisi vaikuttaa niin paljoa, mutta valitettavasti tunnen itseni ja muutamat miehet olen dumpannut (ensimmäisten treffien jälkeen) kun ei se luonne ole korvannut sitä pituutta. Täysillä kyllä toivon, että tässä olisi eri tilanne ja todellakin pituus ei vaikuttaisi.

No jospa vihdoin perjantaina saisi tämänkin selville niin ei tarvitsisi yksinään pähkäillä päätään puhki 😀

Suhteet Oma elämä Rakkaus