Perjantain vitutus mikä menee ohi kunhan saan viintä

Perjantaita kaikille! Enää tunnin verran ja pääsee pois töistä. Onneksi on perjantai, koska nyt kyllä tarvitset jonkinlaista välitaukoa tähän touhuun haha. Tajusin tuossa eilen, että olen hyvin ärtynyt kaikkiin lähimpiin ystäviini täällä. Siis en suuttunut sen kummemmin, mutta tällä hetkellä jokaisessa ärsyttää joku asia. Suurinosa asioista on ihan tajuttoman pieniä, mutta kuitenkin sellaisia mitkä vaan pistää pään särkemään 😀

Esimerkiksi yhdessä kaverissani ärsyttää hänen uusi kukoistava suhteensa. Tiedättekö se hetki kun muutama kuukausi aikasemmin ollaan puhuttu niin siitä, että vaikka se uusi suhde on alkanut niin silti ollaan ”vapaa” tekemään kaikenlaista ja ei todellakaan mennä millään lailla miehen ehdoilla ja nyt nykyhetkellä puhutaan jo ”vapaasta viikonlopusta” eli on sovittu miehen kanssa ettei nähdä mutta muina aikoina perutaan sovittu illanvietto, koska ”me halutaankin vaan olla kotona”. 

En tiedä, kai se on vaan sitä kun on kateellinen ja tylsistynyt omaan elämäänsä ja haluaisi vain, että kaikki kaverit hengailisi sun kanssa ja viettäisi aikaa sun kanssa ennemmin kuin kenenkään muun kanssa. Kun vaan tuntee itsensä yksinäiseksi tilanteissa kun tajuaa, että kaikilla muilla on joku paitsi mulla.

No pidin vähän aikaan hiljaiseloa tämän kaverin kanssa, mutta ei se toiminut pidemmän päälle 😀 Kyllä sitä itsekin kaipaa seuraa ja vaikka harmittaakin, että seura kelpaa vaan nyt kun on se sovittu ”vapaa viikonloppu” niin ei auta. En halua jäädä kotiin istumaan vain koska tällainen pariskuntatyyli ärsyttää aina välillä.

Eli mut löytää parin tunnin päästä joltain terassilta siemailemassa sivistyneesti viiniä tai sitten siiderituopin kanssa heilumassa pubin kulmalla savuke kädessä 😉

funny-thanksgiving-3-1.gif

Hyvää viikonloppua kaikki!

Suhteet Oma elämä

So sexy while poledancing

En ole ikinä ollut hirmuisen hyvä missään liikunnassa. Joskus nuorempana tuli lentopalloa jonkun aikaa harrastettua, mutta en siinäkään ollut mikään erityisen hyvä. Kaikenlaisia tanssitunteja on myös tullut testailtua ja innostuttuakin hetkeksi, mutta aina se hiipuu ja tunnen itseni jäykäksi mursuksi joka ei enää perusliikkeiden jälkeen taivu ihan niihin vaativimpiin juttuihin.

No nyt eilen sitten tuli huomattua, että joukosta löytyy vielä laji, jossa olen entistäkin huonompi 😀 Meinaan voiko ihminen oikeasti pelätä tippumista niin paljon, ettei uskalla jalkojaan nostaa. Onnistuin peruspyörähdyksessä, mutta kun piti jalat nostaa tangon ympäri ja pyörähtää niin eipä tää ämmä sitten sitä onnistunutkaan tekemään. Uskalsin kyllä paikallani roikkua kuin apina kiinni tangossa, mutta auta armias kun piti kävellä tangon ympäri ja ”hypähtää” tangolle jalat koukkuun. Siis se saakelin tiputus on joku 20cm ja minä pelkään, että jotain vaikka saattaisi sattua jos nyt kädet irtoaakin tangolta. Siis tosiaankin alle puolen metrin tiputus voi murtaa jalat/rikkoa kylkiluut tai aiheuttaa pahan aivotärähdyksen!! 

No kokonaisuudessaan meillä oli ihan sikahauskaa ja oikeasti vaikken mitään melkein osannutkaan, niin todellakin menen uudelleen. Tästä ekasta kerrasta tuli vaan enemmän intoa oppia. Koko tunti (jos ei lasketa alkuverryttelyä joka oli hemmetin lankkua ja vatsalihasliikkeitä. YÖK!) niin tunti ei tuntunut ollenkaan liikunnalta, mutta herranjestas tänään aamusta. Ei mahottoman kipeitä lihaksia, mutta kipeänä niitä lihaksia joita en tienny edes olevan – kyljissä ja yläselässä ja alaselässä ja ja ja…

Annan tälle koko hommalle kyllä täyden kympin ja vaikka varmaan näytin tankoa hinkkaavalta norsulta niin omalla tavallaan tunsin itseni seksikkääksi ja itseluottamus oli kohdillaan. Vielä kun oli ympärillä ihmisiä jotka kehui vaikka itse tiesit liikkeiden menevän täysillä päin mäntyä 😀 Musta tuntuu, että tää olisi kyllä laji kaikille itsetuntonsa kanssa painiskeleville ehdottomasti!

a49ngqa_460sa_v1.gif

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli