Metsä sisälläni

Pakastimen inventaario toi syksyn kesän keskelle. ”Mitähän tää ruskee moska on? Näyttää lihalta. Ai, nehän on sieniä!” Monta rasiallista suppilovahveroita – ja ainakin puolet neulasia. Paistoin siis metsäpiirakan.

 

Pohja

150 g voita

1 dl ruisjauhoja

1 dl sämpyläjauhoja

1 dl neljän viljan hiutaleita

1 tl leivinjauhetta

3/4 dl kylmää nestettä

 

Vaihdoin peruspiirakkataikinan vehnäjauhot ruis- ja sämpyläjauhoiksi. Neljän viljan hiutaleet voi toki korvata esimerkiksi kaurahiutaleilla. Nesteenä käytin veteen säilöttyjen aurinkokuivattujen tomaattien lientä, josta aiemmin päivällä olin noukkinut viimeisetkin möntit lounassalaattiin. Maukasta!

 

Täyte

suppilovahveroita

sipuleita

voita

suolaa

mausteita

kermaa

kananmunaa

juustoa

 

Täytteen aineisten määriä on vaikea arvioida. Sovella makusi mukaan. Sienethän heitetään pannulle ilman rasvaa ja annetaan nesteen haihtua, jolloin ne kutistuvat lähes puoleen alkuperäisestä olemuksestaan. Veden höyryttyä taivaan tuuliin sekaan nakataan voi ja silputut sipulit. Käytin valko-, kelta- ja punasipulia. Lopuksi suolataan ja kaadetaan taikinalla vuorattuun korkeareunaiseen vuokaan.

Päälle valutetaan seos, jonka yhdistelin kermasta, kananmunista ja juustohakkeluksesta. Maustoin valkopippurilla, soijakastikkeella, puristuksella tomaattipyrettä, siirapilla, lipstikalla ja rosmariinilla. Juustoksi pilkoin emmentalia ja jämäpalan savujuustoa, joka vahvisti piirakan metsäisyyttä. Taattu vegeriistafiilis!

200 astetta, reilun puolen tunnin metsäpalo ja tarjoilu lämpimänä sammalpediltä!

 

P. S. Tätä syödessä tuli mieleeni, että miksei suolaisille piirakoille valmisteta lisukkeita, kuten vaniljakastiketta monille makeille. Vai olenko vain pimennossa moisesta ilmiöstä? Metsäpiirakkani maistui kyllä sellaisenaankin varsin tyydyttävältä, mutta olisin mielelläni lorauttanut sen päälle paksua juustokastiketta. Pitää testata.